Yksin

Okei, voisin jo saada kavereita täältä.

Olen viettänyt vähän yli viikon Chalongissa. Flunssan takia olen ollut lähinnä neljän seinän sisällä ja se alkaa jo näkyä. Olen monta päivää puhunut kasvotusten ainoastaan tarjoilijoiden ja vuokraisäntäni kanssa ja alkaa tuntua aika yksinäiseltä. Toisaalta taas olen suurimmaksi osaksi ihan hyvällä mielellä. Määrittelen itseäni varmaan aika paljon vuorovaikutuksen kautta, sillä nyt tarkkailen itseäni jatkuvasti ulkoapäin. Tyynenä, uteliaana. ”Ahaa, nyt teen aamupalaa”. ”Ai nyt mä ajattelin, että on hyvä aika pestä hampaat”. Uskon, että yksinäisyys tekee silloin tällöin jokaiselle hyvää. Pitäisi vielä malttaa heittäytyä siihen enemmän. Nyt täytän tylsän aikani lähinnä tietokoneen ääressä sen sijaan, että antaisin yksinäisyyden näyttää mitä kerrottavaa sillä voisi olla. Rajansa kuitenkin silläkin, kuinka monta kertaa jaksaa istua yksin ravintolassa vieraan maan elämää seuraten! Nykyään otan ruoan melkein aina take awayna kotiin. Ja katson sarjaa sitä syödessäni.

Eilen kävin notkumassa suomalaisella sukellustoimistolla ja jätin yhteystietoni, jos joku heidän harjoittelijoistaan haluaisi viettää aikaa yhdessä. Tuntui todella oudolta puhua yhtäkkiä suomea kaiken tämän vierauden keskellä! Tuntui myös vähän tyhmältä yrittää löytää suomalaista seuraa, en kai mä matkustanut tänne asti vain tavatakseni lisää suomalaisia? Olen kuitenkin siinä pisteessä, että oli vain pakko tehdä jotain. Huomenna jatkan taas harjoittelua. Varmaan ihan hyvä päästä pois kotoa ihmisen pariin.

Iso Buddha valvoo myös minun asuinaluettani.

En oikein ole jaksanut kuunnella muuta musiikkia, kuin Chisua. Sitä kuunnellessa yhdellä väsyttävällä bussimatkalla, Thaimaahan jäämisen kuristaessa kurkkua ja nostaessa kylmän hien pintaan, huomasin yhtäkkiä, että minua alkoi hymyilyttää. En vieläkään ole ihan varma, mitä se oli. Siispä linkkaan yhden teemaan sopivan biisin.

//www.youtube.com/embed/MToRGSVm4xk