Nepal juhlii paikallista vuosittaista suurinta juhlaansa Dashaini. Dashainina palvotaan hindumytologian Durga- jumalatarta. Juhlan pohjalla on ajatus siita kuinka hyva voittaa pahan, tarinan mukaan Durga taisteli demoneita vastaan voittaen nama. Festivaalin ajatuksena on siis muistaa sita kuinka hyva aina voittaa, ja vain antamalla hyvaa ja olemalla oikeudenmukainen voi saada elamaansa onnea ja autuutta. Erilaisten uskonnollisten rituaalinen oikein suorittaminen tuntuu olevan taalla tarkeaa, silla uskomus on, etta jos niita ei suorita ei siita hyvaa seuraa.

Juhla, jota jouluun voisi verrata, on kuitenkin jo monin paikoin melko maallistunut ja rituaalejakin tarkeampaa tuntuvat olevan lahjat joita hankitaan. Odotus on valtaisaa ja rahan meno sitakin suurempaa. Kadut ja kujat kuhisivat viime paivina shoppailijoita aamusta iltaan. Joka ikinen liike ja ”reikaseinassa-kauppa”, mainosti myyvansa kaikki tuotteet puoleen hintaan. (Niin- taalla tarjoukset ovat Ennen juhlaa, eivat sen jalkeen.)

Jokainen mies (ja nainenkin) pohtii sita mista saada kahisevaa kun perhe toivoo ja odottaa uusia vaatteita, parempaa ruokaa ja niin edelleen. Monelle koyhemmalle perheella tama saattaa olla juurikin se aika vuodesta kun ne ainoat uudet vaatteet tai jotkin suuremmat ostokset hankitaan. Kaikki irti lahteva myydaan jos ei rahaa muuten ole, esimerkiksi eras tuttavamme halusi ehdottomasti myyda hienon kelsiturkkinsa Jenille, koska ei olisi kehdannut menna kotiin ilman edes pienta summa rahaa. Ja tietenkin me Euroopasta tulleet rikkaat olemme tulilinjalla, yksi jos toinenkin tuttu tai vahemman tuttu on kysellyt lainan tai muun lahjoituksen peraan. Eraan vanhaakin vanhemman ukkelin kohdalla hellyin tanaan antamaan muutamia rupioita, niin kippuraselkainen mutta kirkassilmainen kun oli. Hankin valitti ettei ole rahaa riisiin vaikka on juhla. (No saattoi sita rahaa olla sillakin ukolla mutta ei ollut meidan lompakossa suuri havikki se yhden riisi-kana lautasen suuruinen summa).

Nyt kadut ovat pikkuhiljaa tyhjentyneet, kaikki ovat matkanneet kotikyliinsa perheidensa luokse juhlan ajaksi. Jopa turistialue sulkeutuu lahes taysin, asiasta tietamaton saattaa keskiviikkona, juhlan paapaivana, joutua kulkemaan melko kauas loytaakseen edes yhden auki olevan ruokapaikan. Jopa jotkin hotellit ovat sulkeneet ovensa. Bussit ja taksit ovat kaikki myyty tayteen jo aikapaivaa sitten. Juhlasta tekee merkittavan myos se, etta moni maailmalla asustavat nepalilainen palaa kotimaahan juhlistamaan tata tapahtumaa.

Bussimatkalla sain todistaa tapahtumaa jossa bussin tavaratilaan ei otettu vastaan yhtaan laukkua – siella nimittain matkustivat myyntiin menevat vuohet. Osa vuohista tosin paasi ilmastoituun osastoon bussin katolle. Myyjien on mahdollista muutamia tuhansia rupioita (1 euro on noin 100 rupiaa) per vuohi, joten ne on lihotettu mahdollisimman suuriksi, suuremman tulon toivossa. Ne jotka vuohen ostavat sen sijaan nauttinevat vuohipaistia juhlapyhien yli.

Kisun kotikylalla vuohet saavat olla rauhassa juuri tahan aikaan vuodesta. Siella nimittain kaydaan koko kylan voimin ostamassa vesipuhveli joka uhrataan kyla-aukiolla ja liha ja elaimen muutkin osat jaetaan tasaisesti kaikille perheille sen mukaan miten paljon rahaa ovat voineet satsata. Myos kanat paasevat paivilta naina paivina. Moni perhe syo paasaantoisesti kasvisruokaa (perunaa, pinaattia ja kukkakaalia riisin ja linssin kera), mutta tahan juhlaan kuuluuvat lihakestit. Elainuhrit ovat kautta aikojen olleet yksi tarkemmista osista juuri tata juhlaa ajatellen. Veren sanotaan symboloivan hedelmallisyytta. Tosin eilisessa paivan lehdessa tuntuivat pohtivan sita, olisiko jo aika alkaa luopua edes liiallisesta elainuhrien maarasta. Ilmeisesti lihaa menee paljon hukkaankin. Kisun kylalla tosin kaikki mita on uhrattu, myos syodaan. LIhaa paistetaan tuoreeltaan mutta myos kuivataan tulevia paivia varten.

Juhla huipentuu ylihuomenna ”tika-paivaan”, jolloin vieraillaan sukulaisissa vastaanottamassa hyvan onnen toivotukset. Tika on sekoitus riisia, jogurttia ja punavaria josta laitetaan jokaisen vierailijan otsalle pieni laikka. Hommaan kuuluu toki muutama lasillinen limpparia tai paikallista riisiviinia tahi riisiolutta jota on joka talossa kypsytelty jo hyvanaikaa ennen virallista juhlan aloitusta.

Kaksi maallisempaa tapaa, mutta lapsiystavallista sellaista, juhlia Dashainia ovat keinut ja leijat. Kylissa rakennetaan pilvia hipovia bambu-koysirakennellmia joissa isommat lapset kiikkuvat aamusta iltaan ja pihapuhin ripustetaan pienempia keinuja taaperoita varten. Leijoja taas ei oikeastaan muulloin nae, mutta nyt kaikki pienimmatkin aukiot ovat taynna pienia ja isompiakin paperisia leijoja lennattamassa. Taman vuoden hittituote on muuten paperileija jossa Angry Birds-printti!

Mina pidattaydyin tana vuonna menemasta kylalle kun karjaa lahdataan, yhden kerran sen nakeminen pari vuotta sitten riitti minulle. Huomenna istahdan muutamaksi tunniksi bussiin ja toivon etta Durga on suosiollinen ja saastaa minut suuremmilta ruuhkilta, perille paastya minua kun kuulema odottaa yllatys. Ylihuomenna sitten vietaan sita viimeista juhlapaivaa, tikaa. Sen jalkeen maa hetkeksi palaa arkeen.