Aina uudestaan ja uudestaan olen välttänyt harjoittelusta kirjoittamista. Harjoittelu herätti monia ristiriitaisia tunteita ja lopuksi päätin keskeyttää sen neljä viikkoa etuajassa. Tässä seuraa kilometrin pituinen avautuminen, jossa selvitän vain osan monista lopettamiseen liittyvistä ajatuksistani.

Päiväkoti, jossa työskentelin, oli siis kansainvälinen ja lapset olivat thaimaalaisia, länsimaalaisia tai sekä-että. Opetussuunnitelmalta ja opetukselta odotin kansainvälistä tasoa, mutta kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, sain pettyä siihen kovasti. Ensivaikutelmani päiväkodista perustui pienimpien ryhmän toimintaan ja monet asiat olivatkin eri tavalla muissa ryhmissä. Toiset paremmin, toiset huonommin. Kuten varmasti Suomessakin, ryhmän aikuiset vaikuttavat suuresti toimintaan, ja päiväkodissa näkyi esimerkiksi se, että suurimmalla osalla työntekijöistä ei ollut koulutusta. Koska päiväkodin toiminta oli koulumaista, opettajilla oli suurin vaikutus, hoitajien toimiessa lähinnä koulunkäyntiavustajan kaltaisessa roolissa. Kaikki opettajat nauttivat selkeästi lasten kanssa työskentelemisestä, mutta kun keinot loppuivat kesken, vaikeita tilanteita saatettiin ratkoa huutamalla tai poistamalla lapsi luokasta. Itseäni tietenkin mietitytti, miten opettajat olettavat tämän auttavan lasta kehityksessään, mutta tunsin myös sympatiaa opettajien mahdollista avuttomuuden tunnetta kohtaan. Itsekin turhauduin monet kerrat, kun yritin saada kolmivuotiaita keskittymään ties monetta tuntia istumaan paikoillaan ja kuuntelemaan hiljaa opetusta. Eräs kouluttamaton, vasta aloittanut opettaja ilmaisi minulle usein turhautumistaan ja vaikka en pitänyt hänen tavastaan huutaa välillä lapsille, kehuin hänen tapaansa olla vuorovaikutuksessa silloin kun hän ei ole menettänyt hermojaan. Ohjaallani oli Yhdysvalloista hankittu vankka kokemus ja koulutus ja arvostin todella paljon hänen tapaansa olla vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Kieltämisen ja komentamisen sijaan hän kysyi lapsilta, ovatko he nyt tekemässä oikeita valintoja (5-7 -vuotiaiden lasten kanssa tämä oli mahdollista, ei tietenkään toimisi pienimpien kanssa) eikä kertaakaan korottanut ääntään. Aiemmin kuvaamaani tottelemattomien lapsien läpsimistä tapahtui vain pienimpien ryhmässä, sentään. Silti se tuntuu ikävältä, etenkin kun pienet eivät voi kertoa asiasta kotona, enkä tiedä ovatko heidän vanhempansakaan tietoisia asiasta. Pienimpiä ei aina kasvatettu johdonmukaisesti ja esimerkiksi heidän läimäistessään jotakuta, heitä toruttiin ankarasti. Varovasti kysyin, mistäköhän he ovat lyömisen oppineet, mutta pienten ryhmässä työskennellessäni olin harjoittelussa ensimmäisiä viikkoja, enkä ottanut kovin vahvasti kantaa asioihin.

Pikkuisimpien tila

Ikävintä päiväkodissa oli lasten istuttaminen paikoillaan ja vapaan leikin vähäisyys. Luin Hesarista juuri harjoittelun alkupuolella, että Suomessa puhutaan siitä, miten lapset istuvat liikaa. Täällä se aloitetaan jo kaksivuotiaana. Vaikka päiväkodin nettisivut sanovat ”children having fun learn without realizing they are being taught”, opetus siellä tapahtuu lähinnä siten, että lapset istuvat ja opettaja opettaa. Itse uskon, että lapsi voisi ymmärtää esimerkiksi ison ja pienen käsitteet, veden olomuodon ja vastakohdat paremmin leikin kautta, kuin aikuisen näyttäessä ja itse koulukirjaa täyttäen. Opettajat kyllä käyttivät mielikuvitustaan ja esimerkiksi vettä tutkittaessa kaatoivat pienen tilkan vettä jokaisen pulpetille, ja lapset saivat eri materiaaleilla tutkia, mikä imee vettä ja mikä ei. Ja sitten lopuksi täytettiin aiheesta oppikirjan tehtäviä. Ohjaajani valitteli joutuvansa toimimaan täysin omaa opetusfilosofiaa vastoin, hän pitää enemmän montessorityylistä, jossa lapsi saa itse tutkia asioita opettavaisilla leluilla ja peleillä. Itse en pidä montessorityylistäkään niin paljon, kannatan enemmän vapaata leikkiä sekä aikuisen innostavaa ja tutkivaa asennetta lasten kanssa toimiessaan. Lorut, leikit, taidehetket, liikunta, ulkoilu ja sadut ovat tärkeitä. Kirjaimet, yhteenlaskun ja koulukirjojen täyttämisen ehtii oppia vanhempanakin. Ja jotkut asiat tuntuivat liian vaikeilta lapsien vielä oppia. Ohjaajanikin oli sitä mieltä, että lapsien kehitystasoa ei aina otettu huomioon opetuksessa.

Päiväkodin piha (onneksi on varjot, pihalla on auringossa aivan läkähdyttävän kuuma! Sitä on vaikea edes kuvitella. Lapset olivat aina leikkien jälkeen aivan litimärkiä hiestä)

Vapaata leikkiä olikin muuten vähän. Pienempien ryhmässä vähän enemmän, mutta isoimmilla lähinnä puolen tunnin ulkoilun merkeissä. Ja joskus pieninä ylimääräisinä hetkinä sisällä, kun hyllyn päältä laskettiin vähän palapelejä, dubloja ja pieni purkki muoviruokia, joilla sai leikkiä pulpettien taakse jäävässä pienessä, muuten virikkeettömässä tilassa. Ja leikki keskeytettiin aina aikuislähtöisesti, varoittamatta, kun seuraavan aineen tuli alkaa. Jos joku sai koulutehtävänsä toisia aiemmin valmiiksi, yleensä hänelle annettiin värityskuva tai muovailuvahaa, joilla hän sai puuhata ennen seuraavaan aiheeseen siirtymistä.

Tässä esimerkkinä noin neljävuotiaiden ryhmän yhden päivän aikataulu (toistui päivittäin lähes identtisenä):

8-8:40 Lapset saapuvat ripotellen päiväkotiin, jossa syövät aamupalan ja saavat leikkiä vapaasti
8:40-9 Aamupiiri eli lauluja
9-9:30 Matematiikkaa (yhteen- tai vähennyslaskuja)
9:30-10 Värittämistä tai palapelejä
10-10:30 Thain opetusta
10:30-11 Askartelua (monipuolisia, mutta hyvin aikuislähtöisiä askarteluja, aikuiset tekivät välillä puolet lapsen töistä)
11-11:20 Englantia (kirjainten opettelua)
11:20-11:50 Lounas
11:50-12:10 Ulkoilua (sateella ei ”tietenkään” ulkoltu, kun lapsilla ei ole sadevarusteita, mutta ulos ei menty edes jos pihalla oli vesilätäköitä! Kyllä siellä hämmästeltiin, kun kerroin Suomalaisesta päiväkotiulkoilusta)
12:10-12:30 Suihku
12:30-13 Kirjastohetki (päiväkodissa on oma kirjastohuone, jossa lapset saavat selailla kirjoja ja voivat pyytää myös aikuista lukemaan heille)
13-13:30 Värittämistä tai muotojen opettelua
13:30-14 Satuhetki (lapset istuvat puolikaaressa tuoleilla, opettaja lukee kirjaa)
14-14:30 Science (en tiedä hyvää käännöstä, tällä tunnilla tutkitaan maailmaa esim. just sitä vettä tai vaikka kehon osia tai puhutaan terveellisistä elämäntavoista)
14:30-15 Välipala, jonka jälkeen hetki vapaata leikkiä (osa lähtee kotiin tämän jälkeen)
15-16 After school englantia tai thaita (siis edes lukiolaisena en oikein jaksanut keskittyä mihinkään kolmen jälkeen, mutta nämä reippaat lapset yrittivät opetella uusia sanoja ja keskittyä edes vähän kuuntelemaan)

Tätä aikataulua seurattiin hyvin tarkasti. Jos aikataulussa ei pysytty, johtaja saattoi seurata tilannetta videokamerasta ja tulla ärtyneenä huomauttamaan asiasta. Hän tuli myös huomauttelemaan mm. siitä, jos hoitaja istui eikä kierrellyt auttamassa lapsia (silloinkin, kun sille ei ollut mitään tarvetta) tai opettaja ei näyttänyt toimivan hänen mieleisellään tavalla. Johtaja saattoi aivan yllättäen antaa uuden tavan toimia, ja oletti että se pantiin saman tien täytäntöön. Hän ei luottanut opettajien arvostelukykyyn vaan vaati kaiken etenevän hänen ideoidensa mukaan. Hän ei kuulemma jaellut koskaan kehuja, vain arvosteluja. Olin paikalla kun eräs opettaja oli viimeistä päivää töissä ja tuli myöhässä mustelmilla sekä pienillä ruhjeilla mopo-onnettomuuden takia, eikä johtaja kommentoinut kumpaakaan asiaa mitenkään.

Hillittömiä halloween-hirviöitä!

Kaiken kaikkiaan, en tuntenut oloani hyväksi harjoittelupaikassani. Yritin etsiä Phuketista toista päiväkotia ja erääseen soittaessani he eivät halunneet minua tutustumaan toimintaansa koska nykyisellä päiväkodillani oli heidän mukaansa huono maine koko saarella eivätkä he halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Myöhemmin kuulin monia juttuja ihmisistä, jotka ovat lopettaneet siellä hyvin lyhyeen ja eräs etelä-afrikkalainen nainen nauroi, että minun 7 viikkoani oli jo tosi hyvä suoritus. Olisin kyllä selviytynyt siellä pidempäänkin, mutta minulla on aito halu oppia ja olla hyvä tulevassa työssäni, enkä halunnut tuhlata oppimiskokemuksiani enempää. En malta odottaa tulevaa, jäljelle jäänyttä kuukauden harjoitteluani Suomessa!

Piirustushetki. Ihanat muksut.

Arvostan kyllä tuolla viettämääni aikaa oppimisen kannalta. Omat opettajana työskentelemisen arvoni kirkastuivat entisestään ja keskustelut ihanan ohjaajani kanssa amerikkalaisesta päiväkotijärjestelmästä olivat erittäin kiinnostavia. Ohjaajani aikoo pyrkiä ensi lukukautena muutamaan monia asioita mieleiseensä suuntaan ja toivon hänelle todella paljon onnea siihen suureen haasteeseen. Ja lapset. Lapset olivat aivan ihania! Niin suuret sydämet, niin paljon halauksia, naurua ja silkkaa suloisuutta. Kaipaan heitä jo nyt! En ole koskaan ennen tuntenut näin vahvasti, että lasten kanssa työskentely on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Olen siis kiitollinen jokaiselle ipanalle ja työntekijälle, jotka mahdollistivat minulle tämän kokemuksen!