3. saapuminen, прибытие

Lentokoneessa joku leikkaa kynsiään. Naks, naks. Ässät suhahtelevat ilmassa sinkoillen ohi korvieni ja uppoavat lopulta lentokoneen tasaiseen pauhuun. Yläilmoista Moskova näyttää valtavalta, mutta siellä, missä ei ole taloja, on yllättävän paljon puita. 

Sheremetyevon lentokentällä saapuvat matkustajat ohjautuvat pyöreään tilaan, jonka osittain lasitettu katto muistuttaa jättikokoista munanpuolikasta. Pyörittelen päässäni mielikuvaa matkailijoita jakelevasta hautomosta. Suodattimina toimiville tarkastuskopeille jonotetaan kauan. Passit ja viisumit tarkastetaan, saapuvalle ojennetaan maahantulokortti. Leimauslaitteen omintakeisen äänen kuultuani sähköistetty portti singahtaa auki, tervemenoa Venäjän federaatioon.

Laukkuhihna lienee pyörinyt jo tovin päästessäni sen luo. Jäljellä viilettää enää muutama epäilyttävä kelmutettu objekti ja rinkka. Laukkuni ei ole saapunut. Menen kadotettujen matkalaukkujen tiskille, mistä minut muutaman erinäisen asiakirjan täytettyäni ohjataan tullihuoneeseen, jossa minun on kirjallisesti ilmoitettava jokikinen laukussani oleva esine, minkä jälkeen vaadittavat allekirjoitukset saatuani voin palata em. tiskille. Minulle soitettaisiin ”huomenna”.

Oloni on jokseenkin orpo vaeltaessani junaan, jolla pääsisin Moskovan keskustaan. Käytän ensimmäiset ruplani lippulaitteeseen. Laukkutapauksen vuoksi lähden kentältä aiottua myöhemmällä vuorolla. Ulkona alkaa hämärtää, kirkkaasti valaistusta vaunusta on vaikea enää nähdä ulos, vain valotaulut ja katulamput kertovat siitä, että suurkaupunki kasvaa ympärilläni ja on nielaisemaisillaan minut, aivan tuotapikaa.