1 kk neuvola

Tänään käytiin pojan kanssa neuvolassa. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo kaksi viikkoa, joka on tuntunut yllättävän pitkältä ajalta. Huomenna meidän poju on virallisesti yhden kuukauden ikäinen.

Mitat (suluissa ed. kerta / syntymämitta)

Paino 4545 g ( 3905 / 3551g)
Pituus 56,2 cm ( 54 / 50 cm)
Pään ympärys 38,5 cm ( 37 / 35 cm)

Juteltiin terkkarin kanssa voinneista. Omasta voinnistani sanoin, että hyvin on jaksettu ja joitain epätoivon hetkiä lukuunottamatta vointi on hyvä. Fyysinen vointi on kyllä mainio verrattuna henkiseen puoleen. Tänään on kuitenkin ollut niin hyvä päivä ja aamu, ettei tullut mieleen alkaa manaamaan ihan kaikkia ketutuksen aiheita terkkarille. Ehkä ensi kerralla, jos vielä silloin on paljon noita huonoja fiiliksiä.

En vielä aio avata sen enempää, mikä v*tuttaa eniten. Tarvii ottaa vähän aikaa ja perspektiiviä niihin juttuihin, mutta sen sanon, ettei tää äitiys ihan joka hetki ole kovin auvoista ollut. Kai se on jotain baby bluesia, joka menee ohi. Mistä sen sitten tietää, mikä on ns ”normaali määrä” väsymystä, ärtymystä ja ahdistusta? Onneksi on mies ja äiti, joille voin sanoa suoraan, jos on huono ja hankala päivä. Äiti nauraa hyväntahtoisesti ja mies lohduttaa ja jutellaan asiat aina paremmiksi.

Pojan vointi on eilistä lukuunottamatta ollut todella hyvä. Eilen oli selvästi vatsavaivoja, joista en osaa sanoa mistä ne johtuivat. Poika ei juuri nukkunut päivällä, huusi vain ja tahtoi rinnalle ja syliin. Yleensä poika on kuitenkin melko rauhallinen, itkee vähän ja yleensä vain aiheesta. Vähän se jo ”jutteleekin” meille hereillä ollessaan. On se vain ihanaa, kun pieni katsoo kohti ja höpöttää omiaan. Önn ja ähäm taitavat olla aika lähellä niitä äänteitä, joita kuulee pojalta. Joskus tuntuu kuin se sanoisi EI. 😀 Mutta joka tapauksessa, todella helpolla ollaan loppujen lopuksi päästy. Poika on ollut terve, ei juuri vatsavaivoja eikä muitakaan. Rintamaidolla kasvaa hyvin.

Melkoinen venkoilija on myös tuo poikamme. Terkkari sanoi, että kannattaa varoa jättämästä häntä yksin paikkaan, josta voi ponnistaa jaloilla tai käsillä vauhtia. Voipi olla muuten äkkiä lattialla. Vatsallaan poika tosiaan punkesi jalkoja terkkarin käsiä vasten ja selvästi haki konttausasentoa. Käsittämätöntä, miten pieninä ja kehittymättöminäkin vauvat jo tietää, mitä pitää tehdä. Tokihan se on enimmäkseen refleksi mutta silti ihmeellistä. Just näitä hetkiä mä odotin kaikkein eniten, kun olin raskaana. Niitä pieniä hetkiä, kun kehittymisen voi nähdä konkreettisesti. Myöskin pään kannattelu on jo aivan toisella tolalla kuin aiemmin.

Neuvolan jälkeen kävelin kotiin noin puolen tunnin matkan, ja koska poika nukahti matkalla, annoin hänen nukkua rauhassa unensa loppuun partsilla. Ekat varsinaiset ulkopäikkärit. :)