Unipoikaystävä
Näin viime yönä unta miehestä. Sellaista unta, jota en ole nähnyt aikoihin. Ja tunsin tunteita, joita en ole hereillä ollessani tuntenut vuosiin. Tunsin oloni turvalliseksi, halutuksi ja rakastetuksi. Mies ei ollut kukaan kenet tuntisin oikeassa elämässäni, mutta hänen piirteensä ovat piirtyneet mieleeni niin hyvin, että tunnistaisin varmasti, jos unieni mies kävelisi kadulla vastaan. Hän oli minua hieman pidempi ja melko hoikka varreltaan. Hänellä oli tumma, muutaman päivän kasvanut parransänki sekä vähän sekainen ruuhkatukka. Isot tummat silmät, joita välillä koristi tummasankaiset silmälasit.
Olimme sen verran vastarakastuneita, että toista teki koko ajan mieli koskettaa ja olla lähellä, ja perhosiakin leijaili vatsassa. Mutta kuitenkin sen verran vakiintuneita, että osallistuimme unessani yhdessä sukujuhliin, ensimmäistä kertaa tosin. Muistan hänen ruumiinlämpönsä ihollani ja huulten kevyen kosketuksen. Huulilla oli koko ajan pieni onnellinen hymy, ja kun hän nauroi omalle vitsilleen paljastui suora hammasrivi. Kauniit silmät katsoivat minua lämmöllä, kuin hän ei olisi muuta ympärillä nähnytkään.
Kun heräsin olin muutaman sekunnin onnellisempi kuin pitkään aikaan, kunnes tajusin menettäneeni hänet ehkä lopullisesti menneiden unien maailmaan. Tunne oli raastava, kuin olisin menettänyt jonkun oikean ihmisen. Olisin halunnut nukahtaa uudestaan, mutta todennäköisesti oli jo liian myöhäistä päästä takaisin. Mieleni teki itkeä, mutta mitä muuta olisin voinut tehdä kuin nousta ylös ja jatkaa elämää kuten ennenkin.