Meillä päin perhevalmennus on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa järjestettiin 19.8. ja se kesti pari tuntia. Joulukuussa synnyttäviä pareja oli paikalla muistaakseni kahdeksan ja alkuun tutustuttiin hieman toisiimme. Leikkipuistotoimintaa varten sai jättää sähköpostiosoitteensa neuvolaan. (Jestas, leikkipuisto. Musta tulee oikeasti äiti. Tuntuu aina vain oudolta tuo ajatus…) Seuraavat kaksi kertaa järjestettiin viikon välein nyt lokakuun lopussa. 

Ekalla kerralla tutustumisen jälkeen terveydenhoitaja kävi läpi tulevaa elämänmullistusta yleisellä tasolla ja puhuttiin imetyksestä. Katsottiin noin kymmenen vuotta vanha imetysvideo. Terkkari kertoi olevansa imetyksen kannalla, mutta haukkui ainakin kättärin kätilöt ja heidän aggressiivisen asenteensa imettämiseen. Ei kuulemma ole mikään pakko imettää, vaikka sairaalassa painostaisivat. Varsinkaan, jos tissit tulee kipeäksi. No, itsekin olen kyllä sitä mieltä, että äidin hyvinvointi luo lapselle hyvinvointia eikä todellakaan innosta ajatus imetyksestä itku silmässä ja tissit tulessa. Kuitenkin voisin kuvitella, että kätilöt ovat asiassa tiukkoja, koska äidinmaito on niin tärkeää lapselle ja joillain ihmisillä nyt vain on taipumuksia valittaa pienistä ja luovuttaa helpolla. Toivottavasti imetys kuitenkin sujuu itsellä hyvin. Pieni epämukavuus ja kipukin lienee tarpeen kestää, mutta en ajatellut siitäkään asiasta etukäteen stressata.

Jonkin verran rentoutumisesta puhuttiin myös ja tehtiin rentoutusharjoitus. Se oli kyllä aika turha enkä enää edes muista siitä mitään muuta kuin, että maattiin patjoilla. Saatiin myös vanhemmuuden tehtäväkirja, joka on kyllä jäänyt hyllyyn pölyttymään…

Tämän enempää ei ekasta kerrasta jäänytkään oikein mieleen. Kahdella seuraavalla kerralla käytiin läpi synnytystä sekä lapsen hoitoon liittyviä asioita. Lastenhoitokerta oli ehkä ensimmäistäkin valmennusta turhempi. Saatiin lista tavaroista ja vaatteista, joita vastasyntynyt tarvitsee. Veikkaan, että jokainen tuleva äiti oli jo tehnyt tai tulostanut itselleen vastaavan listan joskus keväällä. 😉 Juteltiin tulevasta elämänmuutoksesta, rahatilanteesta ja parisuhteesta ja kuinka nämä asiat tulevat muuttumaan. Ei mitään uutta mulle ja miehelle mutta tehokkaat kolme tuntia menetettyä (työ)aikaa. Tuli hieman tunne, että ne henkilöt, jotka tuota valmennusta eniten tarvitsisivat, eivät saavu paikalle.

Viimeinen kerta oli taas mielenkiintoisempi. Synnyttäminen on ihan käsittämätön prosessi. Miksi evoluutio on tahtonut tehdä siitä niin hankalan ja vaarallisen? Tällä kertaa tuli kuitenkin paljon tietoa, jota en ollut vielä ehtinyt itse selvittää tai en ollut löytänyt tietoa. Puhuttiin muun muassa siitä, milloin lähteä sairaalaan ja mitä tehdä milläkin viikoilla, jos lapsivedet menee. Jakkarasynnytys alkoi myös kiinnostaa. Puoli-istualleen synnyttäminen tuntuu ajatuksena oudolta, saati että makaisi. Kivunlievityksestä puhuttiin myös. Terkkari vannoi epiduraalin nimeen, haukkui akvarakkulat ja mainitsi ohimennen ilokaasun. Tämä on kyllä seikka, josta en oikein osaa olla vieläkään mitään mieltä. Pelkään epiduraalia, mutta todennäköisesti tahdon sen silti. Sen verran paljon ylistystä olen siitä kuullut. 

Sairaalaan tutustuminen on reilun viikon päästä. Siellä varmaan saadaan lisätietoa synnytyksen vaiheista, sairaalassa oloajasta jne. Pitääkin sitten viimeistään selvittää niitä perhehuoneita. Olisi varmaan aika mukava sellaisessa näin ekakertalaisena. 

Perhevalmennus noin yleisesti oli melko pintapuolista ja tosiaan normaali ihminen osaa noita asioita etsiä ihan googlettamalla ja kirjastoista. Etenkin se parisuhde- ja lastenhoitokerta oli ihan ajanhukkaa. Ei saatu oikeastaan mitään käytännön neuvoja liittyen lapsen hoitoon ja käsittelyyn. No mutta, onpa nyt valmennukset käytynä ja noin reilun kuukauden päästä alkaa sitten tosihommat. 44 päivää laskettuun aikaan.