Synkkää

Päätin kertoa teille karusta ja synkästä hetkestä, jonka eilen kohtasin. Menin ilman melatoniini-nappiani nukkumaan, yksin ennen miestäni. Kaksi väärää valintaa, joista sain totisesti kärsiä.

Ensin pieni, yksinäinen kyynel. Kohta toinen. Lohduttomuus valtasi mielen, ja sen nyt tietää, että silloin ei niin vain nukutakaan. Synkät ajatukset looppasivat päässäni, lohduttomuus ja toivottomuus tuntuivat vain kasvavan. Lopulta tulin päätökseen: ”Jos minulla ei nelikymppisenä ole lasta, tapan itseni”. Tuntuu kauhealta edes myöntää tämä; mutta tuon ajatuksen jälkeen tuli mieleeni jonkinlainen rauha. Jos emme ikinä onnistukaan raskautumaan, en joudu suremaan ja elämään asian kanssa vuosikymmeniä. Reilut kymmenen vuotta ja saan antaa periksi. Sitten en enää sure, en ahdistu asiasta enää ikinä. Oloni oli hämmästyttävän tyyni. Pian hetki sitten otettu melatoniinikin alkoi väsyttää. Nukahdin.

Aamulla kerroin epäröinnin jälkeen mietteistäni miehelleni. Ajatus ei ollut enää akuuttina mielessä. Mietin ääneen, että mieleni voi hyvin muuttua noiden kymmenen vuoden aikana, vaikka lapsettomaksi jäisinkin. Tälläkin hetkellä pidän sitä hyvin todennäköisenä…

Tällaista täällä oli viime yönä. Tänään otan melatoniinini jo ennen sänkyyn menoa. Rämmitäänkö teillä muilla koskaan näin syvällä toivottomuudessa?? Toivottavasti ei. Minulla on taipumusta (vakavaankin) masennukseen, mutta tämä taisi olla hetkellistä surua. Jospa nyt kaikki olisi taas tovin paremmin!
Samaa teille muille toivotellen,
Ei-kenenkään-äiti

Kommentit (4)
  1. Voi toivottavasti siellä on helpommat hetket jo? <3 mitä vuosi on tuonut tullessaan?

  2. Toivottomuudessa rämmitään täälläkin välillä aika syvällä. Mutta se on nimenomaan pohjatonta surua, ei itsetuhoista synkkyyttä tai masennuksen harmautta. Toivottavasti sullakin koittaa toiveikkaampi päivä taas! Voimaa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *