2-vuotiaan suosikkikirjat

Taapero innostui kirjoista kunnolla joskus siinä puolentoista ja kahden ikävuoden välimaastossa. Toki jo vauva-aikana loruttelimme, katselimme kirjojen kuvia sekä painelimme äänikirjojen nappeja, mutta nyt taaperoiässä, kun kovasivuisista ”vauvakirjoista” pääsi siirtymään ihan kunnon lastenkirjoihin, alkoi lukeminen maistua ihan eri tavalla. Pelkän supernopean sivujen selailun sijaan taapero alkoi malttaa istua pitkiäkin aikoja paikallaan kuuntelemassa tarinoita. Uskaltauduimme vähitellen myös kirjaston asiakkaaksi, kun teoksia ei enää nakerreltu tai viskelty menemään miten sattuu.

Olen ostanut ja lainannut taaperolle pääasiassa omasta lapsuudestani tuttuja klassikoita, mutta toki aina välillä etenkin kirjaston hyllystä on tarttunut mukaan uudempiakin sarjoja. Kovin pitkiä tarinoita kaksivuotias ei vielä jaksa kuunnella, mutta yhdistelmä monipuolista kuvitusta ja muutamien rivien tekstimäärää per sivu toimii jo hienosti. Ja jos sivu kääntyy ennen, kun kaikkea on saatu luettua, niin eipä sekään niin vakavaa ole. Useamman lukukerran jälkeen pääkohdat osaa tiivistää eikä muutama skipattu lause menoa haittaa. Kokosin tähän postaukseen listan taaperon suosikkikirjoista. Vaikka monet ovat varmasti lapsiperheellisille aika tuttuja, niin ehkä saat silti postauksesta idean, mitä katsoa seuraavalla kirjastoreissulla?

Pelliccioni, Sanna. Onni-poika-sarja. Onni-poika-kirjojen kuvituksissa on kivan tunnistettava, värikäs tyyli. Kirjojen tarinat ovat nykypäivään sopivia ja opettavaisia ilman liiallista alleviivaamista. Ihan pienimpien lasten kirjoista poiketen Onni-pojissa on myös jo kunnolliset juonet, joten ne tuntuvat aikuisellekin mielekkäältä luettavalta. Sarjassa on lähemmäs parikymmentä osaa, eli lukeminen ei myöskään lopu aivan heti kesken. Ensimmäisissä osissa Onni-poika on päiväkotia aloitteleva pikkupoika, ja kirjojen myötä hän kasvaa vähitellen isommaksi eskarilaiseksi. Vaikka sarja on mieleistä luettavaa jo parivuotiaalle, sopivat kirjojen teemat siis vallan mainiosti vanhemmillekin lapsille.

ParasKirjani. Nimikoidut kirjat. Taapero sai tädiltään 1-vuotislahjaksi ParasKirjani-sivustolta tilatun, yksilöidyn Nimi metsäretkellä -kirjan, jossa seikkailee siis hän itse. Kirjaa tilatessa sai valita, minkä niminen päähenkilö on, ja usein mukaan saa valita myös haluamansa sivuhenkilön kuten äidin, isän tai vaikka nimetyn ystävän. Myös kuvitukseen voi vaikuttaa hieman valitsemalla esimerkiksi päähahmon hiusten värin. En ole tutustunut muihin sarjan kirjoihin, mutta ainakin tässä metsäretkitarinassa on mukava kuvitus ja tarinan ohella paljon tietoa metsän eläimistä. Tekstiä on runsaasti, joten ihan kaikkea taapero ei aina jaksa kuunnella, mutta nämäkin sopivat siis hyvin myös vanhemmalle lapselle.

Harjanne, Maikki. Minttu- ja Vanttu-sarjat. Mintut ja Vantut ovat tuttuja jo omasta lapsuudestani. Ainakin Minttu-kirjoissa uudemmat kirjat ovat selvästi pidempiä ja hieman eri tyyppisiä kuin ne itselleni luetut, ja niihin taapero ei oikein jaksa vielä keskittyä. Lyhyemmät ja simppelimmät toimivat kuitenkin hyvin. Oma ja myös taaperon suosikki on Minttu karkaa -kirja, joka on meillä mummin luona omana ja jossa yhdistyvät kivasti persoonallinen kuvitus sekä opettavainen, symppis tarina.

Wolde, Gunilla. Sanna- ja Teemu-sarjat. Näitä luettiin omassa lapsuudessani, ja melkeinpä jo oman äitinikin aikaan – kirjat ovat nimittäin peräisin 70-luvulta. Välillä kuvituksista ja teksteistä huomaa, etteivät sisällöt ole enää ihan tätä päivää, mutta mitään varsinaisesti sensuroitavaa tai häiritsevää en ole Sannoista tai Teemuista bongannut. Itse tosin olen kokenut, että kirjojen ”tasossa” on jonkin verran heittelyä – esimerkiksi Teemu leipoo -kirjassa on tosi monta sivua hyvin samankaltaisia kuvia, jotka eivät oikein jaksa innostaa taaperoa, kun taas Teemu kylpee ja Teemu siivoaa ovat kivoja ja monipuolisia. Sanna-kirjoista suosikkejamme ovat olleet esimerkiksi Sanna saa pikkuveljen ja Sanna menee päiväkotiin.

Hill, Eric. Puppe-sarja. Pupet ovat näistä listaamistani kirjoista selkeästi nuorimmille lukijoille suunnattuja. Kuvituksen tyyli on yksinkertainen ja värikäs ja luukkujen alle kurkistaminen ilahduttaa jo ihan pienimpiä taaperoita – kunhan varoo, etteivät pikku sormet repäise niitä samalla irti. Puppe-kirjoissa joka sivulla on vain muutama sana tekstiä, joten ne ehtii yleensä lukea kärsimättömämmänkin sivujen kääntelijän kanssa. Toki juonetkin ovat sitten vastaavasti erittäin simppeleitä. Aikuinen ei ehkä saa tarinoista kovin paljoa irti, mutta pääpointti onkin enemmän kurkistusluukkujen tuomassa yllätyksellisyydessä.

Louhi, Kristiina. Tomppa-sarja. Tomppa-kirjoissa parasta ovat tunnistettava kuvitustyyli sekä sympaattiset tarinat. Kirjoissa kuvataan usein lapsille tuttuja arkisia puuhia, kuten mummola- tai kirjastokäyntejä, tomppamaiseen tyyliin. Omia suosikkejani ovat ne vanhimmat kirjat, kuten Meidän Tomppa ja Tomppa ja mummolan yö, joissa Tomppa on vielä aivan pieni. Kuitenkin myös uudemmat kirjat ovat tosi hyviä ja niissä on mielestäni säilynyt kivasti sarjan tyyli ja tunnelma. Kuvat ovat isoja ja vaikka tekstiä on yleensä vain muutama rivi per sivu, niistä muodostuu järkeviä ja opettavaisiakin juonikulkuja.