Kotona

Olen kotona! Mikään ei tunnu ihanammalta paikalta maailmassa just nyt. Vaikka tavarat ovat levällään ja jääkaapissa on vain soijaa, parmesania ja sinappia. Lentokoneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle, mun oli vaikea hillitä itseäni ja olla hymyn ja kyynelten keskeltä sanomatta vieressä istuvalle bisnesmatkaajalle, että olen juuri tullut kotiin melkein neljän kuukauden jälkeen! Suomi on ihana, pimeys on ihanaa, raikas kylmyys on ihanaa. Ihanaa ovat myös omat lakanat, vaatteet, kirjat ja marjat pakkasessa. Ikkunasta näkyvät lähikirjaston valot.

Olin ollut alle vuorokauden Suomessa, kun piti tänään lähteä kouluun hoitamaan opinnäytetyöjuttuja. Mun päivät on uuteenvuoteen asti täysin aikataulutetut, joten koululta piti lähteä suoraan joululahjaostoksille. Kaikesta ihastuksestani huolimatta päätä alkoi heti särkeä. Jossain Kampin kauppakeskuksen ja Forumin välillä olin saada jonkinlaisen ahdistuskohtauksen, kun yhtäkkiä oli tosi vaikea saada henkeä. Teineillä oli tyhmät jutut, juna-asemalla ihmeellisen moni oli humalassa keskellä päivää ja toppatakki päällä tuli heti hiki sisätiloissa.

Kotona on kuitenkin hyvä olla. Ylihuomenna kun poikaystävä ja hoidossa ollut siilikin ovat täällä, pökerryn ehkä onnesta.

kulttuuri matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *