Muutto numero 20
Muutto numero 19.
Voi kunpa tavarat osaisivat pakata itse itsensä laatikoihin ja juosta kipittää uuteen kotiin! Varastosta tyhjenisi kuin taikasauvan heilautuksella turha tavara ja kaikki ne laatikot, joiden päällä lukee suoraan varastoon tai P:n muistoloota tai jotain muuta, josta voi päätellä, että se sisältää turhaa tavaraa josta ei kuitenkaan raaski luopua. Montahan kertaa olen mennyt varastoon asenteella nyt lähtee ja kovalla kädellä ja roskikseen olen kantanut vain pienen muovikassillisen verran turhuutta?
Olen muuttanut aikuisiällä keskimäärin vähän useammin kuin joka toinen vuosi. Muutot ovat olleet paitsi kaupungin sisäisiä, myös kaupunkien välisiä. Olen asunut solussa, yksiössä ja kimppakämpässä, ydinperheen ja avioeroperheen lapsena, yksin, kämppiksenä, avoliitossa, avioliitossa ja lapsiperheen vanhempana. Olen asunut yhdeksässä eri kaupungissa, joista eteläisin on Helsinki, itäisin Kuopio ja sekä läntisin että pohjoisin Kokkola.
Muuttaminen ja eri kaupungeissa asuminen on samalla rikkaus ja taakka. Rikkautta on laajentunut näkökulma asumiseen erilaisissa asunnoissa ja eri puolilla Suomea, uudet ihmiset, maisemat, murteet ja sopeutuminen uuteen. Olen paikkakuntaa ja ystäväpiiriä vaihtamalla pakkososiaalistanut itseni ujosta ja arasta tytöstä ei niin ujoksi ja araksi naiseksi. En silti ole vieläkään suunapäänä tutustumassa ja ryhmäytymässä, mutta en enää vetäydy syrjään, ainakaan nurkkaan vaan korkeintaan uuden porukan laitamille.
Taakkana muuttojen määrä on juurettomuutta. Mihinkään ei ehdi kotiutua ja jos ehtii repäisee itsensä taas irti uuteen. Ystäviä on ympäri Suomea, osaa kaipaa ja osaa ei, osaan pitää yhteyttä ja osa on liukunut pois. Osaan haluaisi pitää yhteyttä, mutta ei enää osaa. Kaukana oleva ystävä on helppo kadottaa ja yhteyden säilyttäminen vaatii työtä, halua ja kiinnostusta, ei enää riitä se, että sanoo erotessa vain että törmäillään. Täytyy törmäillä tarkoituksella.
Silti, jos ei viihdy jossakin, on parempi pakata tavarat laatikkoon ja vaihtaa maisemaa. Tietääpähän ainakin sen, missä ei halua asua ja mitä ei halua ikkunastaan katsella. Kuitenkin haluaisin juurtua johonkin, ruuvata kirjahyllyn seinään luottaen siihen, että sitä ei joudu muutaman kuukauden päästä ruuvaamaan irti.