Toipumisen ensimmäinen päivä.

Istun työpaikan pukuhuoneessa ja itkun lomasta soperran puhelimen toisessa päässä olevalle työterveyshoitajalle, että mun on pakko päästä pois nyt, en kestä enää hetkeäkään. Mieluummin kuolen kuin jään vielä tänne. Ahdistus pusertaa rintaa ja pään sisällä kaikuu loputon ”senkin epäonnistunut luovuttaja”-mantra. Pää vilisee tekemättömien asioiden listaa töissä ja kotona ja ajattelen, etten onnistu missään. Olen pilannut kaiken. Miksi joku näin epäonnistunut ja alhainen yksilö edes ansaitsisi elää enää?

Sleep doesn’t help if it is your soul that is tired.

Ei sitä voi kiistää, etteikö elämä tarjonnut jo pidemmän aikaa tuulettimeen iskeytynyttä peräsuolen eritettä. Vain vuotta aiemmin puolisoni masentui vakavasti ja otin kantaakseni koko arkemme. Ajattelin silloin vielä olevani supernainen, joka jaksaa kaiken. Olinhan selättänyt jo oman masennukseni, miksen jaksaisi? Puolivahingossa paljastui, että puolisollani oli jo pitkään jatkunut paha peliriippuvuus, jolla hän oli koettanut paikata pitkään jatkunutta, ensimmäisen masennuskierrokseni aikana startannutta talousahdinkoamme. Velkaa oli kertynyt kymmeniä tuhansia euroja, kaikki viimeisetkin rahat oli käytetty ja pitkän parisuhteen aikana kertynyt luottamus menetetty täysin. Kaikki oli yhtä suurta ehkää: avioliitto, koti, perhe, talous, terveys, elämä. Kaikki, mihin olin uskonut ja luottanut, olikin nyt vaakalaudalla. Miten olinkaan ollut niin helvetin sokea?

Sinnikkäästi teimme töitä suhteemme eteen. Ahdistustani pakenin töihin, jossa sielläkin tilanne oli vähintään katastrofaalinen: liian vähän väkeä, ala-arvoista johtamista, väkivaltaisia, haastavia asiakkaita ja kaiken kaikkiaan valtaisa työmäärä suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Samalla koetin huolehtia puolison ja lasten jaksamisesta, organisoida arjesta monine menoineen, selvittää raha-asioita, edistää työtapaturmassa pahasti loukatun niskani paranemista ja olla murehtimatta liiaksi vanhemmistani, jotka molemmat sairastuivat loppuvuoden aikana vakavasti. Yritin hoitaa kaiken niin hyvin, pärjätä, riittää ja suorittaa asian toisensa perään. Kaikki jäi aina kesken ja riittämättömyydentunne oli valtava. Kaiken muun alle jäin pieni, yksinäinen ja avuton minä, mutta hiventäkään lempeyttä tai armoa en itselleni suonut.

Töissä tilanne meni entistä pahemmaksi. Yksikkömme johtamisen ja työntekijöiden jaksamisen ongelmiin ei kukaan useista valituksista huolimatta puuttunut. Väkeä putoili vahvuudesta sairauslomalle yksi toisensa jälkeen. Huoli kollegoista oli valtava, koetin kaiken ohella kantaa heidätkin. Lopulta menetin kykyni nukkua, itkeä, tuntea. Olin jatkuvasti ärtynyt ja väsynyt. Kun joskus nukahdin, uni oli katkonaista ja pinnallista. Olin jatkuvasti alakuloinen, mutten saanut itkettyä, vaikka olisin halunnutkin. Minusta tuli kyyninen, arvosteleva ja piittaamaton, en tuntenut iloa tai onnea mistään. En tuntenut mitään muuta kuin rusentavaa, mustaa, synkkää ja polttavaa ahdistusta. Sieluni oli niin väsynyt, ettei mikään määrä unta olisi riittänyt sitä yksin paikkaamaan.

Ajatukseni juoksivat villisti ympyrää. Yksi ajatus tuntui loppuvan toiseen ja aloittavan kolmannen. Yksikään ajatus ei päässyt loppuun asti. Unohdin kesken lauseen, mitä olin sanomassa enkä kyennyt keskittymään mihinkään. Lopulta löysin itseni työpaikan pukuhuoneesta soittamassa työterveyshoitajalle, etten kestä enää hetkeäkään. Kuolen, jos en saa apua.

Ajattelin, ettei minua varmaan uskota. Ehkä ne luulevat, että haluan vain vähän lintsata töistä. Kuin vakuuttaakseni kuulijani rustasin nopeasti ylös kaiken, minkä koin jaksamiseeni vaikuttavan. Menin kolmisivuisen listani kanssa työterveyslääkärille, mihin aika onneksi järjestyi heti. Lääkäri luki listani huolestuneesti nyökytellen ja kiitti minua sitten tulostani. Ahdistus- ja masennustestin tulokset hipoivat pilviä, myös bipolariisuutta mittaava MDQ oli huolestuttavasti positiivista tulosta hipova. Sain masennuslääkityksen, sairausloman ja lähetteen psykiatrille.Mikä tärkeintä, sain käskyn levätä, nukkua ja tehdä vain asioita, mitkä tuntuvat mielekkäiltä. Käskyyn sisältyi vahva ohjeistus olla ajattelematta työasioita. Kuulin olevani nyt niin masentunut, ahdistunut ja uupunut, että tästä toipuminen tulisi viemään runsaasti aikaa.

Menin kotiin, kaaduin sänkyyn ja pitkästä aikaa ihan oikeasti nukuin.

hyvinvointi oma-elama terveys mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *