Karamelli omenaraakakakku
Puutarhamme omenapuut kukkivat viime toukokuussa epätodellisen runsaasti, kun juhlimme nuorimmaisemme ensimmäistä syntymäpäivää. Näkymä oli kuin sadusta; parhaat ystävämme sekä läheisimmät sukulaiset istuivat puutarhassa, omenapuun kukkien terälehdet varisivat päällemme kuin kukkakeijujen sade ystäviemme nauraessa ja laulaessa kuopuksellemme. Aurinko paistoi ja soitimme afrikkalaisia vinyylejä puutarhahuvilassa. Kohotin katseeni siniselle taivaalle, suljin silmäni ja tunsin omenapuiden kukkien vienon tuoksun nenässäni, syksyllä tulee paljon omenoita, ajattelin.
Niinhän niitä tuli. Satoja ja satoja litroja. Pihallamme on kolmea eri lajiketta kirpsakasta päärynäomenasta överimakeaan punaiseen jättiomenaan. Meillä on nyt kuule syöty aika paljon omppua kaikin tavoin! Parhaimpana ne tietenkin maistuvat juuri maasta noukittuna, pihakeinussa lasten kanssa halien.
Nappasin aamulla pihalta muutaman ompun ja halusin pitkästä aikaa jakaa kakkureseptin. Omenakakkua siis! En ollut ihan varma kumpi minua inspiroi enemmän; sieluani lämmittävä pekaanipähkinän mausteisuus vai kirpsakka omena. Kuitenkin molempia sain ympättyä tähän syysiltojen viileneviin tunnelmiin. Käytin kirpeitä omenia ja päälle siivutin makeampaa.
Nauti huippuhyvässä seurassa, kynttilänvalossa mieluiten puutarhassa..
OMENAINEN RAAKAKAKKU RANCH STYLEPohja
5 dl pekaanipähkinöitä
11 tuoretta kivetöntä taatelia
3 rkl sulaa neitsytkookosöljyä
3 rkl luomulaatuista vaahterasiirappia
0,5 tl ceyloninkanelia
hyppysellinen ruususuolaa
Täyte
5 dl cashewpähkinöitä
0,75 dl luomulaatuista vaahterasiirappia
3-4 kirpeitä pihaomenoita
4 rkl sitruunamehua + omenasiivujen päälle noin 2-3 rkl
1 rkl lesitiiniä
1 dl neitsytkookosöljyä
0,5 dl sulaa kaakaovoita
1 tl vaniljajauhetta
3 tl ceyloninkanelia kanelikerrokseen
Kastike
1 dl vaahterasiirappia
2,5 rkl lucumaa siivilöitynä
4 rkl pähkinävoita
1 tl vaniljajauhetta
hyppysellinen ruususuolaa
Liota luomulaatuisia raakacashew-pähkinöitä raikkaassa vedessä vähintään 4 tuntia. Valuta vedet, huuhtele ja siirrä takaisin liuotusastiaan odottamaan. Sitten tehdään kakkupohja. Sulata ensin miedolla lämmöllä kookosöljy sekä täytteeseen tuleva kaakaovoi. Rouhi pekaanit monitoimikoneessa keskikarkeaksi rouheeksi ja lisää loput aineet. Työstä pohjaa kunnes se alkaa vähitellen muodostamaan isoa pallonmuotoista mötikkää. Pyörittele pohjasta 6-8 euron kolikon kokoista palloa ja laita ne foliolla peitetylle lautaselle ja painele loppu pohja 17 cm irtopohjavuoan pohjalle. Reunojen ei tarvitse olla tasaisia, itse jätin pohjan rennosti ja rouheasti ”liikkumaan”, kuin maatalon emännän kakkupohja. Siitä se nimikin sitten tuli, Ranch Style. Painele pohja kuitenkin kiinteästi ettei se murene kakkua leikatessa. Vinkki! Pohja on paksu joten jos haluat isomman kakun ja ohuemman pohjan, voit hyvin käyttää myös 24 cm irtopohjavuokaa tälle reseptille. Silloin kakusta tulee matalampi. Mutta itse diggaan tästä paksusta jenkkityylin kakkutyylistä just tänään. Laita kakkuvuoka, sekä lautanen jossa pallot ovat, pakkaseen odottamaan.
Siirrytään kakun täytteeseen. Lado kovatehoisen blenderin pohjalle järjestyksessä vaahterasiirappi, kookoskerma, lesitiini, vaniljajauhe ja sitruunamehu. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Pilko pienemmäksi ja lisää blenderiin. Lisää cashewt ja surruttele sileäksi. Saatat tarvita tampperia tai sen puutteessa käytä nuolijaa ja lorauta vähän kädenlämpöistä vettä mukaan jos täytettä on hankala saada liikkumaan kannussa. Kun täyte alkaa olemaan silkkisen sileää, valuta blenderin pyöriessä kannen syöttöaukosta ohuena norona kookosöljy sekä kaakaovoi mukaan. Tarkista, että rasvat sekoittuvat täytteeseen hyvin. Ota jäinen kakkuvuoka pakkasesta ja kaada täytettä puoleen väliin. Kaada erilliseen astiaan täytettä noin 1-1,5 dl ja lisää kaneli, sekoita tasaiseksi. Nyt jäinen kakkuvuoka on kovettanut täytettä joten voit kaataa sen päälle kanelisen kerroksen ja pyöräytä lusikan kärjellä pari kertaa ympäri, että täytteistä syntyy marmorointikuvio. Kaada loput blenderikannussa olevasta täytteestä päälle ja tasoita lusikalla. Laita pakkaseen vähintään kolmeksi tunniksi, että kakku jäätyy täysin.
Valmista kastike. Käytin itse crunchy- maapähkinävoita, sillä kaapista oli mystisesti hävinnyt reseptiin kaavailemani cashew-voi. Jos tahdot neutraalimman makuisen kastikkeen ilman pähkinäpaloja, käytä silloin jotain muuta pähkinävoita kuin maapähkinää. Vispaa kaikki ainekset keskenään kulhossa, irrota kakku vuoasta täysin jäätyneenä ja valuta kakun päälle. Siivuta omenasta ohuita puolikkaita siivuja tai leikkaa isoja kuutioita. Aseta omenat astiaan ja valele niiden päälle sitruunamehua estääksesi omenan tummumisen. Koristele kakku pohjasta tehdyillä palloilla, omenoilla sekä vaikkapa tuoreilla viikunoilla, joiden sesonki alkaa palttiarallaa nyt. Itse tein kakulle vielä toisen vaniljakastikkeen jota valutin lautaselle. Blendaa silloin tukkijätkän kourallinen liuotettuja cashewpähkinöitä pienessä määrässä vettä, vaniljajauhetta ja vaahterasiirappia. Koristelin lautasannoksen kehäkukan terälehdillä sekä pihahortensian kukinnoilla.
Taidan olla valmis päästämään kesästä irti. Nyt syksy voi tulla.
Ihanaa syksyä,
Suvituuli