Tammikuun luetut

Ostin syksyn kirjamessuilta kauniin muistikirjan ja pähkäilin pitkään mitä sinne raaskisin kirjoittaa. Päiväkirjaa kirjoitin viimeksi ehkä kolmetoista vuotta sitten (apua, onko siitä niin kauan!) eikä kiinnostusta tavan uudelleen lämmittelyyn ole. Päätin sitten joululomalla, että olkoon se sitten sekalainen muistikirja ja vaikka lapsen kuvittamana, ja aloin merkitä sinne myös vuoden alusta lähtien lukemiani kirjoja. Voinpahan sitten tarkistaa, olenko todella lukenut jonkin teoksen, josta en mitään muista. Ja koska gradu ja muut opintoihin liittyvät kirjoituspuuhat vievät kiinnostuksen, energian ja ajan muulta kirjoittamiselta, kuten myös tältä blogilta, listaan kirjat nyt tänne. Olkoon tämä ensimmäinen osa vuoden 2014 luettujen kirjojen listasta.

1. Louise Erdrich: Pyöreä talo (2013). (suosittelen!)

2. Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (2013).

3. Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti (2013).

4. Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen (2013).

5. Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet (2012).

6. Malin Kivelä: Muualla (2013).

7. Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (2012).

8. Elif Shafak: Kunnia (2013). (suosittelen!)

Muutamista kirjoista heräsi sellaisia ajatuksia ja näkökulmia, joista olisin voinut kirjoittaa oman postauksen, mutta ei riittänyt puhti. 

Kulttuuri Kirjat

Happy Ends

Hyvinkään taidemuseon Vieraantuminen-näyttelyn kenties vaikuttavin teos on Johan Eichhornin installaatio, jossa berliiniläiset asunnottomat lukevat elokuvakäsikirjoitusten loppukohtauksia. Useimmat teistäkin ovat todennäköisesti nähneet suurimman osan elokuvista Notting Hill, Ihmemaa Oz, Viidakkokirja, Kaunotar ja Hirviö, Slumdog Millionaire ja Pretty Woman, mutta miten erilainen ulottuvuus elokuvien onnellisiin loppuihin tuleekaan, kun ne lukee ihminen, jonka kuvaushetken elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, jota prinssi ei ole tullut pelastamaan valkoisella ratsulla tai puistoissa ei paljon tule istuskeltua ja lueskeltua raskaana olevan puolison kanssa! Puistoissa tulee varmaankin oleskeltua, mutta ei ihan samanlaisissa tunnelmissa kuin Anna Scott ja Will Thacker.

Millaisia unelmia näillä berliiniläisillä asunnottomilla on ollut ja on? Miten he suhtautuvat lukemiinsa teksteihin? Mitä esimerkiksi Pretty Womania lukenut arpikasvoinen nainen ajatteli lukemastaan tekstistä, jossa Edward Lewis pelastaa Vivian Wardin omasta elämästään? Missä on berliiniläisnaisen pelastaja tai pelastus? Onko unelmat haihtuneet niin kauas, ettei niitä voi enää tavoittaa? Onko hänen elämänsä selviytymistä päivästä toiseen vai haaveileeko hän yksinään paremmasta tulevaisuudesta, miettiikö missä kohden elämä kääntyi sille raiteelle, jossa se on nyt? Tarvitseeko hänet pelastaa, haluaako hän pelastusta, pystyykö hän näkemään ja kuvittelemaan itsensä elämään toisenlaista elämää? Haluaako hän muutosta, pystyykö hän siihen?

Installaatio antaa mahdollisuuden katsoa läheltä ihmistä, jonka muuten ohittaa kadulla, tuskin vilkaisee, tuskin näkee. Installaatio pakottaa näkemään ja katsomaan läheltä. Se myös havahduttaa huomaamaan, että lukijoiden kasvoilla häivähtää tunteita, joita elokuvassa halutaan herättää. Asunnoton ihminen ei ole kuori, jolla ei ole tunteita, joka ei ajattele, jolla ei ole haaveita eikä muunlaista tulevaisuutta. 

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään