Ruth Towsen A Textbook of Cultural Economics on yllättävän mielenkiintoinen, vaikka suhtauduin siihen etukäteen melkoisen pelonsekaisin tuntein. Se kuuluu yhden tentittävän kurssin suoritusvaatimuksiin, ja lähes kuusisataa sivua taloutta käsittelevää englanninkielistä tekstiä ei ihan hirvittävästi houkutellut. Mutta pakko on joskus hyvä motivaattori ja kirja on yllättänyt positiivisesti monellakin tavalla.

Ensinnäkin sen kieli on helppoa ja suhteellisen yksinkertaista ja siten nopealukuista englantia. Paljon hankalampaakin tekstiä on tullut kahlattua, esimerkiksi Pierre Bourdieu meinasi vuosi sitten lannistaa aloittelevan maisteriohjelmaopiskelijan heti alkuunsa. En tiedä, millaista kyseisen herrasmiehen ranska on, mutta englanninnoksen perusteella ei välttämättä sekään mitään selkokieltä. Toiseksi Towse käsittelee kulttuurin taloutta niin kuluttajan, tutkijan, kulttuurintekijän ja -tuottajan kuin rahoittajankin näkökulmasta. Hän käsittelee aluksi taloustieteen peruskäsitteitä ja tutkimusmenetelmiä kulttuurin näkökulmasta ja käy sitten läpi eri taiteenaloittain niiden erityispiirteitä.

Syksyn sukutapaamisessa setäni kysyi minulta, onko muka olemassa kulttuuripolitiikkaa. No on. Ja sitä tekevillä tahoilla on omat tavoitteensa ja intressinsä ja niitä toteutetaan ja niihin pyritään juuri esimerkiksi rahoituksen kautta. Mitä tahansa ei rahoiteta, vaan rahallisella tuella ohjaillaan kulttuuria johonkin kulttuuripolitiikkaa tekevien haluamaan tai toivomaan suuntaan. Kaikki kulttuurintekijät eivät ole taiteilijoita tekemässä taiteellisia projekteja esteettisistä ja taiteellisista lähtökohdista, vaan kulttuurin piiriin kuuluu myös sellaisia yrityksiä ja toimijoita, joiden toiminnan tavoitteet ovat myös kaupallisia. Raja taiteilijan ja esimerkiksi käsityöläisen tai muotoilijan välillä voi olla hankala vetää, mutta toisaalta vielä vaikeampaa on rajanveto kulttuurin ja kaiken muun välillä.

Towse avaa ymmärrettävällä ja yksinkertaisella tavalla niitä seikkoja, joista erilaisten kulttuurituotteiden tai -palvelujen hinta muodostuu. Käsityöläisen tekemä muki maksaa moninkertaisesti tiimarimukiin verrattuna, mutta miksi? Miksi oopperaliput ovat niin kalliita? Miksi valtio tukee oopperaa niin avokätisesti? Miksi museoissa on tavallisesti eri pääsylippuhintoja erilaisille kävijöille? Mistä kaikista lähteistä teatteri saa tuloja toimintansa pyörittämiseen? Miksi kulttuuripalvelut ovat tärkeitä? Miksi valtio rahoittaa taiteilijoita eikä anna heitä ja muita kulttuuritoimijoita täysin vapaiden markkinoiden riepoteltavaksi?

Onko taiteella ja kulttuurilla jokin sellainen arvo (tai sellaisia arvoja), jota rahalla ei voi mitata?