Tänne muutin ammattikorkeakouluopintojen jälkeen. Olin särkynyt ja pettynyt, katkera ja vihainen, samalla kuitenkin onnellinen, muutinhan yhteen poikaystäväni kanssa.

Olin ollut Helsingissä kesän töissä enkä halunnut palata enää entiseen opiskelukaupunkiin, vaikka opinnäytetyön tekeminen oli kesken.

Lehdet olivat puissa kun ensilumi satoi. Poltin paljon tupakkaa. Talvella olin yksin avomiehen ollessa viikot töissä toisessa kaupungissa.

Oli vaikeaa nukahtaa iltaisin, ahdisti niin kuin ei koskaan ennen eikä koskaan sen jälkeen. Oli vaikea rauhoittua, vaikea hengittää. Olisi pitänyt mennä keskustelemaan ammattilaisen kanssa, mutta en ylpeydeltäni voinut. Sinnittelin ja pääsin itse ylös, mutta se vaati pitkän ajan, taistelun, valmistumisen, muuton toiseen ja vuoden kuluttua kolmanteen kaupunkiin, uudet opinnot ja ihmiset, lopulta pääsyn töihin.

Olin katkera ja häpesin itseäni ja jätin monta ihanaa ihmistä taakseni, koska pidin itseäni huonona ja rumana, pelkkänä lihavana varjona itsestäni.

Joskus oma paha olo heijastuu kaupunkiin ja mielikuva kaupungista muodostuu omituisesta sekoituksesta oman elämän pettymyksiä ja katkeroitumisia. Tätä kaupunkia en ole koskaan vihannut, mutta asuin siellä niin lyhyen ajan, etten rakastunutkaan. Pidin, mutta tunsin olevani ulkopuolinen.

Aika on jäänyt mustana mieleen, se oli niin mustaa että tein lyhytnäköisiä valintoja helpottamaan sen hetkistä ahdistusta. Haluaisin että olisin ollut lempeämpi itselleni, paljon armollisempi. Samalla tunnistan tällä hetkellä saman ylpeyden, armottomuuden ja kovuuden, joka kohdistuu itseeni. Minun pitäisi pystyä, jaksaa, osata, mennä, tehdä. Pitäisi kyllä, mutta täytyisi myös osata antaa itsensä olla rauhassa, sallia ottaa aikaa, antaa lupa olla koko ajan suorittamatta ja todistamatta jotain.

Tämän kaupungin ajan jälkeen olen vahvempi ja tunnistan itsessäni merkit, jolloin täytyy rauhoittua ja pitää ennen kaikkea huolta minusta. Olen vahvempi mutta samalla hyvin tietoinen siitä, että jonkin rajan ylitettyään ihminen särkyy. Jotkut eivät ymmärrä, että jokainen voi mennä rikki jos venytetään liian kireälle ja tiukalle. He suhtautuvat masennukseen, alkoholismiin, asunnottomuuteen tai yleiseen kykenemättömyyteen tarttua asioihin heikkoutena ja ihmisen omien valintojen tuloksena.

Joskus, tai oikeastaan aika usein, elämä ei ole itsestä ja omista valinnoista kiinni. Joskus ei pysty tai osaa tunnistaa tiettyjä merkkejä itsessään ja ympärillään. Joskus ihminen venytetään niin vaikeisiin tilanteisiin, ettei enää pysy ehjänä. Jotain särkyy kenties lopullisesti.

Minulle ei käynyt niin. Jollekin toiselle niin voi käydä.