Terkut Lontoosta

Pitkän, voi niin pitkän odotuksen jälkeen tänne on vihdoinkin päästy! Koko päivä on kuljettu suu hymyssä, itku kurkussa (melkein) ja fiilistelty Lontoota. Tottakai sää oli sateinen, niinhän täällä aina. Nunnalookilla huivi päässä mentiin puoli päivää, jotta tukka välttyisi edes pahimmilta kosteusvaurioilta. Pieleen meni, mutta ei se mitään. Päivää ei olisi voinut latistaa edes kihartunut tukka!

Anyway, en voi kylliksi hehkuttaa tätä fiilistä. Kaikkihan täällä ovat jo käyneet ja nyt olen minäkin, jes!

Tänne pääseminen on aina ollut haave. Aina.

Jollekin nämä perinteiset nähtävyydet ovat jo niin kulunut klisee, perussettiä, mutta itse olen vain tuijotellut suu auki ja ihmetellyt, kuinka Big Ben voi oikeasti olla suoraan näköpiirissa muutamien metrien päässä.

Olin tänään lapsellisen innokas aivan kaikesta.

Se oli huippua. Huomenna uudestaan.