Nyt on kulunut 5 viikkoa ja 5 päivää siitä, kun aloitin Facebook-lakkoni. Olen myös huomannut löhöttäväni koneella tavallista vähemmän ja telkkarin/Xboxin/kirjan/Elviksen kanssa enemmän. Lakko on tuntunut ihan mukavalta ja virkistävältä vaihtelulta Naamakirjan sää/humala/urheilu/IS-postauksista. Agretettiin ystävättären kanssa viikonloppuna vaihteeksi kaikkea sitä turhaa lehmän ulostetta, mitä Facebook tarjoaa. 😀

Kuitenkin, minulla on tunne, että haluaisin jo takaisin. 2 viikkoa ja kaksi päivää ”liian aikaisin”. En tiedä, mistä tämä tunne on tullut. Ehkä se, että olisi mukava kuulla ihmisistä, että mitä heille kuuluu. Se kun on paljon helpompaa tarkastaa Naamakirjasta kuin tekstarilla tai soittamalla.
Aika jännä. Miksen voi soittaa henkilöille, joista haluaisin kuulla? Vastaus on aika simppeli: en vain saa aikaiseksi. Ajattelen melkeimpä kaikkia ex-Facebook-kavereitani joka ikinen päivä töissä, mutta silti en saa edes tekstattua ja kysyttyä mitä kuuluu. Ja mitä todennäköisemmin olen ”kuollut” kaikkien heidän mielessään juurikin siksi, etten ole Facebookissa päivittämässä statustani tai postaamassa parhaimpia dubstep-videoita.

Toisaalta, 5 viikkoa ja 5 päivää kuulostaa hienolta ajalta lopettaa lakko, mutta ei. En suostu. Ehdin minä sitten myöhemminkin. Suljen Facebook-välilehden Chromestani ja annan sen vielä odottaa elokuuhun. 🙂 Eihän siihen tosiaan ole kuin 2 viikkoa ja kaksi päivää. Sekin on hieno aika.