Autotien kumpaakin puolta reunustaa puistokaistale ja kujanne. Puut kurkottelevat puistikon puolelta kohti kivisiä taloja. Kesä on luovuttamaisillaan, paikoin katua täplittää jo vieno keltainen. Rotvallit ovat korkeita. Naapurissa on finanssiyliopisto, jonka oven edustalle pakkautuneen ryhmän ympärillä velloo savu. 

Talossa on viisi kerrosta, huoneeni on toisessa. Kadulta sisään astuttaessa tervehdin vartijaa tai paria, kaivan esille kulkukorttini ja pyörähdän portista sisään. Alakerrassa on kanttiini, sieltä saa höyryävän kuumaa ruokaa iäkkään rouvan valmistamana. Hänen asunsa tuo mieleen valokuvat 60-luvulta. Pöydillä on muoviset pitsiliinat. Salissa on useampia pöytäryhmiä, mutta yleensä kukin istahtaa yhden ja saman pöydän ääreen.

Kaikissa kerroksissa pulppuaa puhe. Venäjäksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi, koreaksi, kroatiaksi, toisinaan suomeksi ja jopa ruotsiksikin. Talon henkilökunta puhuu luonnollisesti vain venäjää. 

Talossa on kaksi porraskäytävää, kummassakin päässä. Kiviset portaat ovat kuluneet sileiksi, kuin olisivat hetken luulleet olevansa vahaa, hieman sulahtaneet, antaneet periksi. Hissikin on, mutta nopeammin ja mukavammin pääsee kävellen. Hissikuilu on ulkopuolelta katsottuna katettu tummentuneella lasilla. Päivisin henkilökunnan yllättävän katu-uskottavat mustankiiluvat ajoneuvot ovat parkkeerattuina kupruilevalle parkkipaikalle. Aidatulla takapihalla on myös muutama autotalli. Tupakkapaikalla eriväriset pitkävartiset orvokit punnertavat itseään läpi asvaltin saumoista.

Talon käytävät täyttänevät kohtalaisesti haaveeni asua joskus talossa, jossa on kalanruotoparketti. Kussakin kerroksessa on keittiö liesineen, vesiautomaatteineen, ruokapöytineen, juoruineen, hetken mielijohteesta jaettuine päivällisineen, teehetkineen. Kodinhoitohuoneessa on ikkunan edessä metallinen säleikköverho, joka pitää yöllä aavemaista meteliä, jos ikkuna on unohdettu sulkea. Klank, plank, khhhhhst.

Aamuyöllä keittiössä piipahtajan saattaa säikäyttää siivooja, joka toivottaa pehmeällä äänellä доброе утро, hyvää huomenta. Juuri suihkusta tullut yökyöpeli tuntee piston sydämessään, koska on vasta menossa nukkumaan, kun toinen jo aloittaa työpäiväänsä. Lämmintä vettä tulee, jos ymmärtää vääntää hanaa oikeaan, joskin täysin sattumanvaraiseen suuntaan. Mutta kuka on tupakoinut suihkussa. Asuttuani talossa kolme viikkoa löydän kerroksestani toisenkin kylpyhuoneen. 

Lakanat ja pyyhe viedään kellarin kuumankosteaan pesulaan joka torstai. Viereisestä huoneesta noudetaan puhdas tekstiilinippu. Luulen sen olevan niin, että jossain alkaa käsittää asuvansa, kun siivoaa ensimmäisiä kertoja. Kas, en olekaan täällä lomalla. Pieni huone on jo puhaltunut täyteen elämän merkkejä. Niitä, jotka kertovat, että tänne on tultu asumaan. Kannan kaupasta kotiin kahvipensaan. Asettelen sen yöpöydälle, sitten ikkunalaudalle, kuoleekohan se heti. Huoneessani on kaksi sänkyä, toinen niistä on minun. Kun 176 senttiä pitkä neito joutuu nukkumaan sängyssään enimmäkseen kulmittain, on kaksimetrisillä saksalais- ja hollantilaismiehillä asian kanssa jo suurehkojakin ongelmia. 

Joinakin iltoina jätän vuoteeseen mennessäni verhot sulkematta ja katselen sipulikupoleja sekä ikkunasta näkyvän valtavan kerrostalon kuumeisesti vilkkuvia valoja. Viereisessä huoneessa tyttö puhuu Skypessä aina internetin suinkin vain antaessa myöten, myös myöhään yöllä. Vastausta odottava tuuttausääni muuntuu seinän läpi kulkiessaan yksinäisyyden ja hillittömän koti-ikävän ääneksi. 

Kuukausivuokra, 5400 ruplaa, maksetaan – tottakai – käteisellä pankkiin, minkä jälkeen maksukuitti kiikutetaan asuntolan toimistoon. Lämmitystä ei voi itse säädellä, eikä se suinkaan ole vielä päällä. Se tietää koleita öitä ja aamuja. Lämpöä saadaan ehkä joskus lokakuussa. Ja sitten tuleekin kuulema kertaheitolla turhankin lämmintä. Silloin kaupunkilainen avaa tuuletusikkunan, päästää pakkasilman sisään. Termostaatti paukahtaa ja paahtaa entistäkin kuumemmin. Toisella puolella taloa on liiankin lämmintä jo nyt, julkisivulle nimittäin paistaa aurinko.

Talo oli ennen hotelli, jossa viimeisimpinä vuosina kuulema majoitettiin yliopiston vieraita. Tunnenkin toisinaan olevani mukana omituisessa hotellileikissä. Tiedättehän, minkälaisia dramaattisia juonenkulkuja vierähtää käyntiin hotellissa viipyvien kohtalokkuutta huokuvien vieraiden keskuudessa. Leikittelemme myös ajatuksella tosi-tv -ohjelmasta. Johtajattaren huoneessa on näyttöpääte, jossa välähtelevät tiheään asennettujen valvontakameroiden kuvat. 

//www.youtube.com/embed/jUOasDGMh_U