Nyt minä teen sen

Tätä päätöstä olen hautonut jo muutaman viikon ajan. Se putkahti ajatuksiini yksi pimeä yö ja sen jälkeen se on tuntunut hyvinkin järkevältä päätökseltä. Eilen tiesin, milloin sen aloitan.

facebook-logo.jpg

Ensi keskiviikkona, 1.6., minä aloitan Facebook-lakon. Tarkotuksenani olisi olla naamakirjatta koko kesän ja palata 1.8., jos se tuntuu tarpeelliselta.

Kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea hommailen, kun en istu päivät pitkät tietokoneen ääressä. Ajatelkaa, sitten minulla on aikaa.

Tämän päätöksen ansiosta Lilyssä nähdään varmasti mitä erikoisempia artikkeleita, koska puran aivopieruni sitten jatkossa tänne. 😀

Tulin palstan suhteen kaapista ulos viime sunnuntaina (vai olikohan se maanantai..anyways), joten porukka varmasti myös lukee juttujani täältä kesän aikana. 🙂

Hihii, kuinka innoissani olen!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Voi Venäjä

picture0013.jpg

Moikka, täällä yksi kipeä ilmottautuu. Pitäisi ahkerasti lukea venäjän kokeeseen, joka on huomenna (miten niin viime tingassa), mutta tälläisessa kuumehoureessa se ei onnistu. En tosin haluaisi jättää koetta väliin, koska seuraavaan kokeen uusimiseen onkin sitten parisen kuukautta ja hankala uskoa, että asiat kesän jälkeen on muistissa 😀

Onneksi minulla on pikkuinen täällä ♥ Priceless.

Suhteet Oma elämä