Jos kaupunki syyskuisena lauantai-iltapäivänä kääntyy ja paljastaa selkänsä piikit. Puolensa kovan, kylmänkalsean.

Jos jotain tapahtuu ja eroan lompakostani. Ehkä se lähtee onnekkaan varkaan matkaan metrossa. Ja huomaan sen sekunnin, kaksi liian myöhään ja on työnnyttävä väkijoukon mukana asemalle. Ja mies nahkatakin kanssa ottaa jalat alleen. Ja sitten olen liian hädissäni edes itkeäkseni saatika puhuakseni venäjää milläänmuotoa selkeästi.

Jos jotain tapahtuu ja löydän poliisin. Sellaisen, joka on päällisin puolin pelottava univormuineen, mutta jonka ruskeat silmät tuikkivat myötätuntoa, ehkä sääliäkin. Sitten vaellamme hänen perässään poliisiasemalle, edestakaisin kulkevien portaiden taakse, huoneeseen, jossa betoni on maalattu kirkkaalla sinisellä. Istukaa, olkaa hyvä. 

Ja jos olemme siellä ja sisään tuodaan seuraksemme jonkinmoisia korstoja, jotka uhittelevat poliiseille. Jos huone on pieni ja ehkä noin kolmasosan siitä vie selli. Voi olla, että sellissä selkiemme takana korstot ja poliisit käyvät tappelemaan ja poliisit laittavat ensiksimainitut pampuillaan mataliksi. Olkaa ihan rauhassa, ei ole syytä huoleen.

Lähdemme metrolla toiselle asemalle, kilttisilmäisen poliisin saattamana, kuljemme kansalta salattuja reittejä lipuntarkastuslaitteiden ohi. Toisella asemalla nousemme ulkoilmoihin, kierrämme pyöreän asemarakennuksen taakse ja nousemme ritilärappuset aseman ovelle, jykevin kalterein varustetulle. Sitä vartioivalla koppalakkipäisellä on konepistooli käsissään. Voihan olla, että sisällä odottaa uusia portaita ja lisää siniseksi maalattua betonia. Odotustilaa muistuttavalla käytävällä on selli. Kilttisilmäinen poliisi lähtee takaisin asemapaikalleen.

Sitten odotamme, kunnes vakava siviiliasuinen poliisi tulee hakemaan meitä. Kukaan tällä tai viereisillä asemilla ei osaa englantia. Astumme ilmeisesti jonkinlaisen tutkintayksikön huoneeseen. Ahdas huone, joka muistuttaa rakennustyömaan taukokoppia. Muovimatto kupruilee, nurkassa on vesiautomaatti. Huonessa on neljä poliisia ja työpöytää sekä yksi sohva. Istumme alas. Vakava poliisi keskustelee kanssamme, muut tuijottavat joko meitä tai Jandeks-sivustoa ikävystyneesti. Yksi menettää mielenkiintonsa edesottamuksiimme ja ryhtyy katsomaan pornograafista videota äänineen päivineen. Toinen tulee kuikuilemaan ruutua olan yli, vääntäen samalla ensiksimainitun korvaa rullalle hämmästyttävän taidokkaasti.

Hahmottelen paperille kuvan metrovaunusta. Poliisin mielestä piirros ei ole kaunis. Metrossa on valvontakameroita, mutta jotta nauhoja ryhdyttäisiin tutkimaan, täytyisi tietää tapahtuman tarka ajankohdan lisäksi metron ja vaunun tarkka numero. Pitääpä seuraavilla metromatkoilla laittaa kyseenomaiset tiedot merkille, toteamme naurahtaen. Ja vaikka video ja tämä keskipituinen keski-ikäinen tavallisen näköinen venäläinen mies pystyttäisiin löytämään, ei siitä silti voitaisi huonon laadun vuoksi todistaa ketään syylliseksi. Metrojen valvontakameroista ei siis pienempien rikosten kyseessä ollessa juuri ole hyötyä. Rikosilmoitus kirjoitetaan, erikseen rahaa ja erikseen lompakossa ollutta venäläistä opiskelijakorttia koskien. Passini kiertää poliisien käsissä ihasteltavana. Tulen onnitelluksi lompakossani olleen rahasumman johdosta. Lupaavat soittaa, jos tyhjennetty lompakko löytyy jostakin hylättynä. Soittoa ei tietenkään ole kuulunut.

Lopulta lähdemme asemalta, minulle tarjotaan ceasarsalaattia ja juotavaa. Onkohan tämä kana kypsää, kurkkuni on kipeä, mikään ei maistu miltään. Käyn naistenhuoneessa ja yritän estää kyyneleitä valumasta. Minä osaan, ja saan, itkeä vain yksin. Yritän soittaa Suomeen, mutta venäläinen liittymäni venkoilee. Perjantai-ravintolassa on televisio päällä. Presidentti pitää puhetta, havahdun siihen, että tämä tapahtuu vain parin kilometrin päässä. Muistan sen, mihin olimme menossa. Saattaa olla Moskovan syntymäpäivä, kaikki ovat kaduilla ja tapahtumia on ympäri kaupunkia. Toverit eivät päästä lähtemään kotiin. Seuraan tyhjäpäisenä muita aina illan ilotulituksiin asti. Mitja Fomin laulaa lavalla Все будет хорошо, kaikki käy hyvin. Olo vähintäänkin absurdi.

Ja sitten lopulta pääsen huoneeseeni pitkän päivän jälkeen. Heitän roskiin mukanani olleen omenan, johon vieraat kynnet ovat tehneet kolhuja. Otan palan Fazerin sinistä. Jos jotain tapahtuu ja olo on lohduton.