Auki jäänyt mahdollisuus

Jotkut lukijat kyselivät minulta mikä tilanne on viime postauksessa kertomani tyypin kanssa, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Muusikoksi. Totesin, että mahdollisuus on edelleen olemassa vaikka tilanne on auki. No, tilanne on edelleen auki ja voi olla, että se jääkin auki.

Takana on nyt kolmet treffit, jotka ovat menneet varsin hyvin mutta mitään mainittavaa ei ole tapahtunut. Meillä on selkeästi hyvin samankaltaiset arvot ja jopa jossain määrin yhteneväisiä elämänkokemuksia. Meidän on todella helppoa ja luontevaa jutella, ja olemmekin puhuneet jo varsin henkilökohtaisista asioista. Mutta. Fyysistä kontaktia meillä ei ole ollut juuri nimeksikään. Alkuun se tuntui minusta hyvältä, että toinen ei tule heti iholle, vaan pystyimme tutustumaan rauhassa ilman painetta edetä fyysiseen suhteeseen liian nopeasti. Kuitenkin kolmansiin treffeihin mennessä aloin epäillä, että ehkä tässä on nyt sellainen ”he’s just not that into you” -tilanne. Hän selvästikin viihtyy seurassani, eikä ole kiirehtinyt tapaamisiltamme pois, mutta myöskään mitään aloitetta pidemmälle ei ole tullut (en tosin ole sellaista tehnyt itsekään).

Ja sitten vähän isompi mutta. En ole kuullut hänestä nyt moneen viikkoon mitään. Huomasin jo aiemmin, että ihan alun jälkeen minä olen ollut koko ajan se, joka on aloitteellisempi. Jos laitan hänelle viestiä hän kyllä vastaa niihin, mutta ei ole itse kovin aktiivinen lähestymään. Parista ehdottamastani tapaamisesta hän on kieltäytynyt vedoten ihan valideihin syihin, muttei ole itse ehdottanut parempaa ajankohtaa. Juhannuksen jälkeen halusin kokeilla ottaako hän minuun mitään yhteyttä jos en itse viestittele hänelle, eikä mitään ole kuulunut. Varsinaisesta ghostaamisesta ei tunnu olevan kyse, koska uskon että hän vastaisi kyllä ja varmaan lähtisi kanssani uloskin jos itse lähestyisin häntä.

Myös omat fiilikseni Muusikosta ovat ristiriitaiset. Tämä on minulle jännä tilanne siksi, että yleensä olen kiinnostukseni kanssa hyvin mustavalkoinen: joko tykkään tai sitten koen suorastaan jonkinlaista aversiota deittikumppania kohtaan. Muusikon kanssa olen jossain välimaastossa. En ole kokenut suurta ihastuksen ryöppyä, mutta toisaalta viihdyn hänen seurassaan ja näen hänessä potentiaalia. En ole pyrkinyt fyysiseen kontaktiin hänen kanssaan, mutta ajatus siitä ei myöskään inhota minua. Ja silloin kun olemme erossa en varsinaisesti kaipaa hänen seuraansa, mutta kun tapaamme tunnen oloni kuitenkin luontevaksi ja vietän mielelläni hänen kanssaan aikaa. Toisaalta taas en koskaan ole toivonut treffien jatkuvan pidempään kun olemme lähteneet eri teillemme. Ollessani matkalla toisille treffeillemme (ensimmäisistä oli siinä vaiheessa ehtinyt kulua hetki) olin jokseenkin varma, että minun puoleltani ei olisi kiinnostusta enää jatkaa. Kuitenkin kun istuimme alas ja aloimme jutella, muistin miksi olin pitänyt hänestä ensitapaamisella.

Kaiken lisäksi olen ollut koko kesän enemmän tai vähemmän kiireinen, on ollut reissuja ja juhlia ja kaikenlaista sosiaalista menoa (niin kuin kesäisin yleensä). Ja vaikka olen toisaalta varsin sosiaalinen ihminen kaipaan kuitenkin vastapainoksi paljon omaa aikaa ilman tarkempia suunnitelmia. Siksi en myöskään ole pitänyt kiirettä ottaa kontaktia Muusikkoon, koska viihdyn sen vähäisen vapaa-ajan varsin hyvin yksinkin. Ja se ei voi olla hyvä merkki mahdollisen suhteen kannalta. Minun sinkkurauhani on muuttunut sinkkutyytyväisyyden kautta suoranaiseksi sinkkuonnellisuudeksi, ja olen kovin laiska näkemään vaivaa uuteen ihmiseen tutustumisessa ja mahdollisesti hänen integroimisessa elämääni, ellei hän sykähdytä minua suuresti. Ja ehkä se on se asia, joka Muusikosta on lopulta jäänyt uupumaan. Juuri tässä hetkessä, tässä elämäntilanteessa ja niillä suunnitelmilla joita olen itselleni lähitulevaisuuteen tehnyt en välttämättä edes halua tähän ketään elämänrytmiäni sotkemaan.

En ole vielä päättänyt miten aion toimia Muusikon suhteen. Todennäköisesti laitan hänelle jossain kohtaa viestiä, ehkä tapaan hänet vielä kerran. Jos ei muuten niin saadakseni asialle jonkun virallisen päätepisteen sen sijaan, että asia vain jäisi roikkumaan ja mahdollisuus haihtuisi hiljalleen pois.