Ensi viikolla tulee yhdeksän kuukautta pojan syntymästä täyteen. Uskomatonta, miten nopeasti aika sitten loppujen lopuksi kuitenkin menee. 😀 Ne muutama ensimmäinen kuukausi tuntui kestävän ikuisuuden mutta sen jälkeen huish vain ja tässä ollaan. Kohtahan tässä pitää jo alkaa miettiä pojan ekoja synttäreitäkin! 

Kesän aikana on tapahtunut aivan hurjasti kehitystä. Ei meinaa äiti pysyä perässä, kun poika häslää omiaan. Eilen tuo jo kiipesi tv-tason päälle ja osasi jopa tulla pylly (eikä pää) edellä alas. Huh huh. Taaperokärryn kuljetus on myös kova juttu. Muita suosikkeja ovat keittiön kaappi, josta on kiva repiä keittiöliinoja ja patalappuja yms. lattialle sekä kaiuttimien taakse änkeminen ja johtojen syöminen. Huh, hikeä pukkaa, kun koittaa tuon perässä pysyä. Kämppä on suoraan sanottuna kaaoksessa, koska en jaksa tai ehdi enää viidettä kertaa kerätä kaikkea sitä sälää, joka kaapeista on ulos vedetty. Mutta koitan olla siitä stressaamatta, vaikka välistä tuntuu, että joku siivouskalenteri pitää tehdä. En tykkää sotkusta.

Sotkusta saadaankin hyvä aasinsilta syömiseen. Oumaigaad. Tyyppi on kovin omatoiminen ollut jo ensimmäisistä makusteluannoksista lähtien ja tahtoo aina itse viedä lusikan suuhunsa. No, jossain välissä lusikkaruoka ei enää kelvannut koitti sitä syöttää isi, äiti tai antaa pojan itse syödä. Ei uponnut, suu ei auennut, joten kokeiltiin sormiruokaa. Se oli pelottavaa aluksi. Aloitettiin pehmeistä ja helpoista, kuten banaanista ja avokadosta. Alkuun jäbä tunki suun niin täyteen kuin onnistui ja kakomiseksihan se meni. Pari kertaa säikähdin melko lailla, kun vesimeloni tuntui tarttuvan kurkkuun ihan tosissaan. Mutta ainakin sitä ruokaa alkoi upota! Woop woop. Tokihan se rintamaito on edelleen tärkeä osa ravintoa enkä siksi olekaan huolissani ollut noista vähäisistä ruokamääristä mutta kyllä se silti tuntuu helpottavalta, kun poika syö kunnolla. Nyt ollaan sormiruokailtu lähes yksinomaan noin 1,5 kuukautta (ja sitä ennen soseita noin parin kuukauden ajan) ja poika alkaa vihdoin hoksata syömisen tarkoituksen. Woop woop. Jos monessa asiassa koenkin alemmuuden tunnetta ja jopa epäonnistumisia niin tässä sormiruokailuhommassa sellaisia tunteita ei ole ollut juurikaan. On aivan huippua huomata, kuinka poika osaa vaikkapa juoda vettä lasista! 😀 Toki se on pieni snapsilasi ja toki vettä menee isot määrät syliin mutta ajatus oli pojalla heti selkeä, mitä pitää tehdä. Ja se sotku. Se on vähentynyt radikaalisti. Nykyään ei joudu kuin iltapuuron pesemään lattialta, muuten sinne ei juurikaan ruokaa tipu. Stressitasotkin (ainakin äidillä) ovat tippuneet pohjalukemiin. Alkuun sitä jotenkin oli muka itse vastuussa siitä sotkusta, kun piteli lusikkaa ja syötti poikaa mutta nyt, kun poitsu saa itse määrätä syömisensä tahdin, olen vain alistunut siihen, että sotkua tulee jos tulee ja sitten se siivotaan pois. Sillä aikaa, kun poika syö, ehdin itsekin syödä! Woop woop. 

Sormiruokailusta kiinnostuneille suosittelen Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin kirjaa Omin sormin suuhun, joka sisältää hurjan määrän tietoa ja hyviä vinkkejä. Facebookin Sormiruokailijat-ryhmästä olen myös saanut valtavasti vinkkejä ja löytänyt reseptejä. 

Kun mietin itseäni äitinä, ajattelen usein, etten ole tarpeeksi hyvä. Pelkään, etten osaa antaa tarpeeksi virikkeitä pojalle tai muutoin tukea hänen kehitystään isoksi pojaksi. Tunnen jatkuvaa epävarmuutta itsestäni ja huonosti nukutut yöt vielä lisäävät stressiä ja lyhytpinnaisuutta. Monesti vaipanvaihtopainia käydessäni mietin, miksi ihmeessä jatkan tätä edelleen. Voisin mennä töihin jo parin viikon päästä, mutta päätin jäädä hoitovapaalle. Mitenhän mun muutenkin lyhyt pinnani kestää sen, että olen unettomuuden lisäksi myös rahaton kohta? Juteltiin vapaasta miehenkin kanssa ja hän sanoi, että voidaan ihan hyvin jossain kohtaa vaihtaakin osia. Pitääpä katsoa. Poitsu on vielä sen verran tissiriippuvainen, etten raaski olla koko päivää erossa. 

Olen miettinyt taas tuota imetyshommaakin. Varsinkin nyt, kun yöt on taas menneet ihan mahdottomiksi ja poika herää monta kertaa eikä rauhoitu ilman tissiä. Väsyttää hulluna ja ärsyttää, että tää on luisunut tämmöiseen. Unikoulun jälkeen meni pitkään hyvin ja eka herätys oli siinä 4-5 aikoihin vasta. Sitten tuli vatsatauti, hampaita sekä flunssa ja ta-daa, takaisin lähtöpisteessä, keskimäärin 4 herätystä per yö. Yön lisäksi poika repii paitaa ja hamuilee rintaa päivisinkin vähän väliä. Mietin, onko sillä oikeasti nälkä, sylin tarve vai mikä. Monesti riittää pelkkä sylitys mutta hyvin usein myöskään ei. Suoraan sanottuna, ärsyttää hulluna toi paidan repiminen ja muutenkin viime aikoina on tuntunut enemmän rasittavalta tuo imetys kuin kivalta. Enkä edes mainitse puremisia ja muuta ylimääräistä jäytämistä. Ollaan menty tässä asiassa melko lailla lapsentahtisesti mutta nyt alkaa pikku hiljaa riittää. Mies toivoo, että imettäisin ainakin sinne vuoden ikään asti, joka on suositus. Itse lopettaisin mieluiten jo nyt. Oon myös miettinyt, onnistuisiko kertalaakista lopetus, kun vähentäminen tuntuu lähinnä pojan kiusaamiselta. Huoh.. Alusta asti olen vain toivonut, että maito loppuisi ja toivon sitä edelleen salaa, mutta eihän se tietenkään mihinkään lopu, kun toinen roikkuu tissillä sen sata kertaa päivässä.

Virikkeistä muuten puheen ollen. Ilmoitin meidät pojan kanssa sirkuskouluun. Ollaan nyt muutaman kerran käyty ja se on ihan huippukivaa! 🙂 Poika on selvästi ottanut muista lapsista mallia ja alkanut jopa harjoitella pallon heittämistä kotona! Itsekin pääsee tuolla temppuilemaan, viime viikolla roikuin trapetsilla! 😀 Vielä voisi jonkin toisenkin aktiviteetin ottaa viikko-ohjelmaan. Pitää tsekata lähialueen muskarit ynnämuut kerhot, olisko niissä vielä tilaa. Muskari voisi olla hauskaa mutta enhän mä sitten kesällä tarpeeksi ajoissa tajunnut niitä ilmoittautumisia kytätä. 

Ai niin. 8 kk neuvolassa mitat oli 8960g/ 72,3 cm ja pää 45,4 cm. Pelkkiä kehuja kuultiin ja kaikki oli lääkärintarkastuksessakin ok. Melko turha keikka. Seuraava onkin sitten vuoden iässä. Millähän sitä muistaisi varata sen ajan sitten lähempänä… Laitankin samantien kalenteriin.