Ranskalainen illallinen
Aina, kun aloittaa uuden koulun, muuttaa uudelle paikkakunnalle, menee leireille jne, jokaista varmasti jännittää erityisesti se, saako kavereita. Tämä asia kävi myös minulla mielessä ennen Englantiin tuloa. Puoli vuotta tuntuisi pitkältä ajalta, jos ei olisi yhtään ystävää. Itseäni harvoin jännittää ystävien saaminen, sillä olen niin sosiaalinen, että toisiin tutustuminen tapahtuu vähän niin kuin itsestään. Omalla kohdallani ehkä enemmän huolta aiheuttaa samantyylisten kavereiden löytäminen. Minulla kävi kuitenkin onni tämän asian suhteen ja löysin täältä 8 ihanaa kaveria, joiden kanssa olemme hengailleet päivittäin.
Porukkamme on aika kirjava johtuen sukupuolesta, uskonnosta, kotimaasta ja kielestä. Osaan vain kuvitella, kuinka hauskalta se ulkopuolisen silmin näyttää, kun 9 hengen porukka puhuu sekaisin suomea, englantia ja ranskaa. Ja kaikki tietenkin puhuvat kovaan ääneen, koska kukaan ei kuule meteliltä toisiaan. Lisäksi opetamme toisillemme omaa äidinkieltämme. Pakko tunnustaa, ettei sanavarastoon ole kyllä jäänyt ne kaikista fiksuimmat sanat, mutta minkäs teet.
Saimme viime viikolla hyvin idean. Koska porukkaamme kuuluu ihmisiä eri maista (2 Suomesta, 3 Ranskasta ja 4 Amerikasta), päätimme, että pareittain jokainen kokkaa koko porukalle sellaista ruokaa, jota perinteisesti syödään omassa kotimaassa. Eilen tämä idea otettiin sitten ihan käytäntöön ja ranskalaiset kokkasivat meille perinteisen ranskalaisen aterian.
Heidän valmistamansa ruoan nimi oli ”Des briques”. En tiedä, mitä tuo tarkoittaa suomeksi, mutta yritän selittää sen parhaani mukaan. Elikkäs ohuelta näyttävän taikilevyn päälle laitettiin ensin täyte: ainakin jauhelihaa, juustoa, paprikaa ja oliiveja. Sitten taikina paketoidaan täytteen päälle ja nyytti paistetaan pannulla. Bon Appêtit!
Lisäksi pojat olivat valmistaneet herkullisen salaatin ja ruoan lomassa tarjosivat herkullisia ranskalaisia viinejä. Jälkiruoaksi söimme (tietenkin) juustoa ranskalaiseen tapaan patongin kanssa. Kahden tunnin odottaminen oli kyllä sen arvoista ja pojat ansaitsevat isot aplodit! Ei varmasti ole helppoa kokata noin hitaasti valmistuvaa ruokaa isolle porukalle. Lisäksi yhden kokin kämppikset liittyivät seuraan, joten syöjiä oli aikamoinen määrä.
Seuraavana viikonloppuna on sitten Suomen vuoro. Jääköön se vielä arvoitukseksi, mitä minä ja Hilkka valmistetaan!