12. matkalla, в пути

 

Olen junassa matkalla vierastani vastaan lentokentälle. Edessämme olevalla penkkirivillä pienen pojan äiti tenttaa junassa levottomaksi yltyvältä lapseltaan: Mikä on Venäjän pääkaupunki? Oikeaa vastausta seuraa toinen kysymys: Mikä on Moskovan tärkein aukio? Poika venkoilee penkillään empien, istuu penkissään väärin päin, kurkistelee meitä penkkien välistä.

 

Vieressäni istuva iäkäs rouva avittaa. Olisikohan se Tverskajan aukio?

Pojan äiti kääntyy katsomaan rouvaa oudoksuen. Entä Punainen tori?

– Aa-ah, en muistanutkaan että meillä on täällä sellainenkin aukio.

 

Hetken puolivaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen pienen pojan kasvot ilmestyvät jälleen penkkien väliin. Me olemme menossa etelään. Isoisä ja isoäiti asuvat siellä. He eivät voi tulla tänne, koska isoisällä ei ole passia. Siksi me menemme sinne. Minä matkustan ensimmäistä kertaa lentokoneella.

 

Vieressäni istuva rouva kääntyy puoleeni. Minäkin olen matkalla etelään, Mustalle merelle. Rakastan uimista. Matkustan usein meren äärelle. Kysyn: Entä oletteko koskaan käynyt Euroopassa? Rouva puistelee päätään. Eihän siellä voi uida. Matkustan mieluummin Thaimaaseen, sellaisiin lämpimiin paikkoihin. Minä niin rakastan uimista.

 

Tänä iltana lähdetään taas junalla, loman kunniaksi. Vähän lentokenttää kauemmas kylläkin, kohti itää. Matkaa tullaan tekemään kolmannessa luokassa, mainekkaassa platzkartassa: viitisenkymmentä nukkujaa samassa vaunussa. Ajattelimme nähdä, millaista on siellä, missä Eurooppa loppuu. Matkalla poikkeamme Tatarstanin pääkaupunkiin, moskeijoita katsomaan.

 

Niin, palataan joskus ensi viikolla.  

 

//www.youtube.com/embed/be8ICxvDRDw