Mitä meille kuuluu, mitä on puuhailtu viime aikoina? Varmaan sitä samaa kuin kaikki muutkin eli no, eipä juuri kummempia. Hengailtu kotona, käyty vaunukävelyillä koiran kanssa, tehty kotitöitä. Viime viikolla meille iski oksennustauti, joten olemme olleet oikein erityisen tiiviisti neljän seinän sisällä. Siksi blogikin pääsi vähän unohtumaan. Onneksi tauti ei ollut pahimmasta päästä, vaan selvisimme muutamalla oksennuskerralla ja parin päivän päästä olo oli jo ihan ookoo.

Ensin itse sängynpohjalla lepäillessä ja sitten yksin vauvanhoitovastuussa ollessa miehen sairastaessa ehdin kuitenkin jo vähän väsähtää. Vauva päätti  myös tervehdyttyään ottaa kunnon valvomispurtin. Aluksi herättiin muutamana aamuna jo neljältä, sitten yhtenä yönä tuttia oli ikävä kerran tunnissa (tämä saattoi johtua hampaistakin – nyt meidän kahdeksankuisella on kaksi söpöä pikku nököstä alahuulessaan) ja nyt tilanteen normalisoiduttua unet tuntuvat jääneen pysyvästi aiempaa vähäisemmiksi. Kahdet päiväunet ovat olleet neidille jo jonkin aikaa riittävästi, mutta nyt yöunetkin kestävät puoli yhdeksästä kuuteen. Nukuttuja tunteja ei siis kerry vuorokauteen kahtatoista enempää. En tiedä, onko 11-12 h vuorokaudessa tyypillinen unimäärä kahdeksankuiselle, mutta Facebookin heinäkuisten ryhmien perusteella väittäisin, että suurin osa nukkuu vielä tässä kohtaa enemmän. Pikkuneiti ei siis näytä perineen äitinsä suurta unentarvetta!

Tänään ohjelmassa oli jotain muutakin kuin kotoilua, kävimme nimittäin kahdeksankuisten neuvolassa. Hauskaksi yllätykseksi lääkäriksi osui tuttu äiti samasta perhekerhosta. Paljon emme tosin saaneet kuulumisia vaihdettua, kun reppana vauva vierasti niin paljon, että itki pää punaisena kaikkien tutkimusten ajan. Eroahdistus ja vierastaminen eivät siis ole juuri osoittaneet helpottamisen merkkejä, vaikka pari kertaa neiti on yllättänyt innostumalla mummeista tai istumalla kasuaalisti tovin jonkun sukulaisen sylissä ilman itkua. Viimeksi isovanhemmilla vieraillessa ehdin jopa pestä rauhassa koirien mutaiset tassut kylpyhuoneessa sillä välin, kun tyttö leikki kaikessa rauhassa siskoni kanssa keittiössä. No, neuvolatarkastuksessa vauvalla oli kaikki kunnossa, paino tsukuttaa keskikäyrällä ja pituutta on -1. Selvisi myös, että neiti on oppinut salamyhkäisesti pinsettiotteen. Väitin lääkärille, että vauva tarttuu esineisiin pelkästään kämmenellä, mutta niin se vekkuli vain onki helmen pöydältä näppärästi etusormellaan. Taitava tyttö!

Minä täytin myös tuossa taannoin vuosia ja ikää mittariin pyörähti 23 vuotta. Syntymäpäivä kului aika tavanomaisissa tunnelmissa. Tilasimme kotiinkuljetuksella hampurilaiset ja herkuttelimme illalla mutakakulla ja jäätelöllä, vaikka meillä on nyt maaliskuussa käynnissä herkuton kuukausi. Tämä yksi lipsahdus synttäreiksi oli kuitenkin sovittu jo etukäteen. Jouduimme tosin tekemään toisenkin poikkeuksen, että saimme syötyä kakun loppuun ennen pilaantumista. Olimme ajatelleet antaa kakunlopun ystävälle, joka käy meillä yleensä joka perjantai, mutta hän ei päässytkään tänään tulemaan. Siispä söimme kakun itse ja joudumme rangaistukseksi jatkamaan herkuttomuutta yhden ylimääräisen viikon. Oikeastaan se ei haittaa minua yhtään. Kuukausi ilman sokeria ja sipsiä on sujunut superhelposti, enkä ole kaivannut naposteltavaa oikeastaan ollenkaan. Aiemmat kahviherkut ovat korvaantuneet hedelmillä tai rahkalla ja vielä alkukuusta kokoontuneisiin kaveritapaamisiinkiin veimme viinirypäleitä. Yritämme jatkaa terveellisempää linjaa myös haasteen jälkeen. Kunnon herkuttelu silloin tällöin on ihan ok, mutta jokapäiväinen karkin napostelu ei tuo elämään mitään lisäarvoa. Omena tai banaani toimii aivan yhtä hyvin.

Mitäs teille kuuluu?