Angloamerikan ulkopuolelta

angloamerikan ulkopuolelta.jpg

Angloamerikkalaista kirjallisuutta käännetään paljon, ja suomalaisten kirjojen lisäksi luen eniten brittiläistä ja yhdysvaltalaista kirjallisuutta. Tässä on nyt kuitenkin kaksi suositusta tämän kulttuurimaailman ulkopuolelta: italialaisen Silvia Avallonen esikoisromaani Teräs ja kiinalaisen, tosin Yhdysvaltoihin pysyvästi (ainakin toistaiseksi) muuttaneen Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa. Jälkimmäisen teos sijoittuu Kiinan ja Yhdysvaltojen rajoille siinä mielessä, että tarinan tapahtumapaikkoina ovat Beijing ja Yhdysvallat ja kirjailija on myös jossain määrin yhdysvaltalaistunut tai ainakin kyseisen kulttuurin ympäröimä asuttuaan maassa lähes kaksikymmentä vuotta.

Teräs kuvaa italialaisen tehdaskaupungin työläisten elämää ja sen keskiössä ovat kaksi murrosiän kynnyksellä olevaa ystävystä ja heidän lähipiirinsä. Italia, naiseus, heräävä seksuaalisuus, työläisperheiden elämä, tehtaan hallitsevuus ja kuilu Piombinon työläiskaupungin ja läheisen Elban saaren turistirantojen välillä on lähes ylitsepääsemättömän syvä ja leveä. Kaksi nuorta naista etsivät omaa tapaansa olla, ihastuvat ja hämmentyvät ja heidän vahva siteensä kiristyy katkeamispisteeseen saakka. Romaanissa on samanaikaisesti läsnä nuorten ihmisten kevyt ja huoleton elämä sekä syvä pohjavirta, jossa sekoittuvat odotukset ja pettymykset, halut ja rajoitukset ja hellyys ja väkivalta, pyristely pois ja tyytyminen siihen mitä on, se millainen kuuluisi olla ja se mikä tuntee olevansa.

Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa on syvälle hahmoihinsa menevä teos. Se ymmärtää ja selittää, mutta jättää aukkoja ja välttää ylianalysoimasta. Silti se ei ainakaan nyt ole oikeanlainen kirja minulle. Epävarmuuden aika kaipaa ehkä enemmän sellaisia tarinoita, joissa hyvä lopulta voittaa eivätkä kyynisyys tai realiteetit valtaa tai lannista tai sitten ne menevät pahuudessa niin syvälle, ettei sellainen ole mahdollista tai että se jollain tavalla puhdistaa. Ihmiset, jotka huomaavat neljänkympin kynnyksellä olevansa väsähtäneitä tai luovuttaneita tai jollakin tavalla haluavat sulkea maailman itsensä ulkopuolelle suojellakseen itseään tai päästäkseen helpommalla, tulevat liian lähelle. Epämääräisesti levoton mieli ei rauhoitu syventymään hahmojen päänsisäisiin liikkeisiin, vaan kaipaa jotain muuta.

Jotkut kirjat eivät ole sopivia minulle tai ne eivät ole sopivia jossakin elämäntilanteessa. Suosittelen silti molempia teoksia, ehdottomasti.

Kirjan vuoden lukuhaasteessa Avallonen Teräs sijoittuu kohtaan 1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin ja Lin teos kohtaan 33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Kirjat ansaitsisivat enemmän kuin juuri nämä määrittelyt, mutta näillä nyt mennään.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään

Kaipaus sellaiseen jota ei ole

Voiko kaivata sellaiseen aikaan, jota ei ole koskaan elänyt? Sellaiseen jota ei ehkä ole koskaan ollut?

Patti Smith tapasi Robert Mapplethorpen sellaisessa New Yorkissa jota ei enää ole. Siellä olivat silloin kaikki, keskustassa pystyi köyhä aloitteleva taiteilijakin elämään, seksi oli vapaata ja kaupunki villi, kiehtova ja pelottava.

Neljännessä Enid Blytonin Viisikossa herra Barling, salakuljettaja, ei sovi siihen aikaan jota elää. Hänen olisi pitänyt elää aiemmin, silloin kun tiedemiehet eivät vielä kuivanneet soita uusilla keksinnöillään, vaan salakuljettajat saivat rauhassa kulkea salaisia polkujaan pitkin ottamaan tavaraa vastaan mereltä.

Valokuvat, tarinat, elokuvat voivat viedä aikaan ja paikkaan jota ei enää ole tai jota ei koskaan ole ollutkaan. Jokaisen valokuvan, hetken jolloin suljin on räpsähtänyt auki ja vanginnut valon filmille, ympärillä on jatkuva ja soljuva elämä josta valokuva vangitsee yhden ohikiitävän sekunnin murto-osan. Eletty aika muuttuu muistoksi, pakenee ja liukuu kauemmas, sitä ei enää saa kiinni ja onnekas on se, joka elää elämäänsä katsoen eteenpäin.

Tuleva pelottaa. On helpompi uppoutua jonkun toisen jo elettyyn elämään pakoon omaansa, jonka tulevaisuutta ei voi tietää. On helpompi eläytyä aikaan, joka on jotakin muuta kuin tämä, josta näyttäytyy vain se joka on jäänyt jäljelle tai haluttu antaa näytettäväksi. Nykyinen on liian monimutkainen, menneisyyden aika vaikuttaa yksinkertaisemmalta ja helpommalta.

Mitä miettii se vanhus, joka ei enää tunnista omia lapsiaan, kuullessaan musiikkia nuoruudestaan? Onko hänen mielessään ajatuksia, muistoja toisesta ajasta, vai kuuleeko se vain musiikin, soittimella tehdyn äänen toisensa perään? Onko mieli tyhjä ajatuksista ja muistoista, vain sormet, jalat ja keho muistavat ja tunnistavat sävelen? Vai onko se täynnä ajatuksia ja muistoja, mutta keho on kadottanut tavan kertoa ne ääneen?

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä