Miksi ja miksei?

Haave omasta lapsesta on elänyt minussa jo ainakin kymmenen vuotta. Entistä suuremmaksi se muuttui, kun aloimme seurustella nykyisen aviomieheni kanssa lähemmäs 10 vuotta sitten. Välillä unelma on haalistunut taka-alalle, kun elämäämme ovat varjostaneet muun muassa läheisten kuolemat, mielenterveysongelmat ja vakavat päihderiippuvuudet, mutta koskaan se ei ole unohtunut. Ystävien ja tuttavien raskaus- ja lapsiuutiset ovat muuttuneet ajan myötä puhdasta iloa tuottaneista asioista katkeruutta, kateutta ja surua aiheuttaviksi. Onnistun edelleen hetkittäin tuntemaan iloakin toisten puolesta, mutta harvoin se kuitenkaan jää ainoaksi tunteeksi. Miksei meille? Miksi noille, niillä on jo yksi/kaksi/kolme?

Toissapäivänä törmäsin naapuriimme. Nainen, rouva ja äiti, samoissa ijissä (ikä – iässä, iät – ijissä vai iissä?) minun kanssani. Kaksi hirmusöpöä tytärtä heillä on, vaan näkyipä kasvaneen maha siihen malliin, että kolmaskin lapsonen on jo tämän vuoden puolella asustelemassa naapurissani ihan konkreettisena itsenäisenä yksilönä. Moikkasin hymyillen, mietin samalla, että ”miksi teille, miksi taas!?!?” Tiedän, vastausta ei kuulu, eikä sitä ehkä olekaan, mutta ”looginen” mieleni sitä kaipaa niin kovin. 1+1+1=3 & suuri onnellisuus, 1+1= ikuinen vaje ja katkeruus? Toivottavasti ei ikuinen kuitenkaan. Mutta kun nyt asiaan päästiin, niin vielä yksi valitus:

Muuan kaveri valitteli SoMessa sitä, kuinka kaikki kommentoivat hänen suuren suurta vauvamahaansa, ihan kun hän ei itse olisi asiaa huomannut… Teki mieli HUUTAA! Saatte kaikki vaikka haukkua ja lääppiä mun mahaa (ja vaikka koko muuta kehoakin) mun loppuelämän, kunhan vaan se maha kasvaisi ”kunnon syystä”! Ja taas ketuttaa. Kun pitäisi päästä takaisin siihen modeen, jolloin toisten pikkupikkumurheissa eletään mukana ja kateus ja katkeruus pysyy kaukana. Onneksi voin nyt sanoa ihan suoraan nämä asiat täällä, jolloin ehkä olen muille ihmisille hieman siedettävämpi. Ehkä.

 

Mutta sen muuten unohdin kertoa viime viestin lopussa, että tuo FB-uutinen kuvineen vanhan ystävän toisesta vauvasta sai aluksi aikaan todellisen riemun toisen puolesta sekä puhtaan vauvan ihastelu-hymyn ja -kommentin. Jiihaa! Ehkä minä sittenkin vielä osaan iloita, eikä kohtaloni ole olla vanha ja katkera vanhapiika (tai äh, naimisissa jo oon; mutta kyllä tuo mieskin jättimäisellä katkeruudella saadaan kaikkoamaan), joka nyrpistelee nokkaansa kuuluvasti, kun lapset ja lapselliset ihmiset mekastavat/sotkevat/ylipäänsä elävät. Toivotaan.

P.S. Tänään taas tikut kehiin. FF:n VIP Membershippikin on 3 kuukautta hanskassa…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *