Iloisia asioita

Olen viettänyt viisi viikkoa Thaimaassa, kaksi niistä yksin. Olen ollut negatiivisten ajatusten ympäröimänä ja vaikka olen tiedostanut asian ja yrittänyt ajatella positiivisesti, se on melkein vain pahentanut tilannetta. Isojen ajatusten lisäksi minua ahdistaa paiseiden peittämä, punasilmäinen kulkukoira, jonka näen jokaisella työmatkallani, ärsyttää miehet, jotka tööttäilevät mulle kaduilla kävellessäni, vaikka olen pukeutunut peittävästi (tajusin, että ne kai myös yrittävät mainostaa taksejaan eikä siinä pitäisi olla mitään pahaa) ja kyllästyttää, että aina kun mulla olisi aikaa tai voimia tehdä jotain mukavaa, sataa kaatamalla. Pari päivää sitten saavutin oikein pohjalukemat, joita en viitsi kuvailla sen enempää, kuin että tunsin olevani suljetussa häkissä kamalassa, yksinäisessä paikassa, josta en moneen kuukauteen pääse pois. Paitsi että eihän kukaan mua periaatteessa pakota täällä olemaan, jokainen täällä vietetty tunti on tietoinen, vaikea päätös.

Nyt oloni on hieman tyynempi ja kirjoitan asioista, jotka tekevät mut tällä hetkellä aika iloisiksi.

Töissä näin kuinka aiemmin kuvaamaani ”laiskaa poikaa” halailtiin ja pussailtiin ja tajusin, että kaikista lapsista lopulta aidosti välitetään. Olin tuonut tauolle läppärin, mutta se jäikin pöydän kulmalle nököttämään kun juttelin koko ajan kahden työntekijän kanssa, joista toinen tarjosi päivän päätteeksi mulle kyydin kotiin vaikka asui itse aivan eri suunnalla. Harmittaa, että se on lähdössä parin viikon kuluttua, koska luulen, että meistä olisi voinut tulla kaverit.

Olen saanut monia ihania ja kannustavia viestejä läheisiltä ja tuttavilta ja ne todella auttavat. Kehitän täällä jotain tyhmää häpeää siitä, miten vaikea mun on ollut sopeutua kun toiset matkustavat suvereenisti pikkukylissä ja viidakoissa ja mä valitan jossain turistirysässä. Mutta odotin tältä vaihdolta jotain ihan muuta ja olen ihan yksin ja aion kaikesta ahdistumisesta huolimatta antaa itselleni reippausmitalin. Ja lähetän virtuaaliset mitalit myös kaikille kannustajille! Olette olleet pelastusnuora.

Ja jännittävintä: olen pari kertaa moikannut yläkerrassa asuvaa venäläistä naapuriani ja eilen huutelin parvekkeelta, että voitaisko joskus nähdä. No tänään se pyysi mut syömään luokseen ja nautittiin pastaa ja viiniä ja juteltiin Thaimaasta ja opiskeluista ja Amarillosta – joo, se on ollut vaihdossa Helsingissä… Opin ymmärtämään sen aksenttia, mutta en ole ihan varma oliko se luullut näiden olevan treffit ja pettynyt siitä, että oli turhaan kokannut mulle. Toivon, että ei, sillä mulla oli mukavaa ja toivon, että vietetään vielä uudestaan aikaa joku kerta!