L.A.Woman

cvr_la-woman-original-album-front_1200.jpg

Eilen alkoi Yle Teemalla 32-osainen Rockin klassikkolevyt -sarja komeasti The Doorsin L.A. Womanilla.

The Doors on ollut minulle nuoruudessa se ehkä kaikkein tärkein bändi. Olisin halunnut elää 60-luvulla, oma aika tuntui lattealta, musiikki tuntui omalta. Bändissä oli jotakin vaarallista, se ei ollut rauhaa rakastavan hippiyhtyeen maineessa, vaan sen sanoituksissa ja musiikissa oli jotain tummaa ja vaarallista, eli juuri sellaista joka luikerteli kiltin teinitytön sydämeen.

Ja sinne se jäi. L.A. Woman ei silloin nuorena ollut The Doorsin kiinnostavin levy, vaan kuuntelin paljon enemmän yhtyeen uran alkuvaiheen levyjä. Kaverin poikaystävällä oli kaikki The Doorsin lp-levyt, jotka sain eräänä kesänä lainaksi ja äänitin kasetille. Jos nykyään kuuntelen biisejä cd-levyltä, muistan, tai pikemminkin tunnen, milloin kasetti loppui kesken biisin, milloin kuuluin rasahduksia tai neula hyppäsi. Cd:ltä kuunteleminen on outoa, biiseihin kaipaa rahinaa, rohinaa ja neulan hypähdyksiä, sellaista fiilistä, joka tulee vain lp-levyistä.

Nykyisin L.A. Woman on yksi läheisimmistä The Doorsin levyistä. Siinä on jotakin röyhkeää ja rajua, yksinäisyyttä ja kaipausta jonnekin, ja on vaikea ajatella, että yhtyeen ensimmäisen ja viimeisen levyn välissä on vain nelisen vuotta. Nimibiisi on myös, kuten sarjassa eräs haastateltava sanoi, parhaimmillaan kun sitä kuuntelee autossa, pimeässä ja täysillä.

Teeman sarja on 32-osainen ja se jatkuu 12.4. Pink Floydin Wish You Were Here -levyllä. Ensimmäiseen jaksoon pääset tästä.

Kuva on The Doorsin virallisilta kotisivuilta, jonne pääset tästä.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Karliton entinen elämä

turkiton_anna1811in_503_vi.jpg

Fendin laukkusomiste Karlito tunnetaan täällä Lilyssä myös Karvahöpsykkänä. Se on yllättävän suuri (ei siis mikään avaimenperän kokoinen), aidosta turkiksesta valmistettu, hinnaltaan reilusti yli 1000 euroa maksava turhake tai välttämättömyys, kummasta suunnasta asiaa haluaakaan katsella.

Mutta millainen on Karliton entinen elämä, ennen kuin siitä koostuneet materiaalit kiinnitettiin yhteen pikku Karl Lagerfeldiksi, siis Karlitoksi?

Karlitoon on käytetty minkin ja hopeaketun turkista sekä vuohennahkaa, kolmea eläintä siis. Vuohi elää näistä kolmesta todennäköisimmin edes hiukan lajilleen tyypillisellä tavalla, mutta minkki ja kettu joutuvat tyytymään pieneen virikkeettömään häkkiin. Suomi on muuten suurin ketunnahkojen ja merkittävä minkinnahkojen tuottajamaa maailmassa ja saattaa olla, että Karlitonkin turkis on alunperin suomalais-kotimaista alkuperää. No, itse en ole tästä erityisen ylpeä.

Suomen lainsäädäntö edellyttää, että yhdelle ketulle on oltava häkissä lattiapinta-alaa 0,8 m2, minkin häkille vastaava pinta-alamääräys on 0,255 m2. Ketun reviiri luonnossa taas saattaa olla 20 km2 ja minkin asuinalue useamman kilometrin laajuinen. Pieni häkki, virikkeettömyys, häkin pohjan materiaalit, suuri määrä eläimiä ympärillä ja mahdottomuus piiloutua aiheuttavat jo sinänsä jatkuvan ja suuren stressitilan, mutta kivuliaimpia ja stressaavimpia tapahtumia ketun ja minkin elämässä ovat niiden (keino)siementäminen ja lopettaminen sekä eläinten käsittely näiden aikana.

Eläinten ravinto koostuu tarhaoloissa pääosin kalasta, teurasjätteestä ja viljasta. Käytännössä teurasjätteen syöminen tarkoittaa siis kuolleiden ja ravinnoksi jauhettujen lajitovereiden syömistä. Luonnossa minkkien ravinto on erityisesti kalaa, mutta ne syövät myös pieniä nisäkkäitä, lintuja, sammakoita ja rapuja. Ketut taas saalistavat etenkin pieniä nisäkkäitä ja lintuja.

Minusta on moraalisesti ja eettisesti täysin käsittämätöntä, että turkiseläimet joutuvat kärsimään elämänsä alusta loppuun tällaisen Karliton kaltaisen turhakkeen takia. Kaikki eivät toki pidä tätä laukkusomistesöpöläistä sellaisena, vaan siihen ollaan ihastuttu, rakastuttu ja onpa sen jonotuslistalla huhuttu olevan viime kesänä noin 600 nimeä. Näiden kuudensadan lisäksi on varmasti valtava määrä ihmisiä, joiden mielestä tässä turkishöpsökässä ei ole mitään eettisiä tai moraalisia ongelmia, vaan sen ostopäätös on kiinni vain ylimääräisestä rahasta ja mahdollisuudesta ylipäänsä saada koko somistetta. Muiden statussymbolien tapaan tätä ei myydä missä tahansa liikkeessä, vaan sitä jonotetaan ja sitä ilman jäädään silti, vaikka pätäkkää siihen löytyisikin.

Turkisten ostaminen ja niiden ihasteleminen on vahva kannanotto julman elinkeinon puolesta. Sillä tavalla oma halu erottua muista ja vapaus kuluttaa rahansa miten tahtoo asettuu eläinten oikeuksien, arvon ja elämän yläpuolelle. Sillä tavalla tulee osoittaneeksi oikeutensa asettua eläimen yläpuolelle sillä tavalla, että sallii niiden vankina pitämisen, kärsimyksen tuottamisen ja tappamisen vain sen takia, että saa itse kantaa statussymbolia laukussaan. Eläin on tällöin olemassa vain Karliton omistajan omaa turhamaisuutta varten, sillä ei ole oikeutta olla olemassa vapaana eläimenä, sen itsensä takia. Se tulee myös samalla alistetuksi sellaiseksi ihmisen käsittelyn kohteeksi, jollaiseksi se ei luonnossa missään oloissa joutuisi.

Karlitoa ihastelemalla, himoitsemalla ja omistamalla hyväksyy kaiken tämän. En tiedä, mikä on sitten pahinta: se ettei välitä, se ettei halua tietää vai se ettei ole koskaan ajatellut asiaa.

Eläinsuojeluliitto Animaliaa lainatakseni: Fur is worn by beautiful animals and ugly people.

Tiedot turkiseläimistä täältä ja Karlitosta täältä.

Ps. Eduskuntavaalit on hyvä tapa vaikuttaa siihen, millaisen turkiseläinasetuksen tuleva eduskunta hyväksyy ja millaisella aikataululla turkistarhaus kielletään myös Suomessa.

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä Trendit