Matkalla Taimaassa: Koh Muk
Saapuminen:
Ilman opaskirjaa liikkuminen onnistuu Thaimaassa, mutta kyllä sellainen olisi helpottanut elämää. Syyskuun alussa matkustettiin Phi Philtä ensin Krabille ja sieltä säkällä päivän viimeisellä minivanilla (tilataksin näköinen pikkubussi) Trangiin. Töyssyisen matkan jälkeen oli pilkkopimeää ja meidän piti valita ensimmäinen vastaantuleva hotelli nihkeän tuntuisesta kaupungista. Hotellikin oli nihkeä. Maailmanlopun meininki, ihan kuin oltaisiin eletty yksin joissain liian isoissa kulisseissa ja nurkkien takana vilisti rottia ja torakoita. Seuraavan päivänä päästiin jotenkin kyselemällä ja kokeilemalla minivanilla johonkin pieneen ja rähjäiseen laituripaikkaan, josta lähti rahtia ja saaren asukkaita kuljettava lautta kohti Koh Mukia.
Matkattuamme jonkin aikaa, aallot alkoivat käydä koviksi ja taivaanrannassa ukkosti. Ihmiset huikkailivat jotain toisilleen thain kielellä ja vene kääntyi takaisin ankkuroidakseen itsensä rauhallisempaan kohtaan. Me kaksi valkoista turistia oltiin ihan ymmällämme. Selailtiin sanakirjasta sellaisia asiaankuuluvia lauseita, kuten ”Osaatko kertoa, missä on lähin eläintarha” sekä ”Anteeksi, mutta jäisin tässä pois” ja naurettiin vedet silmissä. Noin puolen tunnin kuluttua vene lähti jatkamaan matkaa, mutta aallot olivat edelleen hirmuiset ja vene hörppi vettä meidän matkustajien joukkoon. Edessä siintävän Koh Mukin korkea kukkula peittyi välin matalalla viistäviin sadepilviin, välillä vain rankka monsuunisade häivytti melkein koko saaren näkyvistä. Ajattelin vain, että onneksi osaan uida (etenkin silloin kun kovimpien maininkien aikana yksi paikallisista alkoi itkeä). Ja että onpa upean näköistä.
Matkalla Phi Philtä Krabille
Trang Hotel
Koh Mukin lautta
Aallonmurtajan turvallisemmalla puolella. Siellä se häämöttää.
Ympäristö:
Koh Muk ei ole ollut pitkään turistien vierailema saari, joten sieltä löytyy paljon alkuperäistä asutusta. Saaren pääteillä koikkelehti välillä vastaan kukkoja tai vuohia ja heti sivuteille astuessa sai nähdä paalujen päälle rakennettuja hökkeleitä. Olisin halunnut kuvata niitä enemmän, mutta pokkarikameran kanssa toisten ihmisten kotien pällistely ei tuntunut kunnioittavalta.
Saarella ei ole ollenkaan autoja, vaan siellä liikutaan kävellen, pyörällä polkien tai skottereilla. Takseina toimivilla skoottereilla oli muutaman ihmisen vetäviä sivuvaunuja. Saarella on muutamia pieniä ruokakauppoja ja jokunen ravintola. Suosituimmalla rannalla, Farang beachilla, vain yksin bungaloweja tarjoava resort oli auki, joten majoittauduimme siellä. Ranta vaikutti mukavalta, mutta low seasonilla ympäristöstä ei pidetty juurikaan huolta. Erilaisia palveluja, kuten hierontaa ja venematkoja tarjoavien paikkojen rakennelmat olivat ränsistyneet, luonto oli ottanut vallan siivoamattomasta ympäristöstä ja ranta oli täynnä meren huuhtomaa roskaa. Rannalla sai välillä olla aivan yksin, välillä näkyi joku muukin turisti. Rapuja taas vilisti hiekalla niin villisti, että piti koko ajan olla tarkkana mihin astuu. Koko paikasta välittyi aika masentava tunnelma. Uskon, että high seasonilla (joulukuusta lähtien) ranta on kuitenkin aivan toisenkaltainen!
Hotelli:
Farang beachin kaikki muut bungalowit olivat tosiaan suljettu, joten majoituimme vähän kalliimpaan Charlie Resortiin. Charlie tarjosi kahdenlaisia bungaloweja, sympaattisia ja yksinkertaisia bambumajoja sekä modernimpia, ilmastoituja pieniä mökkejä. Taataksemme hyvät unet, valitsimme kalliimman bungalowin. Meitä taisi enimmillään olla koko suurella alueella noin 12 asukasta, yhtenä hetkenä vain me kaksi. Henkilökunta oli paria erittäin ystävällistä työntekijää lukuunottamatta vähän nihkeän oloista. Iloisimmillaan he olivat oli kuuden aikaan iltapäivällä, jolloin auringon hellittäessä paahdettaan koko henkilökunta kerääntyi rannalle pelaamaan lentopalloa.
Tekemistä:
Koh Mukilta olimme odottaneet eniten snorklausta, johon saarella on kuulemma loistavat mahdollisuudet. Kuuluisalle Emerald Cavelle tehdään ilmeisesti veneretkiä kauempaakin ja Koh Mukilta taas on mahdollista vuokrata pitkähäntävene toisille pikkusaarille. Säiden ja sairastumisten takia tämä jäi meiltä kokonaan vääliin.
Parasta aktiviteettiä saarella oli eläinten puuhien seuraaminen. Kulkukoirat juoksentelivat rannalla, linnut hyppelivät herkkupalojen toivossa välillä rasittavan lähelläkin ruokapöytiä, kukkapensaissa lenteli suuria perhosia ja ravut vilistelivät hiekalla. Erilaisiin kotiloihin piiloutuneet ravut tunsivat maan tärinästä ihmisen lähestymisen ja napsauttivat itsensä äkkiä piiloon, niin että kotilo vain keikahti. Jos rapua jaksoi kärsivällisesti jäädä odottamaan, se jonkin ajan kuluttua alkoi vähitellen työntää jalkojaan ulos kotilon suulta ja jatkoi pian taas kipittelyään. Rapujen koko vaihteli peukalon päästä nyrkin kokoiseen, isoimpien jalat muistuttivat tarantellojen karvaisia jalkoja työntyessään esiin! Ehkä symppasin rapuja siksi, että ne muistuttivat käytökseltään vähän omaa siiliämme, joka myös piiloutuu piikkeihinsä ympäristöä säikähtäessään.
Erikseen on vielä mainittava eräs paikallinen taksikuski/matkanjärjestäjä/hotellin pitäjä/venekuski, puoliksi halvaantunut ja sokeutunut, elämää suurempi mies, joka esitteli itsensä Jerryksi. Tapasimme Jerryn ravintolassa heti saarelle saavuttuamme ja varmaan parin tunnin ajan hän kertoi elämästään sukeltajana ja sukelluskoulujen perustajana, läheisestä suhteestaan Jacques Cousteauhun, aivohalvauksestaan ja siitä, miten malesialaiset ovat ikävää porukkaa. Huipputyyppi! Hyvin se sai taksiakin ajettua toisella toimivalla kädellään ja jalallaan.
