Tulkoon syys

Tiedättätehän sen kokonaisvaltaisen onnellisuuden tunteen, kun olo on täydellisen levollinen ja tyytyväinen? Ajatuksissa paistaa aurinko, suu tapailee huomaamatta hymyä, otsarypyt siliävät ja hartiat painuvat alas. On hauskaa katsella ulos ikkunasta ja antaa ajatusten lentää (ei poukkoilla!). Venytellä välillä jäseniään kuin raukea kissa.

Tiedätte te toivottavasti. Toivottavasti myös muistatte. Ettei edellisestä kerrasta olisi liian pitkää aikaa eikä seuraavaa olisi edes tiedossa.

Minulla on juuri nyt sellainen olo. Istun junassa matkalla kotiin. Olen käynyt aamulla reippaalla kävelylenkillä merellisissä maisemissa Lauttasaaressa ja syönyt sen jälkeen ihanan värikkään aamupalan smoothieineen ja hedelmineen. Juonut kaksi kupillista hyvää kahvia. Rapsetullut koiraa ja tarinoinut ystävän kanssa. Hypännyt sitten junaan ja lukenut loppuun tulomatkalla aloittamani kirjan. Aloittanut toisen, joka aiheuttaa Islannin-matkakuumetta. Käynyt ravintolavaunusta kupillisen teetä ja käpertynyt katselemaan loppukesän vihreää ja sen välistä pikaisesti vilahtevia kyliä ja kaupunkeja, vesistöjä ja viljavia peltoja. 

On jo vähän ikävä kotona odottavia – sopivasti, ei liikaa. Ei ole pakottavaa tunnetta päästä heti suukottelemaan ja ottamaan syliin. Maltan ihan hyvin vielä matkustaa pari tuntia ja nauttia tästä tylsyydestä, joka on nykyisin luksusta.

Minulla on takanani irti arjesta -viikonloppu, joka päättää kesän. Vaikka olen ollut töissä jo (mitä ihmettä!) viisi viikkoa, vasta tämä tuntuu viralliselta kesän päätökseltä. Töissä pahimmat kiireet ja vilkkaimmat kalenteriviikot ovat vasta tulossa, ja vapaa-ajan ohjelmoidut harrastukset alkamassa. Huomisesta lähtien elämä on taas muutaman kuukauden jatkuvaa aikataulujen synkronointia, vuorojen sopimista, tunneista ja joskus minuuteista koostuvan palapelin kokoamista. Sekin on hauskaa aluksi mutta vie voimat lopuksi. Viimeistään marraskuussa odotan jo sitä, että joulu ja sen ympärille rakentuvat katkot harrastuksissa, kursseissa ja työviikoissa koittavat.  

Välillä karkaa ajatus siitä, että tätäkö tämä on. Hamaan tulevaisuuteen asti?

En usko, ei hamaan tulevaisuuteen asti. 

Mutta tällaista tämä on nyt, ja tavallani minä pidän tästä. En kaipaa tällä hetkellä pois tai muutokseen. Pidän täyteydestä, en vain pidä liiallisesta kiireestä. Yritän koko ajan päihittää ajanpuutteen ennakoimalla, valmistautumalla, analysoimalla ja rauhoittumalla. Osa kiireestä on todellista, osa taltutettavissa, osa itse luotua. Ensimmäistä täytyy yrittää hallita ja oppia sietämään, toista ennakoida ja organisoida, viimeisin lähtee pois hengittämällä syvään ja hidastamalla askelia. Ja kaikkiin auttaa sellainen viikonloppuja kuin tämä.

Viikonloppu, jona voi ottaa etäisyyttä ja tehdä asioita, jotka tuottavat pelkkää iloa. Tällä kertaa minulle tuottivat iloa kaksi kertaa neljä ja puoli tuntia kestävät junamatkat, jolloin sain vain lukea. Määränpäässä odottivat ystävät, jotka ovat niin ihania, että tahtoo ihan itkettää. Että minulla on ollut onnea tutustua niin mahtaviin, erilaisiin, eri tavalla lahjakkaisiin, hauskoihin ja viisaisiin naisiin! Naisiin, joiden kanssa kahvilla tai lasillisella istuessa maailma tuntuu asettuvan takaisin uomiinsa. 

Kävin myös ostoksilla. Se ei enää nykyisin ole asia, josta nautin, mutta sopivasti annosteltuna ja hyvin valmistautuneena se voi vähentää tuskaa myöhemmin. Kesäisen vaatekaapinsiivouspäivän jäljiltä minulla oli puhelimessani lista asioista, joita tarvitsen. Piipahdin kolmessa luottoliikkeessäni, joista olen aina löytänyt helposti itselleni mieluisia vaatteita ja kas, sain vaatekaappiini ne kappaleet, joita olin vailla: farkut, kaksi yläosaa ja yhden villapaidan. Niillä pärjään tämän talven niin, ettei minun välttämättä tarvitse mennä kaupoille ennen ensi kevättä. Oikeastaan haluaisinkin ajatella niin, etten mene.

Tällaisen viikonlopun jälkeen asiat ovat oikeissa mittasuhteissaan. Tämä oli henkilökohtainen kick offini syksyyn. Tulkoon pimeys, tulkoon kylmyys ja tulkoon kiire! Tämän voimalla jaksan alun. Lokakuussa, kirjamessuviikonloppuna, teen tämän uudestaan ja lataan itseeni lisää ihania asioita, joiden voimalla jaksan jouluun. Sitten pahin onkin jo taas ohi, sillä kesää kohti kurkottaessa kaikki tuntuu helpommalta.

Syksy, sinun tulosi hirvittää aina vähän, mutta tällä kertaa olen valmistautunut.