Päivä Yorkissa

Taas on Englantia valloitettu vähän lisää. Eilen kaksi bussillista vaihtareita lähti katsastamaan tätä esihistoriallista kaupunkia, joka tunnetaan nimellä York – tai viikinkien nimeämänä Jorvikkina. York juontaa juurensa pitkälle historiaan. Kymmeniä vuosia sitten se on ollut rautatieliikenteen keskus, ja vuosisatoja sitten viikinkien hallitsema. Näihin liittyen kaupungista löytyy museoita, jotka kertovat tarkempia yksityiskohtia historiallisista tapahtumista ja käännekohdista. Meiltä nämä jäivät väliin kalliin hinnan takia – toisaalta, ei kyllä harmittanut. Itse suosin mieluummin ympäriinsä kävelemistä ja ihmettelemistä, jotta kaupunki tulee tutuksi.

IMG_0405.JPG

IMG_0421.JPG

IMG_0427.JPG

Derbyyn ja Nottinghamiin verrattuna York on moninkertaisesti historiallisempi. Suuri osa kaduista ja rakennuksista ovat hyvin vanhoja, ja välillä tuntui, kuin olisi elänyt 1800-luvun maailmassa. Oli todella erikoista kävellä vanhaa mukulakivitietä vanhojen rakennusten keskellä, ja yhtäkkiä edessä pilkotti H&M:n ja Zaran kyltit. Muuten en olisi varmaan kauppoja edes huomannut, sillä ne hukkuivat täydellisesti historiallisten rakennusten syvyyteen.

IMG_0516.JPG

IMG_0438.JPG

Mikäli olet suunnittelemassa reissua Yorkiin, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Bill’s-nimisessä ravintolassa! Laatutaso on aivan huippua eikä hinta miestä kaada. Omaan annokseeni kuului marinoituja kanavartaita couscousin, tzatzikin ja pitaleivän kanssa, ja hinta oli noin 13€.

IMG_0443.JPG

IMG_0457.JPG

IMG_0483.JPG

Englantilaiseen kulttuuriin kuuluu perinteisesti iltapäivätee ja skonssit. Meidänkin oli niitä eilen saatava. Yritimme epätoivoisesti löytää kahvilaa, josta saisimme näitä legendaarisia välipalaleipiä. Yhtäkkiä eteemme osui kuin tilauksesta seuraavanlainen kyltti:

IMG_0491.JPG

”Se, mitä tällä hetkellä todella tarvitset, on puoliksi kelvollinen skonssi hyydytetyllä kermalla ja hillolla”. Kyltti ei olisi voinut olla enemmän oikeassa.

Monelle skonssit ovat melko vieras asia, mutta minun elämääni ne ovat kuuluneet jo usean vuoden ajan. Useasti ruoanhimon tullen olen kaivanut reseptikirjan kaapista, ja valmistanut näitä leipäsiä ohjeella, joka ei ole vielä koskaan tuottanut pettämystä. Mielenkiinnolla halusin siis testata, miltä nämä ”oikeat” skonssit sitten oikeasti maistuvatkaan.

image_109.jpg

Loppuarviona nostin molemmat peukut ylös kyynerpäitä myöten. H-E-R-K-U-L-L-I-S-T-A! Hillo ja tuorejuusto/kerma (en ole varma kumpaa se oli :D) kruunasivat koko setin ja makuelämys oli taivaallinen.

Kahvilan vierestä avautui näkymä myös yhteen Pohjois-Euroopan isoimpaan katedraaliin, York Minsteriin. Oli ihan komean näköinen kirkko.

IMG_0492.JPG

IMG_0518.JPG

Ja sitten vielä tämmöinen kuva. Katso nyt, kuinka suloinen kauppa! Melkein kuulin sen kutsuvan minut sisään.

IMG_0513.JPG

Tykkäsin Yorkista kyllä todella paljon. En voi sanoin kuvailla, kuinka ihanalta tuntuikaan kävellä tällaisessa historiallisessa kaupungissa, jonka kadut täyttyvät mukulakivistä ja kapeista kujista, jonka kaikki rakennukset ovat erinäköisiä ja epäsymmetrisiä, ja vuoron perään vastaan tulee ihanan näköisiä kahviloita, jonne haluaisi vain mennä istuskelemaan Earl Greyn ääreen ja katsella kaduilla vallitsevaa vilinää. Olen niin onnekas!

Kulttuuri Matkat

Revolucion De Cuba

Kävimme eilen kavereiden kanssa Kuubassa. Emme siis siinä maassa, mutta Kuubassa kuitenkin. Tämä paikka löytyi kadun varrelta ihan kävelymatkan päästä. Kun astuimme ovista sisään, tuntui kuin olisimme saapuneet aivan toiseen maailmaan. Kylmä ilma, räntäsade ja englantilaiset kadut vaihtuivat silmänräpäyksessä tunnelmalliseen ja viihtyisään kuubalaistanssibaariin. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, parkettien partaveitset tanssittivat hentoja latinotyttöjä, diskopallo pyöri katon nurkassa ja musiikki loi huoneeseen täydellisen latinolaisen tunnelman.

image_83.jpg

image_90.jpg

Tanssijalkoja alkoi väkisinkin kutkuttamaan, kun musiikki pauhasi kovaan ääneen taustalla, ja niin moni ihminen tanssi. Kyllä sitä vain tällainen jäykkälanteinen suomalaisnainen tuijotti suu auki, kun latinomiesten lantiot pyöri suuntaan jos toiseenkin. Ehkä siisteintä oli, että sellainen tumma ja lihaksikas vanginvartijan näköinen mies hienosti lanteet pyörien tanssitti naisia vuoron perään. Liikkeet olivat selvästi hallussa, kun hän kädet ilmassa heilutti näkymättömiä marakasseja. Ja tämä mieshän oli siis paikan portsari. Ei voinut muuta kuin hattua nostaa! Välillä hän siirtyi tanssilattian sivuun lepäämään ja lyömään kapuloita musiikin tahtiin. Kyllä tällainen vain voittaa tuon suomalaisen ryyppykulttuurin mennen tullen.

image_84.jpg

Olen aina ajatellut, että minulta puuttuu jokin tietty naisille kuuluva geeni, sillä en ole koskaan tykännyt tanssia. Ja kaikki naisethan rakastavat tanssia. Aina pitäisi päästä pyllyä heiluttamaan, kun tanssilattialla on tilaa. Eilisen paikan musiikki oli kuitenkin niin mukaansa tempaavaa, että se sai tällaisen Kanki Kaikkosenkin täysin tanssin lumoihin. Toistaiseksi tyydyin kuitenkin pelkkiin jalan ja pään heilutuksiin, mutta saa nähdä tapahtuuko tässä asiassa jotain edistystä. Meille nimittäin selvisi, että tulevina viikkoina olisi mahdollista osallistua tanssikurssille, jossa opeteltaisiin mm. salsaa. No mikä ettei! Ehkä olisi jo aikakin saada tähän kroppaan vähän muitakin muuveja, kuin pelkästään niitä 80-luvun ”noloja” liikkeitä.

Pakko vielä mainita, että myös vessassa oli varattu oma tila tanssimiselle. Tai en tiedä oliko se niin, mutta näin minä päättelin. Musiikki kuului sinne yhtä kovaa, kuin tanssilattialle. Nappasin siinä samalla pakollisen vessa-selfien. 😀

image_94.jpg

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli varmasti paras illanviettopaikka tähän mennessä, missä olen täällä Derbyssä – ja ehkä myös Suomessa – ollut. Vaikka ulkona oli kurja ilma, ja lumihiutaleet näyttivät melkein epäaidon isoilta, saimme viettää täydelliset 2 tuntia ”etelässä”. Ainoat puuttuvat asiat olivat juomien tarjoilu kookospähkinöistä ja paikan sijaitseminen ulkona – ja sää olisi vielä ollut sellainen viileä ja hiukan kostea, kuten lämpimissä maissa aina iltaisin on.

Jotta pääsisit vielä paremmin tunnelmaan, tässä pari biisiä eiliseltä. Enjoy!

https://www.youtube.com/watch?v=IeKizOjq3Pc

Kulttuuri Suosittelen