Pariisin salaisuudet ja boheemit porvarit

Olen aivan ihastunut Yleltä tiistain alkuillasta tulevaan kolmeosaiseen dokumenttisarjaan Pariisin salaisuuksista. Erityisesti sarjan ensimmäinen osa, joka kertoo Sacré-Coeurin basilikasta ja Montmartresta, oli ihastuttava ja kiehtova ja sai haluamaan Pariisiin ja Montmartren kaduille, toreille ja kahviloihin. Toinen osa kertoo Eiffel-tornista, sen historiasta ja siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. En ole käynyt Pariisissa enkä Eiffel-tornissa, joten minulle oli yllätys se, että tornissa on esimerkiksi kaksi ravintolaa ja matkamuistomyymälä! Ensi viikolla sarjasta tulee vielä viimeinen osa, joka paljastaa Notre Damen salaisuudet.

Montmartre oli kuin kylä suuren kaupungin sisällä, ja sellaiseksi asukkaat sitä kuvailivatkin. He eivät pitäneet itseään pariisilaisina eivätkä asuneet Pariisissa. Montmartre vetää puoleensa taiteilijoiden lisäksi myös bopoja, boheemeja porvareita, joista eräs montmartrelaismies mainitsi dokumentin ensimmäisessä osassa. Boheemi ja taiteilijahenkinen kaupunginosa kiehtoo ja viehättää varakasta, itseään boheemeina tai ainakin boheemihenkisinä ja taiteilijasieluina pitäviä, suhteellisen varakkaita tai ainakin hyvätuloisia nuorehkoja kaupunkilaisia. He vuokraavat tai ostavat itselleen huoneiston kaupunginosasta, mutta eivät pidäkään sen kaikista puolista. Kahvilat ovat auki liian myöhään, niistä kuuluu meteliä pitkälle yöhön eivätkä ne piirteet, jotka tekevät kaupunginosasta sen itsensä, olekaan kaikki enää niin viehättäviä. Bopo haluaa nukkua yönsä rauhassa, ympäröidä itsensä kaltaisillaan bopoilla ja rakentaa samalla kaupunginosasta kulissin, jossa sen alkuperäinen sisin muuttuu joksikin muuksi.

Onko se paha tai huono asia? Kaupunki muuttuu aina, koko ajan ja asukkaiden muuttuminen ja muuttaminen kuuluu luonnolliseen prosessiin. Onko silti oikein ja hyväksyttävää tulla ulkopuolelta sanomaan ja vaatimaan muutoksia siellä, jonne on halunnut päästä tietyn ilmapiirin tai fiiliksen takia? Onko ilmapiiri muutosten jälkeen enää samanlainen? Eikö kaupunginosassa jo asuva ole oikeutettu sitä muuttamaan?

Miksi muuttaa jonnekin, jos paikasta haluaa toisenlaisen? Muuttaako sinne siksi, että osoittaa toisille, itselleen tärkeille ihmisille olevansa tietynlainen ja arvostavansa tiettyjä asioita, rakentaa asuinpaikankin avulla itsestään tietynlaista brändiä? Muuttaako sinne siksi, että arvostaa kaupunginosan ilmapiiriä, autenttisuutta, historian vahvaa läsnäoloa, vapautta olla oma itsensä, taiteellisuutta – miksi sitten muuttaa sitä?

Dokumenttisarja on Areenassa nähtävissä vielä muutaman viikon ajan.

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään

Humanisti ja ura – työnhaun neljä klisétä

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa jonkinlaisessa työnhakuvalmennustapahtumassa, jos Humanistiuraa sellaiseksi voi sanoa. Vanhalle ylioppilastalolle pääsin erinäisten vaiheiden kautta kuuntelemaan ensimmäiseksi Akavan Erityisalojen tuloksia tutkimuksesta, jossa tutkittiin humanistisen koulutuksen saaneiden työllistymistä. Lohduttavaa tuloksissa oli se, että humanistit päätyivät hyvin monenlaisiin ammatteihin sekä julkiselle että yksityiselle puolelle ja työllistyminen valmistumisen jälkeen oli suurimmalla osalla kohtalaisen nopeaa. Epämiellyttävää oli se, että yli 70 % vastaajien ensimmäisistä työpaikoista oli määräaikaisia ja se, että 14 % vastaajista oli pettynyt omaan koulutukseensa.

En ollut tapahtumassa kuin aamupäivän, priorisoin illan tanssitunnit nyt Humanistiuran edelle. Joka tapauksessa aamun panelikeskustelu oli hyvä, johtuen hyvin pitkälti keskustelijoista, mutta myös keskustelun vetäjästä (vaikka en Tuomas Enbusken suureksi faniksi tunnustaudukaan). Keskustelun ja aiempien havaintojeni pohjalta laadin pienen ja todennäköisesti erittäin puutteellisen listan suurimmista kliséistä tai avainsanoista, joita työnhaun yhteydessä jatkuvasti toistetaan. Myös muiden kuin humanistien kohdalla.

1. Verkostoituminen

Verkostoituminen, verkostoituminen, verkostoituminen. Hyödynnä kontakteja, juttele naapurin kanssa, kysele, kuuntele, kerro. Minäpä kerron nyt yhden asian itsestäni, joka saattaa jollakin tavalla häiritä verkostoitumista. En koskaan tutustu ihmisiin sen takia, että haluan verkostoitua heidän kanssaan. Jos en jostakusta pidä, en vietä hänen kanssaan aikaa. Tulen toimeen, mutta en hakeudu seuraan. En vaikka tällä olisi hallussaan kasapäin kontakteja. Jos pidän jostakusta, vietän hänen kanssaan aikaa ja tutustun häneen, koska nautin siitä. En koskaan hakeudu ihmisten seuraan sen takia, että haluan jossakin vaiheessa hyötyä heistä tai saada heidän kauttaan kontakteja, joista voin hyötyä työnhaussa. Jos sitä tapahtuu, se tapahtuu ystävystymisen tai tutustumisen sivutuotteena. Aito kiinnostus ja verkostoituminen eivät missään nimessä sulje toisiaan pois.

2. Työkokemus

Työkokemus eli nyhjää tyhjästä. Toimistohommiin saattaa hakea pääkaupunkiseudulla parikin sataa hyvää tyyppiä, joilla on koulutusta, tutkintoja ja työkokemusta. Superihmiset ovat asia erikseen, mutta niin sanotuilla taviksilla homma menee yleensä näin: koulutus menee joko putkessa tai sitten ei. Putkessa ollessa saattaa työkokemusta karttua vaikka mistä sälästä, hampurilaisten paistamisesta, baarien ja toimistojen siivoamisesta ja kassalla rahastamisesta. Valmistumisen jälkeen cv:ssä on liuta sälää, mutta ei mitään sellaista, joka näyttäisi vakuuttavan mahdollisen työnantajan. Putken ulkopuolella työkokemusta saattaa karttua samoista hommista, mutta saattaa sitä saada jalan jonkin oven väliinkin. Cv:ssä on siten alle kolmekymppisenä yleensä vakuuttava koulutus ja työsälä tai vakuuttava työkokemus ja koulutussälä. Sälä-cv:llä työtä hakevat myös yli kolmekymppiset perheelliset, harhailijat ja ne, jotka ovat tehneet jotain muuta kuin yli kaksikymppisenä tavallisesti odotetaan tekevän. Superihmisiä ovat ne, joilla on alle kolmevitosina tohtorin tutkinto, vakituinen työpaikka, oma koti ja kolme alle kouluikäistä lasta, joista kaksi ovat kaksosia.

3. ”Hyvä tyyppi”

Hyvä tyyppi on minun suosikkini. Onko hyvä tyyppi työnantajan kopio, työnantajan paras ystävä, liehittelijä, kahvinkeittäjä, jokapaikanhöylä, ahkera ja tunnollinen työntekijä, superihminen vai mikä? Panelikeskustelussa yksi keskustelija sanoi, että hän ei hae yritykseensä mitään tietyn tutkinnon opiskellutta henkilöä, vaan hyvää tyyppiä. Mielenkiintoistahan tässä on se, ettei ole mitään standardoitua hyvää tyyppiä, vaan käsite hyvä tyyppi vaihtelee pöydän toisella puolella istuvan rekrytoijan käsityksen mukaan.

4. Intohimo ja elämänmissio

Elämässä pitää olla intohimoa, jotakin mihin haluaa tarmonsa ja luovuutensa suunnata. Jos työtä ei saa vaikka lähettää vuoden aikana 200 hakemusta, on aina se intohimo, joka kantaa. Intohimon voi myös valjastaa työksi, voi vaikka perustaa yrityksen, joka antaa väylän mission toteuttamiselle. Ööh, intohimoni on, historia? Lukeminen? Hmm, ja jos oikein tiristän, angloamerikkalaiset tv-sarjat? Ai ei vai, miksi ne eivät ole oikeita intohimoja?

Edit. Sain viestin elokuussa hakemastani työpaikasta. Opetus- ja kulttuuriministeriöön haettiin viestintäsihteeriä. Hakijoita oli 522. Siis 522! En tullut valituksi. Tästä pääsisi hyvin listan viidenteen kliséhen, erottautumiseen. Mutta siitä kenties joskus myöhemmin.

Hyvinvointi Mieli Työ Ajattelin tänään