Onnea on karjalanpiirakat

Päälle kahdessa kuukaudessa ehtii jo kaivata yhtä sun toista Suomesta. Uudesta kaupungista on mm. pitänyt yrittää löytää korvaavia tuotteita, jotta jääkaapin sisältö muistuttaisi edes jokseenkin vanhaa tuttua kaappia kotona. Joku toinen voisi ajatella tällaisen tilanteen uutena mahdollisuutena muuttaa ruokavaliota tai muuten vaan kokeilla jotain uutta. Itse olen kuitenkin niin tottunut tiettyihin tuotteisiin, että niitä on tilanteesta huolimatta pakko saada.

Kauppalistan ensimmäinen ja tärkein tuote on yleensä raejuusto. Kyllä sitä täällä myydään, mutten kutsuisi sitä ’rae’juustoksi. Koostumus on enemmänkin litkumaista, maku kitkerää ja tuotteeseen kuuluvat rakeet ovat ennemminkin yksittäisiä sattumia. Ikävä on kova. Tässä olisi siis yksi toive: Arla, voisitko laajentaa toimintaasi Englantiin, pliis.

Tällä hetkellä vallitseva smoothie-villitys ei ole myöskään mennyt minulta ohi. Blogit ja Instagram ovat täynnä erilaisia värikkäitä terveysjuomia, joita ruuanlaiton harrastajana tekisi mieli myös kokeilla. Tässä on vain pieni este: sauva- ja tehosekoittimen puuttuminen. Kyllähän ne sieltä kotoa löytyvät, mutta täällä en ole raaskinut käyttää rahojani useita kymppejä maksavaan laitteeseen, joka jäisi kuitenkin käyttämättä muutaman kuukauden päästä. Tiedän, oma on valintani, mutta silti tekee mieli vähän valittaa.

IMG_5608.JPG

Karjalanpiirakat. Voi sitä onnea ja iloa, kun perjantaina sain tuliaisena aitoja suomalaisia karjalanpiirakoita. Piirakat hetkeksi mikroon lämpiämään ja paksu munavoikerros päälle. Ei kestänyt kovin montaa haukkausta nuo palat. Paketti hapankorppuja jäi onneksi vielä kaappiin lohduttamaan, kun piirakat hävisivät seuraavaan päivään mennessä.

mnb.jpg

Oman otsikkonsa vaatisi oma asunto. Yksin asumisen arvostus on noussut aivan omaan luokkaansa, kun täällä asuu viiden muun ihmisen kanssa. Tietyt asiat on saanut täysin unohtaa, kuten suihkuun meno silloin, kun haluaa. Se ainut suihku voi hyvällä todennäköisyydellä olla varattu juuri sillä hetkellä. Laulamistakaan ei täällä varmasti kovin paljon arvosteta, kun seinät ovat kuin paperia. Samaan kategoriaan kuuluu metelöinti. Ei se vaan ole kivaa, kun olet väsyneenä mennyt ajoissa nukkumaan, ja kämppiksesi leikkivät keskiyöllä kovaäänisesti sokkoleikkiä (?!) aivan ovesi takana.

Muita kaipuunkohteita on sitten tietysti mummon spagetti ja jauhelihakastike, lasagnette (huom Suomi-ihmiset! Knorrin lasagnette-paketteja saa mieluusti lähettää 🙂 ), punnitse- ja säästä sekä salkkarit (vieroitusoireet ovat lakanneet, mutta Ismoa on silti vähän ikävä).

Monia itselle tärkeitä asioita tuli mainittua, mutta jos olen tähän saakka pärjännyt ilman, enköhän minä selviä loppuajankin. Olenhan kuitenkin löytänyt täältä pakastemarjoja, Oivariinilta maistuvaa voita ja tummaa ryvitaa, joten asiat ovat loppupeleissä ihan hyvin.

Suhteet Oma elämä

Viikkokatsaus

Olen tässä jo monta viikkoa ihmetellyt, kuinka nopeasti viikot menevät. Tätä menoa tämä vaihtoaika on jo kaukana menneisyydessä, ja vanhaan ”elämään” saa taas alkaa totuttautua.

Ajattelin nyt kuitenkin vähän avata sitä, mitä täällä päivisin puuhataan. Koulun ja työharjoittelun takia elämääni on muotoutunut tietynlainen aikataulu, jota toistetaan viikosta toiseen. Toisaalta on kivaa, että jatkuvasti on tekemistä, eikä tule tylsistymisen tunteita, mutta toisaalta olisi vain kiva tehdä pelkästään niitä kivoja asioita. Itseä pitää välillä muistuttaa, ettei tänne kuitenkaan tultu pelkästään lomailemaan. 😀

Työharjoittelua ajattelin avata myöhemmin vähän lisää, mutta lyhyesti sanottuna työskentelen koulussa, jossa opiskelee 15-18 vuotiaita nuoria. Suurimmalla osalla heistä olisi vaikeuksia opiskella ”tavallisessa” koulussa, joten Rathbonessa he saavat enemmän tukea, ja opetusta muokataan enemmän heidän tarpeitaan vaativiksi.

Mutta sitten itse asiaan. ”Lukujärjestykseni”, olkaa hyvä.

Maanatai

Kello herättää 07.10. Herääminen tuntuu ylitsepääsemättömältä viikonlopun jälkeen. Työt alkavat 8.30, joten laittaudun, syön aamiaista ja lähden kävelemään kaupunkia kohti. Matka kestää noin 15min. Työpäivä kestää ainoastaan 12 saakka, sillä luento yliopistolla alkaa yhdeltä. Suuntaan nopeasti kotiin syömään lounasta, ja lähden koululle. Mikäli sää on hieno, menen kävellen. Matka kestää noin 20min. Muussa tapauksessa bussilla pääsee kätevästi muutamassa minuutissa. Luento kestää neljään saakka, jonka jälkeen suuntaan takaisin kotiin. Loppuilta on vapaa. Yleensä lähden lentistreeneihin seitsemäksi.

Tiistai

Kello herättää samaan aikaan. Aamu alkaa joka-aamuisella kaurapuurolla banaanin, valkuaisen/raejuuston ja mantelivoin kera. Työt alkavat 8.30, mutta päivä kestää kolmeen saakka. Lähden kotiin syömään välipalaa, ennen kuin suuntaan neljäksi yliopistolle luennolle jalan tai bussilla. Koulu kestää seitsemään asti, jonka jälkeen lähden väsyneenä kävellen kotiin. Ilta kuluu todennäköisesti Netflixin parissa.

Keskiviikko

Herätys jälleen kerran 07.10. Muistan, että siivojaa tulee tänään siivoamaan asuntomme. Juurihan hän viikko sitten kävi. Nopeasti nämä päivät siis hurahtavat. Työpäivä kestää tänään 8.30-16. Luentoja ei ole enää tällä viikolla, mikä helpottaa huomattavasti. Loppuilta on vapaa. Luultavasti suuntaan treeneihin.

Torstai

Herätys 07.05. Loppuviikkoa kohden jatkuva kiireen tunne aamuisin alkaa ärsyttää, sillä haluan syödä aamupalan rauhassa. Herään siis vähän aikaisemmin. Työpäivä kestää tänäänkin 8.30-16. Tänään olisi mahdollista mennä auttamaan rakennuksessa sijaitsevaa hyväntekeväisyysjärjestöä. Alkuviikon ravaaminen ja pitkän päivät ovat kuitenkin aiheuttaneet sen verran väsymystä, etten ole varma jaksanko jäädä töihin. Katson kuitenkin tilanteen mukaan.

Perjantai

Työpäivä alkaa klo 9.00. Jes, saa nukkua puolituntia pitempään. Olen innoissani töihin lähdöstä sillä 1. on perjantai ja 2. menen maalaustunnille, jossa olen saanut mm. maalata oven ja tapetoida. Päivä kestää ainoastaan 12 asti, joten pääsen viikonlopun viettoon jo hyvissä ajoin. Työpaikkani sijaitsee aivan keskustassa, joten töiden jälkeen suuntaan aika usein shoppailemaan.

Lauantai ja sunnuntai

Vapaapäiviä, ihanaa! Vaihtoehtoja on useita: reissu naapurikaupunkiin, hengausta Derbyssä, shoppailua, siivousta, koulujuttuja jne. Meille on muotoutunut pienimuotoinen traditio lauantai-iltoina mennä paikalliseen illanviettopaikkaan, Standing Orderiin. Vanhan pankin tiloihin on rakennettu ruokapaikka, joka illan mittaan muuttuu sivistyneeksi baariksi. Voisin sanoa, että on kaikinpuolin paikka minun makuuni! 

Viimeiset kolme sunnuntaita ollaan Hilkan kanssa kaluttu läpi Lord of The Rings trilogiat. Tähän on sisältynyt lisäksi monta litraa teetä, porkkanoita, hedelmiä tai pannareita. Tämmöistä rentoilua sunnuntain kuuluu juuri olla!

IMG_1072.JPG

Olisi ihanaa, jos viikko-ohjelma pysyisi täysin tuollaisena, mutta jossakin välissä pitäisi ehtiä tehdä yliopiston tehtäviä, lukea tenttiin sekä suorittaa kotikoulun kevään kursseja. Kirjat kyllä kutsuvat, mutta minä en kuuntele. Tai ole kuunnellut viimeiseen kolmeen viikkoon.

Pakko kai tässä on ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Olla aikuinen ja ottaa vastuuta, kuten äiti on opettanut.

Tämän viikonlopun taidan kuitenkin olla vielä tyttönen. Yritän ensi viikonloppuna sitten uudelleen.

Suhteet Oma elämä Opiskelu