Minä en jaksa jankuttaa siitä, onko Suomi monikulttuurinen vai ei.

Se nimittäin on sitä jo. Minä haluaisin keskustella siitä, miten monikulttuurisuuden kanssa ollaan ja eletään, miten muualta tänne asettuneet ihmiset kotiutuvat ja kotoutuvat, millaisia tarpeita heillä on ja miten tarpeisiin vastataan. Minä haluaisin keskustella siitä, millaisia ovat heidän tapansa ja millaisia meidän, vertailla mitä meillä kaikilla on yhteistä ja mitä erilaista. Koska minusta elämän hienous kiteytyy siinä, että me kaikki olemme erilaisia ja silti voimme kohdata jollakin tasolla, joissakin asioissa. Toiset useammalla, toiset harvemmalla.

Minä haluaisin keskustella siitä, miten meidän rakenteemme, yhteiskuntamme ja kulttuurimme sulkee jotkut ihmiset ulos ja vetää jotkut ihmiset sisäpuolelle, eikä aina ole kysymys pelkästään ihonväristä. Minä haluaisin keskustella siitä, voiko joku tulla suljetuksi ulkopuolelle, koska hänellä ei ole mahdollisuutta samaistua, ei ole yhteistä, ei ole kokenut samankaltaisia asioita.

Minä haluaisin, että täällä voisi käydä avointa ja kunnioittavaa keskustelua ihmisten erilaisuudesta ja samanlaisuudesta. Suvaitseminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä, vaan sitä, että pystyy elämään erilaisuuden kanssa. Että on avoin keskustelemaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Kunnioittamaan toista.

Minulta kysyttiin muutama viikko sitten, olenko rasisti. Häkellyin. Vastasin, en. Vastasin, etten istuisi siinä, jos olisin rasisti.

Istuisinko vieressä, jos olisin? Pystyisinkö opettamaan koulussa erinäköisiä ja -taustaisia lapsia ja nuoria, jos olisin rasisti? Juttelisinko mustaihoisen tyypin kanssa (joka muuten itse kutsui itseään termillä ’black’), jos olisin rasisti?

Jokaisella meistä on stereotypioita ja ennakkoluuloja. Jokaisella. Kysymys on siitä, mitä niiden kanssa tekee.

Ehkä jotkut jossain voivat leikitellä ja kiusoitella toisiaan ihonväristä tai kielitaidosta, ilman että se on tarkoitettu loukkaavaksi tai että se satuttaa. Ehkä jotkut voivat jossain viehättyä ihmisestä, kaikesta erilaisuudesta ja samanlaisuudesta, jolloin ihonväristä, uskonnosta, tavoista, mieltymyksistä, historioista, toiveista ja haaveista tulee loputon palapeli, jota voi koota, ihastella ja hämmästellä yhdessä.

Ehkä joskus tässä maassa voidaan käydä asiallista keskustelua vaikeistakin aiheista ilman, että heilutellaan kortteja, haukutaan toisia rumilla nimityksillä ja yritetään saada kaikki olemaan samaa mieltä keskenään.

Siihen asti minä aion kohdata omia ennakkoluulojani ja stereotypioitani, hakeutua paikkoihin, joihin ihmiset ovat tulleet erilaisia reittejä pitkin, ja kuunnella suomea erilaisilla aksenteilla puhuttuna.

Kysyä, kertoa, kuunnella, ymmärtää.