Minut on kasvatettu siihen uskoon, että koulutus on tae elämässä menestymiselle. (No, voi tietysti kysyä mitä menestys kenellekin tarkoittaa. Toisille se on taloudellista, toisille sosiaalista, toisille jotain muuta.) Että kouluttautumalla ja opiskelemalla pääsee töihin ja edes kohtuullisille ansiotuloille.

Nyt tuntuu, että tämä kaikki on ollut vain suurta valetta, jota nuorille ja minun kaltaisilleni entisille nuorille uskotellaan tai on uskoteltu. Kouluttautuipa sitten korkeasti tai matalasti tai ei lainkaan, ei voi tietää, miten ja milloin pääsee kiinni työelämään ja saa jonkinlaista taloudellista varmuutta, mielekkyyden tunnetta siitä että tekee jotain hyödyllistä, työyhteisön ja kaikkea sitä, mitä työn kautta tulee. Eikä voi tietää, pääseekö sinne ylipäätään koskaan.

Lapin Kansassa kerrottiin eilen työttömästä kolmevitosesta miehestä, joka oli jättänyt koulun käymättä peruskoulun jälkeen ja lähtenyt töihin Ruotsiin, saanut potkut yritysten tekemien henkilöstövähennysten takia, palannut Suomeen ja jäänyt työttömäksi. Työkokemuksella ei ole mitään väliä, koulutetut painelevat työnhaussa ohi. Nyt mies korjaa tietokoneita ilmaiseksi.

Akateeminen työttömyys on kasvussa. Se, että kuluttaa luentosalien penkkejä, kasvattaa omaa päänsisäistä pääomansa, saa siitä kaikesta pätevyyden toimia jollakin alalla tai ammatissa ja ottaa kenties kaiken sen mahdollistamiseksi useita tuhansia euroja opintolainaa, ei takaa enää suhteellisen hyväpalkkaista työtä. Se ei takaa ylipäätään yhtään minkäänlaista työtä. Tuntuukin kummalliselta, että valtio käyttää yhden ihmisen koulutukseen kymmeniä tuhansia euroja, mutta kun tämä olisi valmis maksamaan koulutustaan omalla työpanoksellaan takaisin yhteiskunnalle, se kääntääkin selän ja sanoo ei kiitos.

Onko siis merkitystä sillä käykö kouluja vai ei? Vaikka tuntuu olevan, että teetpä niin tai näin, teet aina väärinpäin, koulutus antaa paremmat mahdollisuudet. Ne ajat ovat ohi, kun rakennuksille tai toimistoihin otettiin kouluttamatonta väkeä apupojiksi tai -tytöiksi, jotka hyvällä tuurilla ja ahkeruudella saattoivat päästä kiipeämään rappusia korkeammille paikoille ja etenemään urallaan, pätevöitymään tehtäviinsä työtä tekemällä. Nyt täytyy olla pätevyys kaikkeen, mutta ei ”liikaa” koulutustakaan aina katsota hyvällä.

Ehkä sillä on enemmän merkitystä, mitä kouluja käy. Jos kouluttautuu sairaanhoitajaksi tai lastentarhanopettajaksi, on työpaikka taattu. Toisaalta toisen asteen koulutuksella voi päästä paremmille ansioille kuin moni yliopistotutkinnon tehnyt maisteri.

Joskus tuntuu siltä, että kunpa voisi päästä takaisin lukioon ja miettiä uudelleen tulevaa ammatinvalintaa. Sairaanhoitajaksi en olisi kouluttautunut kuitenkaan, mutta ehkä jotain toisenlaista kuin mihin silloin ajauduin. Mutta jos tekisin toisin kuin silloin tein, en ehkä olisi tässä, tällaisena. Muutama asia nykyisessä elämässä tökkii, mutta siinä on paljon sellaisia isoja ja myös pienempiä asioita, joista en luopuisi mistään hinnasta.