Kevättä ilmassa

Julistan kevään alkaneeksi n-y-t nyt! Bongasin tänään ilmiselvän kevään tuntomerkin: suloisesti kukkivan puun. Oksien hennosti punertavat kukat ovat kiistämätön todiste siitä, että talvi on päättynyt. 

(Ei kannata takertua siihen, että kaikki muut puut ovat vielä täysin paljaita ja ruskeita ja aamulla hengitys huuruaa kirpsakassa ilmassa. Pitää keskittyä niihin pieniin positiivisiin juttuihin.) 

Kevät

Uskon myös vahvasti siihen, että takatalvi ei voi iskeä Espanjaan ja että pian voin jo astella katuja pitkin kevyissä kengissä ja heivata villakangastakin vaatekaapin pohjalle. Bikinit ja muut kesähepeneet olen toki jo siirtänyt kaapin etualalle. 

Kyllä, optimismi on päivän sana.

Suhteet Oma elämä

Parasta on tavallinen arki

Illallisjämät

Se iski eilisaamuna siivotessani edellisen illan syöminkien jälkiä ruokapöydästä: tätä on arki. Tasainen, normaali mutta ah niin ihana arki. Voi miten sitä olinkaan kaivannut.

Koko alkuvuoden ajan elämäni on ollut yhtä projektia. On ollut päihitä espanjalainen byrokratia -projekti, sisusta oma huone -projekti, uusi työpaikka -projekti, rakenna sosiaalista elämää -projekti, tutustu uusiin kotikulmiin -projekti, näin muutaman mainitakseni. Ei ole ollut juurikaan hetkeä, jolloin en olisi edistänyt jotain näistä projekteista.

Olen raahautunut työpäivän jälkeen Ikeaan, jotta saisin tehtyä huoneestani viihtyisämmän. Olen lähtenyt after workeille työkavereiden kanssa, jotta osoittaisin olevani sellainen kiva ja rento tyyppi. Olen jonottanut kuumeisena virastossa, jotta saisin paperiasiat kuntoon. Olen tehnyt paljon asioita velvollisuudesta, enkä siksi, että olisi oikeasti huvittanut.

Nyt asiaan on tullut muutos. Eilen siivotessani tajusin, ettei minulla ollut viikonlopulle yhtään suunniteltua asiaa. Miten vapauttava tunne!

Fiilistelin rauhallista aamua ja pohdin, etttä mitäs sitä oikein tekisi mieli tehdä. Ensin teki mieli löhöillä, joten valloitin olohuoneen sohvan ja aloitin uuden kirjan. Tarpeeksi löllöteltyäni laitoin ystävälle viestin, että maistuisiko illalla muutama bisse. Puhelin kilahti samantien vastaukseksi että tottakai.

Tällaista spontaaniutta ja helpoutta olen kaivannut elämääni. Että saa tehdä asioita fiiliksen eikä projektiaikataulun mukaan.

Tervetuloa arki, heihei projektit. 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään