Vanhassa Riossa

Olin jotenkin aina ajatellut, että Rio on jotenkin ‘uusi’ kaupunki, jossa ei ole merkkejäkään mistään historiasta. Mikä aukko sivistyksessä! Toimistomme sijaitsee niin sanotusti Rion keskustassa, tai vanhassa Riossa, kuten paikalliset sitä kutsuvat. Ehdin hieman ruokatunnilla kiertelemään lähikatuja, ja se kyllä kannatti, oli nimittäin sen verran nähtävää ihan muutaman korttelin sisällä.

Katu Riossa.jpg

Toimistomme edessä jököttää Rion kuuluisin katedraali, Nossa senhora de Candelaria. Sen näkee toimistomme jokaisesta ikkunasta! Aika näkymät! Valitettavasti en ehtinyt kirkkoon sisälle – jostain syystä ovi oli säpissä sen kerran kun sinne yritin!

 Katedraali.jpg

Parin minuutin kävelymatkan päässä katedraalista on Praca Quinze de Novembro-aukio, joka on varsin historiallinen paikka. Aukiolla olevaan satamaan on saapunut vuosien myötä niin orjia kuin kuninkaallisiakin. Työkaverini mukaan aukion laidalla olevassa kirkossa oli portugalin kuninkaallisten asumus heidän saapuessaan maahan – en takaa tarinan aitoutta!

Aukio.jpg

Aukion reunasta alkaa vanhat, siirtomaa-aikaiset kujat, joiden varrella olevat rakennukset on nyt kunnostettu ravintoloiksi ja baareiksi. Itsekin söin lounasta täällä! Taas sain infoa historiasta, tällä kertaa Rion toimistomme pomolta. Hänen mukaansa rakennukset ovat juuri tämännäköisiä, koska portugalilaiset halusivat rakentaa Riosta mahdollisimman eurooppalaisen. Tärkeintä oli kuitenkin, että rakennukset eivät olisi hienompia tai suurempia kuin Lissabonissa.

 Riossa.jpg

Aivan kivenheiton päässä lounasravintolastamme oli Brasiliassa mielettömäksi trendiksi noussut Granado Pharmacias-kosmetiikkaliike. Vanha apteekki on muuntautunut moderniksi kauneussalongiksi ja sen tuotteet on huippusuosittuja, kuulemma ihan Eurooppaa myöten. Sainpas minäkin kahmittua pienen kokoelman itselleni ihan alta aikayksikön!

 Apteekki.jpg

Vanhan Rion kierros kannattaa ehdottamasti päättää Confeitaria Colombo-kahvilaan. Kyseessä on aivan mieletön herkkukauppa, jossa saa myös ihan kunnon ruokaa. Mutta siis näkemisen arvoista paikassa on rakennus, jossa se sijaitsee ja tietenkin mieletön herkkuvalikoima!

Herkkuja.jpg

 

Oli kyllä niin mielenkiintoista nähdä myös tämä osa Rioa. Miten olinkin niin tietämätön kaupungista?!

 

Terkuin,

 

Noora

Kulttuuri Matkat

Lisää espanjalaista ruokaa

Olen jo useaan kertaan kirjoittanut rakkaudesta espanjalaiseen ilmakuivattuun kinkkuun. Kaikille on siis varmasti selvää, että tämä on yksi lempparini Espanjassa ollessani. Mutta mitä muuta söin viime Espanjan matkallani?

Rakastan kinkun ohella kaikkia mereneläviä ja siksi ne ovatkin ihan ykkösherkkuni ollessani etelä-Euroopassa, tai yleensäkin missä vain missä sitä on edullisesti tarjolla. Tanskan hinnat on pilvissä ja perinteisestä ’seafood platteristä’ saa maksaa noin 150 euroa/2 hlöä. Ei siis ihan ilmaista, mutta toki tuoretta.

 Coquinas.jpg

Matkallamme söimme pariin otteeseen Coquinas-simpukoita (taitaa olla sydänsimpukka suomeksi?). Ne on ihania, pieniä simpukoita jotka tarjoillaan vain suolalla ja öljyllä ‘maustettuna’. Näitä söisi vaikka ihan kilotolkulla, sen verran hyvä annos on kyseessä. Harmikseni  niitä ei ole aina tarjolla, joten heti kun listalla lukee ’coquinas’ tilaan sen. Sitä paitsi öljyisessä liemessä on ihan dippailla tuoretta leipää.

 

possunposkia.jpg

Toinen mieleenpainunut annos oli Tarifassa ekana iltana syödyt possunposket. Olen jo aiemmin maininnut, että en ole mitenkään suuri lihanystävä (paitsi sen jamon ibericon!), mutta pitkään haudutettu liha on kyllä maukasta. Ja nämä posket suorastaan suli suussa. Ai miten hyvää, varsinkin kunnon punaviinin kanssa.

 munakasta.jpg

Siinä nyt ehkä lempparini tältä matkalta. Söimme toki kaikkea muutakin ihanaa, mutta lähinnä tapaksien muodossa, joten ne olen varmasti jo maininnut aiemmin. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan tarjoilijan suosituksia, myös tapaksien suhteen. Muuten olisimme jääneet ilman ihanaa, sitruunaista kanaa ja raikasta gazpacho-keittoa (kammoan yleensä gazpachoa liian valkosipulin takia!)!

 

Ruokaterveisin,

 

Noora

 

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma Matkat