Kinkku-overload

Kinkku.jpg

 

Mainitsinkin jo aiemmin, että teimme ’tapas-kierroksia’ varsin ahkeraan. Ja yleensä pöytäämme päätyi ainakin yksi kinkku-annos, parhaimmillaan jopa useampi. Sekä Malagassa, Tarifassa että Sevillassa oli tosi paljon baareja, joissa kinkut roikkuivat katosta ja ’lihamestari’ kävi vuolemassa pöydällä lotkottavasti sian jalasta lastuja aina kun asiakkaat sitä tilasivat (siis usein!). Yleensä näissä paikoissa on vain iäkkäämpiä miehiä töissä. Taitaa siis olla miesten hommaa tämän lihan leikkaus!

 Kinkkua.jpg

Yleensä lautasellemme päätyi klassinen jamon iberico, josta löytyi paikasta riippuen erilaisia versioita. Joskus veitsi oli tylsempi ja siksi siivut paksumpia, toisinaan taas rasvakerrosta oli enemmän. Joka kerralla kinkku oli kuitenkin ihan älyttömän hyvää. Toisinaan tilasimme myös ’luomoa’, mutta se ei ollut niin reissukumppanin mieleen – oli kuulemma kuivempaa ja tylsempää.Sitä on tuossa ylläolevassa kuvasssa leipätikkujen ympärillä. Itselleni myös tämä maistuu.  Ei tainnut tulla musta edelleenkään ihan täysin kasvissyöjää!

 Lisää kinkkua.jpg

Viimeiseen päivään saakka elättelin toiveita, että saisin roudattua yhden sianjalan mukanani Tanskaan. Olisihan sitä sitten kiva vuoleskella iltapalaksi syksyn pimeydessä. Mutta ei se kuitenkaan taida olla niin helppo homma ja missä sitä säilyttäisikään? Eli ei tullut siansorkkaa ruumassa mukana. No, ehkä joskus tulevaisuudessa sitten.

 

Kannattaa siis maistella kinkkuja mitä erilaisimmissa paikoissa. Mitä hämyisämpi paikka, sen parempi kinkku! Ainakin mun kokemuksen mukaan.

 

Terveisin,

 

Noora 

 

Koti Ruoka ja juoma Matkat

Hotelli Sevillassa

baari.jpg

Hotellimme Sevillassa ansaitsee ihan oman postauksensa. Sen verran spesiaali paikka oli kyseessä! Olimme buukanneet huoneen Casa Boutique La Pila del Patosta ystäväni suosituksen perusteella. Ja taas kannatti kuunnella tuttujen suosituksia! Tämä ihan boutique-hotelli sijaitsi kapealla kadulla aivan vanhan kaupungin ytimessä. Täältä käveli katedraalille alle 10 minuutissa ja aivan hotellin vieressä oli useita kahviloita, baareja ja pikkuruokapaikkoja. Ja myös Sevillan vanhimmaksi baariksi itseään tituleeraava El Rinconcillo. Siellä tulikin pyörähdettyä ihan kahdesti, sen verran hyviä tapaksia sieltä sai. 

Huone.jpg

Olimme maksaneet hieman ekstraa toisessa kerroksessa olevasta huoneesta. Sillä ekstralla saimme pienen parvekkeen ja ihanan korkean huoneen. Muutenkin huone oli tosi tilava ja hyvällä maulla sisustettu. Jokainen yksityiskohta oli mietitty ihan viimeisen päälle. Katsokaa vaikka!

Hotelli sevilla.jpg

Hotellin aulassa oli tyylikäs oleskelutila jossa voi nauttia kupposen kahvia pitkän päivän päätteeksi tai ennen illalliselle suuntaamista. Ilmaista kahvia ja teetä sai hakea pienestä keittiöstä ihan silloin kuin huvitti ja sen saattoi nauttia myös pikkuruisella kattoterassilla, josta avautui ihana näköala kattojen yli. Ja jotenkin siellä terassilla tuli tunne, että oikeasti on espanjalaisessa kaupungissa ja paikallisten keskuudessa.

 

Aula.jpg

Huoneen hintaan ei kuulunut aamupalaa, mutta sen olisi saanut ostettua muistaakseni 5 euron lisähintaan. Ei siis paha, jos haluaa aamiaista hotellilla. Itse arvostimme pitkiä aamu-unia enemmän ja skippasimme aamiaisen. Kahvia tosin hörpimme tuttuun tapaan aulassa ennen kaupungille suuntaamista.

Katu.jpg

 

Vanhassa kaupungissa oli paljon tällaisia ihania pikkuhotelleja. Kannattaa ihmeessä tsekata niiden tarjonta. Tällaisessa paikassa pääsee ihan eri tunnelmaan kuin isoissa ketjuhotelleissa. Ja palvelukin on ihan eri luokkaa. Meidän hotlan vastaanottovirkailija antoi hyviä vinkkejä Sevillan nähtävyyksiin ja suositteli eri paikkoja asiakkaiden toiveiden mukaan. Tarjolla oli muun muassa ilmainen, opastettu kävelykierros kaupungin päänähtävyyksillä.

 

Ihana paikka tämä Sevilla!

 

Noora

 

 

 

Kulttuuri Matkat