Olen aina rakastanut kirjoja. Pienenä olen kuulopuheen mukaan ollut kyltymätön ja vaatelias kirjojen kuuntelija. Osasin lempikirjani ulkoa ja huomauttelin närkästyneesti, jos lukija tahattomasti tai tarkoituksellisesti oikoi lukemaansa. 

Kun opin lukemaan sujuvasti, aloin kantaa kirjoja kirjastosta kassikaupalla. Muistan, kuinka minulla oli tapana käydä perjantaisin kirjastossa ja lainata joka kerta kymmenkunta kirjaa. Seuraavaan perjantaihin mennessä ne oli luettu. 

Teini-ikäisenä en muista mitään ihanampaa kuin viikonloput, jolloin sai lukea kirjaa niin myöhään kuin jaksoi ja jatkaa kirjan parissa heti aamulla herättyään. Sunnuntaiaamujen krapula syntyi siitä, että hyvä kirja oli päässyt loppumaan eikä tilalle ollut tarpeeksi kiinnostavaa seuraajaa. Tai etten ollut ehtinyt hankkia käsiini koukuttavan sarjan seuraavaa osaa. (Kamalia tilanteita vieläkin. Niitä ei ole vain aikaa surra yhtä voimallisesti.)

Lukio- ja opiskeluaikana koulu- ja tenttikirjat söivät aikaa omaehtoiselta lukemiselta. Lakkasin ahmimasta kirjoja, mutta aloin kartuttaa omaa kirjahyllyä. Haaveilin isoista seiniä kiertävistä hyllyistä. Ne tekivät minusta kodin.

Oli myös kiehtovaa mennä ensimmäistä kertaa uusien ihmisten koteihin ja tutkia heidän kirjahyllyjään. Oli suorastaan epäilyttävää, jos jollakulla ei ollut kirjahyllyä. Oli ja on edelleen. Silmät saattavat olla sielun peili, mutta niin ovat kirjahyllytkin. (Tosin tämä e-kirjojen aika on on tehnyt asiasta vähän mutkikkaamman.)

Tuli töitä, tuli lapsia ja lukuharrastus jojoili. Koko ajan yöpöydällä kuitenkin lepäsi opus tai useampi. Joskus ne hupenivat nopeasti, joskus eivät lainkaan. Noina vuosina ymmärsin, että voin jättää kirjan kesken ilman tunnontuskia. Lisäksi ymmärsin, ettei ole mitään absoluuttista luettavien kirjojen listaa. Vähäinen lukemiseen jäävä aika kannattaa mielummin käyttää niihin teoksiin, jotka tuottavat nautintoa itselle.

Kirjahyllyni kasvoivat pikku hiljaa. Ostin kirjoja omaksi aina, kun minulla oli ylimääräistä rahaa. Ne olivat minusta ihania esineinä, enkä ole vieläkään oppinut kunnolla lukemaan kirjoja näytöltä. Nykyisin jo sentään ymmärrän, että esimerkiksi parin viikon lomalle olisi ehdottamasti miellyttävämpää kantaa kymmenen e-kirjaa kuin kymmenen paperikirjaa. (Antakaa vain minulle se parin viikon loma, jolla saan lukea kymmenen kirjaa.) Jos voin valita, valitsen kuitenkin aina mieluummin paperikirjan. Siihen saa paremman tuntuman ja sitä voi helpommin selata taaksepäin. Siihen on helpompi uppoutua, ja se tuntuu pehmeämmältä sylissä.

Nykyisin olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa omat kirjahyllyni. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjat ja kirjahyllyt ovat ihania sisustuselementtejä. Toisaalta tuntuu tyhmältä täyttää kotinsa esineillä, joita ei käytä. Vain kourallinen kirjahyllyni kirjoista on sellaisia, jotka olen lukenut useampaan kertaan tai joita edes kuvittelen joskus lukevani toistamiseen.

Vaikka minulla ei edes ole massiivisen paljon kirjoja, olen nyt päättänyt, että nykyiset kirjahyllyt saavat riittää. Jos ne uhkaavat täyttyä liiaksi, on jotain laitettava kiertoon. Viimeinen niitti päätökselle tuli eilen, kun illalla tajusin, että minulla on kotona kaksi samaa kirjaa. Toisen olin ottanut lainaan anopiltani, toisen ostin päivällä itse kirpputorilta. 

Nyt menen sänkyyn ja tartun kirjaan, joka yöpöytäpinossani sekä alimmaisena että päälimmäisenä. 

Mitä sinä luet nyt?