Lily

Maijan matkassa

Maijan matkassa
mm

Hetkiä joista ei hohto häviä

Eräs Facebook-tuttavuuteni päivitti jokunen viikko sitten seinälleen hetkiä, joista ei hohto häviä. Kävin ensin moneen otteeseen listaamassa omia hetkiäni hänen seinälleen. En osannut lopettaa. Lopulta pakotin itseni lopettamaan ja päätin jatkaa täällä. Kas näin! Ainakaan näistä hetkistä ei hohto häviä:

Ensimmäinen haukku uunilämpimästä korvapuustista.

Lapsen spontaani halaus.

Joulun ensimmäinen hehkuviini.

Puhtaaksi siivottu koti. (Vielä parempaa: jonkun muun yllätyksenä siivoama koti.)

Pitkä liuku vasta-ajetulla hiihtoladulla kevätauringossa.

Kiireetön kuppi kahvia ystävän kanssa.

Elokuvateatterin esiripun aukeaminen ja valojen himmeneminen.

Ensimmäinen lenkki uusilla lenkkareilla.

Lempikirjailijan uusimman teoksen aloittaminen.

Kirjeen löytäminen postilaatikosta. 

Lentokoneen nousu.

Keinukarusellikyyti.

Kampaajakäynti.

Lapsen uusi merkittävä taito.

Mäntysuovalle tuoksuva puhdas matto paljaiden varpaiden alla.

Kainalo, johon kaivautua.

Hammaslääkärin ehdotus pidentää tarkastuväliä kolmeen (!!!) vuoteen.

Tieto siitä, että työsuhde jatkuu.

Kevään ensimmäinen linnunlaulu.

Syvällinen keskustelu lapsen kanssa illalla sängyssä kesken nukutuspuuhien.

Tiukka halaus keskellä suurinta surua. Tai iloa.

Odottamaton kehu tai kohteliaisuus.

Ensimmäisen lämpimän kesäillan kupliva kepeys.

Oivallus siitä, että on juuri tällä hetkellä onnellinen ilman mitään erityistä syytä.

Viimeiseen on hyvä lopettaa, vaikka vieläkin tuntuu siltä, ettei tässä ole kaikki.

Millainen on sinun listasi?

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään
mm

Ottaa oma aikansa

On launtai. Kello on 17.19. Istun hiljaisessa baarissa. Lasissa on 16 senttiä punaviiniä. Katselen ulos ikkunasta, selaan Instagramia, luen lempiblogejani. Kuuntelen musiikkia. Kirjoitan.

Olen onnellinen ja ihmeissäni. Kuinka en ole tajunnut tätä aikaisemmin? Tätä paikkaa, johon paeta. Tätä paikkaa, jossa ottaa oma aikansa?

Tässä hetkessä on kaikki, mitä niin kipeästi nykyisin kaipaan: olen irti omasta elämästäni, mutta keskellä muuta elämää ja kaupunkikulttuuria. Juon viiniä. (Punaista, tietenkin. En tiedä, mistä se johtuu, mutta valkoviini ei tuota minulle samanlaista hyvänolontunnetta kuin punaviini.)

Minulla on jo kuukausia ollut hirvittävä kaipuu olla yksin. Se on sellaista kokonaisvaltaista kaipuuta, joka tuntuu koko kehossa ja tekee melkein sairaaksi. Sen tyydyttämiseksi ei riitä ilta yksin kotona. Se ei oikeastaan ole vain yksinolon kaipuuta vaan siihen liittyy myös kaukokaipuu. Se tunne, että on täydellisesti poissa omasta arjestaan.

Minä tarvitsen tämän näkymän, joka on muu kuin oma pihani. Minä tarvitsen tämän taustamusiikin, jonka joku muu on valinnut. Minä tarvitsen nämä ihmiset, joita en tunne, mutta joita voin salaa katsella. Joiden maailmoja voin miettiä, joiden suhteita voin tulkita.

Tämähän on täydellistä! Minun ei tarvitse uhrata yhteistä matkakassaa tai yhteistä perheaikaa paetakseni yksin maailmalle.  Voin vain ottaa yhden varhaisen lauantai-illan ja kadota kotikaupunkiini.

Tämä on kaikkinensa kerrassaan tavatonta, sillä en ole tehnyt tällaista vuosikausiin. Tai jos nyt ihan perusteellisesti ajatellaan, en ole tehnyt tällaista koskaan! Nykyisin lauantai-illat on varattu perheelle tai vieraille. Ennen lapsia lauantai-illat oli varattu parisuhteelle tai illanvietoille ystävien kanssa.

Jestas! En ole koskaan tehnyt mitään tällaista! Istunut yksin viinillä lauantai-iltapäivänä. 

Uskomatonta.

Tämä on ihanaa!

Seuraavalla kerralla varaan tähän kaksi tuntia. Vähintään. Nyt olen vain tohkeissani ja lähden sinne, minkä vuoksi olen tänne alun perin tullut: illalliselle ja elokuviin ystävien kanssa. 

Olipa onnenkantamoinen, että minulla sattui olemaan liikaa aikaa.

Voiko tämä oikeasti olla näin yksinkertaista?

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään