Kello herättää 03:55. Outo ääni rikkoo syvän unen ja unisena yritän kurkotella pöydällä olevaa puhelinta. Tällä kertaa ei tarvitse kahteen kertaan miettiä, miksi kello herättää keskellä yötä. Nousen nopeasti ylös, kun olen saanut silmät edes puoliksi auki. Suuntaan vessaan pesemään kasvot ja alan laittautua. Mietin itsekseni, että ulkomaille lähtö on ehkä paras syy miksi voi hyvin mielin herätä kukonlaulun aikaan. Melko nopeasti saan itseni niin valmiiksi, että voin suunnata alakertaan aamupalalle. Ruoka ei jostain syystä maistu. Johtuu varmaan kellonajasta. Syön kuitenkin kiltisti lautasen tyhjäksi ja menen pukeutumaan. 

Kello näyttää nyt 04:45. Pakkaan loput tavarat matkalaukkuihin ja tunnen ylpeyttä, kun laukut menevät vaivatta kiinni. Nyt olisi kuitenkin jo aika siirtää laukut autoon, pukea ulkovaatteet päälle ja suunnata lentokentälle.  Lentokentällä on yllättävän vilkasta ottaen huomioon, että Vaasa ja kello on vähän yli viisi. Aika kuluu nopeasti saattajaseuran kanssa rupatellessa. Vaasa-Tukholma lento kuluu myös nopeasti. Lennolla tarjotaan myös aamupalaa, jes!  

Arlandan lentokenttä on iso. Tarkoituksena olisi löytää lounge, johon siis nähtävästi minulla on oikeus päästä, sillä ostin kalliimmat lentoliput saadakseni ottaa enemmän tavaraa mukaan. Tunnen itseni aivan todella tärkeäksi ihmiseksi, kun hienon hattuni kanssa istuudun ruotsalaisten bisnesmiehien läheisyyteen. Jälleen kerran vatsani kiittää, kun jo kolmannen kerran aamupalaa on tarjolla. No eihän siitä nyt voi kieltäytyä. 

Lentoni Lontooseen myöhästyy puolella tunnilla huonon sään vuoksi. Ei se mitään. Minulla olisi kuitenkin ollut lentokentällä liian paljon luppoaikaa ennen kyydin saapumista. Ilmasta käsin englanti näyttää lähinnä tietokoneen irralliselta kovalevyltä – tiedättehän sen vihreän osan, jossa on pienen pieniä erillisiä osia. Pellot ovat eri vihreän sävyisiä turkoosiin asti ja taisin sydämen muotoisen järvenkin nähdä. Lentäjä sopertaa jotakin riikinruotsiksi. En saa oikeastaan mitään selvää. Sen verran taisin kuitenkin ymmärtää, että alamme laskeutua 15min kuluttua. Voi kun olisin jo tuolla alhaalla. Ja muuten, sain taas aamupalaa.  

Lennon laskeutumisen jälkeen suuntaan suoraan hakemaan matkalaukkuja. Jes, kaikki laukut tallessa. Harmi vain, että toisen laukun lukko on jumittunut niin, ettei sitä saa auki. Onneksi ystävällinen englantilaismies auttaa tyttöä pulassa ja tarjoutuu vieläpä opettamaan englantia, kun kuulee minun olevan vaihto-oppilas. Mietin miten suomalaisiin saataisiin tartutettua samankaltaista ystävällisyyttä. 

Melko nopeasti laukkuepisodin jälkeen valkotakkinen nainen tulee minua käytävällä vastaan University of Derby-kyltin kanssa. Hän johdattaa minut ja pari muuta vaihto-oppilasta auton luo, jolla suuntaamme 2,5h päähän Derbyyn. Kuskimme on todella hullu. Käsitettä ylinopeus ei taideta tuntea Englannissa. Turvallisesti kuitenkin pääsemme kohteeseen ja seikkailu voi virallisesti alkaa.   

Viimeisiä päiviä viedään kotisohvalla. Perhepiiristä lainatulle matkalaukulle on ostettu pienempi laukku kaveriksi ja sen värikin valittiin tarkoin harkiten, että varmasti tunnistan omani lentokentän laukkuhihnalta: fuksia. Tämä ei tietenkään kerro kellekään miehellä eikä osalle naisista mitään, joten tyydyn kutsumaan sitä tummanpinkiksi. Pakkaamisen olen jo aloittanut ja tyytyväisenä kokosin lattialle hienon kasan vaatteita, jotka varmasti haluan ottaa mukaan. Ongelmaksi ei tällä kertaa kuitenkaan tullut maximi painorajan ylitys, vaan laukkujen rajallinen koko. Iloisesti (kyllä, iloisesti) siinä sitten purin osan vaatteista pois laukuista ja aloitin pakkaamisen alusta. Yritin kaikin voimin pitää mielessä, että eiköhän sieltä Englannista löydy edes muutama omaa makua vastaava vaatekauppa, jos vaatteet loppuvat kesken.

Kuuntelin tässä pari päivää sitten radiota, jossa kerrottiin tulevan viikon sääennustetta. Luvattiin kylmää ilmaa ja viikonlopulle kovaa tuulta, jopa myrkyä. Ehdin melkein saada jo vilunväristyksiä pelkästä ajatuksesta, kunnes tajusin, että enhän minä ole täällä enää silloin. Ensimmäiset reaktiot olivat pienehkö hehkutus ja sisäiset hurraa-huudot, joista seurasi tilanteen konkretisoituminen itselle: ”tosiaan, tämä on viimeinen viikonloppu ennen lähtöä”. Vielä ei kuitenkaan jännitä. Olen ennemminkin vain innoissani ja halukas jo lähtemään. Viime yönä heräsin yhden aikoihin ja ensimmäinen reaktio oli ”onko jo aamu, saako jo nousta”. Joka aamu lähtöön on yhä vähemmän päiviä. Eihän sitä tässä tilanteessa malttaisi nukkua ollenkaan.

Säätiedotuksen mukaan Derbyyn olisi saapumispäivänäni luvattu ihan kivaa säätä. Kivalla tässä tarkoitan siis lämmintä. Kaikenlainen sää otetaan vastaan, kunhan se ei sisällä kylmyyttä tai kovaa tuulta.