Lapsen voimakas vierastaminen

Nyt vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen taaperomme on ollut aina todella kova vierastamaan. Kun tyttö oli pienempi, mietin joskus, voisiko vierastamisen voimakkuus johtua siitä, että hänen ensimmäinen hoitokertansa ei mennyt aivan nappiin. Vai emmekö vain olleet totuttaneet häntä riittävästi muihin ihmisiin ja hoivaajiin, vaikka kävimmekin joka viikko vauvaharrastuksissa ja tapasimme isovanhempia niin ikään viikoittain? Lapsen iän myötä on kuitenkin tullut koko ajan selvemmäksi, että ominaisuus on osa tyttäremme persoonaa. Vaikka hän on tutussa seurassa aurinkoinen, nauravainen ja puuhakas, on hän uusissa paikoissa ja tuntemattomassa seurassa varovainen tarkkailijatyyppi. Kun menemme kyläilemään ystävien luokse, hän istuu ensimmäiset puolitoista tuntia lattialla sylissäni. Vasta sitten hän uskaltaa ottaa muutamia askeleita poispäin minusta ja tutkia hiukan paikkoja. Leikeissäkin häntä kiinnostaa enemmän tavaroiden järjestely, näpertely ja rauhallinen tutkiminen sinne tänne viilettämisen tai vaikka kiipeilyn sijaan.

Lapsemme aloitti vierastamisen mielestäni poikkeuksellisen aikaisin. Ensimmäisen maistiaisen siitä saimme jo alle kolmen kuukauden iässä, kun jätimme hänet ensimmäistä kertaa puoleksi tunniksi miehen puolen mummilaan. Aioimme vain piipahtaa kaksin ruokakauppaan ja oletimme vauvan nukkuvan sen aikaa, mutta kun hän heräsi ja tajusi meidän olevan poissa, itki hän aivan hysteerisesti siihen saakka, että palasimme. Itku loppui, kun tyttö pääsi taas minun syliini, eli kyse oli selvästi nimenomaan tutun ihmisen puuttumisesta. Huonosti sujuneesta hoitokerrasta hieman säikähtäneinä (ja koska hoitoavulle ei ollut tuolloin sen kummemmin tarvetta) emme jättäneet lasta muutamaan kuukauteen hoitoon, vaikka alle puolivuotiaana hän ei muistaakseni vierastanutkaan minun vanhempiani kovin paljoa. Miehen äidin tai siskon syliin neiti ei kuitenkaan meinannut suostua ollenkaan, ja vähitellen puolen vuoden kieppeillä vierastaminen lähti pahenemaan.

Pahin vierastuskausi ajoittui kai suunnilleen kahdeksan kuukauden iän kieppeille. Postauksen kuvat ovat suunnilleen tuolta ajalta. Lapsi tarrautui voimakkaasti minuun ja saattoi alkaa itkeä välittömästi, kun poistuin huoneesta, vaikka hän olisi ollut ensin tyytyväisenä leikkimässä isänsä kanssa. Isovanhempien syliin menemistä ei voinut ajatellakaan, vaikka lapsi tapasi heitä joka viikko ja he olivat siis sen puolesta aivan tuttuja ihmisiä. Vasta lähellä vuoden ikää vierastaminen alkoi pikku hiljaa laantua. Lapsi hyväksyi molemmat mummit ihmisiksi, joilta hän pystyy hakemaan turvaa, ja pystyimme vähitellen jättämään häntä taas hoitoon. Esimerkiksi isäni tai siskoni, puhumattakaan jostain tuntemattomista, syliin tyttö ei suostu edelleenkään ollenkaan. Jos hän on hoidossa mummilassa ja mummi yrittää lähteä huoneesta ja jättää hänet kaksin tätinsä kanssa, alkaa lapsi itkeä mummin perään. Varautuneisuus on siis edelleen vahvana olemassa, nyt hän on vain hyväksynyt lähimmiksi ihmisikseen kaksi uuttakin henkilöä meidän vanhempien lisäksi.

Yksi konkreettinen esimerkki vierastamisen vahvuudesta tuli esiin viime viikolla. Olimme perhekerhossa, jossa tarjotaan aina lopuksi lounas. Tällä kertaa ruoka piti hakea rakennuksen toisesta osasta. Kerhon ohjaaja kehotti minua ja toista äitiä hakemaan itsellemme ruoat valmiiksi – hän voisi katsoa sillä aikaa lasten perään leikkihuoneessa. Mietin mielessäni, että tämä tuskin onnistuu, mutta koska tyttö keskittyi leikkiinsä ja tiesin olevani poissa vain jokusen minuutin, huikkasin heipat ja hain annokseni. Takaisin tullessa lattialla makasi täyttä kurkkua itkevä lapsi, joka rauhoittui sekunnissa, kun pääsi taas äidin syliin. Tunnen lapsen enkä nykyisin juuri koskaan jätä häntä vieraiden ihmisten seuraan ilman minua. Tämä oli kuitenkin taas pitkästä aikaa hyvä muistutus siitä, miten herkkä ja vieraita kohtaan varautunut tyttömme on. Muut lapset kun eivät välittäneet vanhempiensa ruoanhakureissuista tuon taivaallista. Ja onhan tyttömme siis kuitenkin nähnyt tuon saman perhekerhon ohjaajan joka viikko kuuden viikon ikäisestä saakka (miinus korona- ja loma-ajat), eli aivan uppo-outo tyyppi ei edes ollut kyseessä.

En olisi raskaana ollessani kuvitellut, että käymme miehen kanssa ekaa kertaa kaksin treffeillä vasta vauvan täytettyä vuoden, mutta eipä tilanne ole meitä oikeastaan juuri vaivannut. Kun ei ole tiennyt muusta, ei lapsen vierastamista ole ehkä osannut niin paljoa harmitella. Toki pahimpaan vierastusaikaan harmitti läheisten puolesta, kun vauvan suu meni mutruun jo heidän liian tiiviistä katsekontaktistaan. Kymmenkuisen ottaminen mukaan jokaiselle pissakäynnille ei myöskään ollut järin käytännöllistä. Nyt, kun meillä kuitenkin on jo pari tuttua hoitopaikkaa lapselle, en koe vierastamisen enää juuri rajoittavan arkeamme. Paria-kolmea tuntia pidemmäksi aikaa emme ole lasta vielä hoitoon jättäneet, mutta uskon, ettei vierastaminen asettaisi sille enää estettä, mikäli paikalla vain olisi tuttu mummi hoitamassa.

Yksi tytön varautuneisuudessa vielä mietityttävä asia on kuitenkin reilun parin kuukauden päästä starttaava päivähoito. Vaikka hoitopaikka on vain viidelletoista päivälle kuussa ja aion ainakin alkuun pitää hoitokerrat mahdollisimman lyhyinä, tiedän, että päiväkoti tulee olemaan tosi iso totuttelun paikka lapsellemme. Suhtaudun päivähoitoon yleisellä tasolla oikein positiivisesti ja uskon, että kunhan tyttö tottuu ryhmään ja oppii tukeutumaan päiväkodin aikuisiin ”turvaihmisinään”, kaikki alkaa lopulta sujua hienosti. Mutta silti minusta tuntuu välillä älyttömän pahalta miettiä hoidon alkua. Tiedän, että jos lapsi saisi päättää, hän olisi takuulla mieluummin kotona minun kanssani. Siis jo se koko ajatus hysteerisenä perääni itkevästä pienestä tuntuu aivan hirveältä!

Äitini ehdotti asiasta avauduttuani, että mitä jos emme laittaisikaan lasta vielä päivähoitoon, vaan hän olisi kevätlukukauden ajan parina päivänä  viikossa mummilassa hoidossa niin kuin tähänkin asti. Opintojeni etenemisen kannalta se ei kuitenkaan tunnu enää riittävältä. Mies aloittaa tammikuussa työharjoittelun ja on kaikki päivät pois kotoa. Äitini on päivätöissä eikä pysty hoitamaan lasta enempää, ja suoraan sanottuna minä itse kaipaan jo selkeämpää opiskeluarkea. Yritän siis vain lohduttautua sillä, että vaikka kolmen vuoden kotihoito on toki Suomessa mahdollista, monet aloittavat hoidon myös paljon nuorempina kuin meidän tyttäremme. Samalla pieni ääni päässäni sanoo, että ne alle vuoden iässä kokopäivähoitoon menevät vauvat tuskin ovat meidän lapsemme kaltaisella temperamentilla varustettuja. Esimerkiksi kerhoissa ja harrastuksissa näkemistäni muista samanikäisistä lapsista valtaosa tuntuu olevan luonteeltaan tyystin eri tyyppisiä kuin herkkä ja varautunut tyttäreni.

Miten te muut olette toimineet luonteeltaan ujojen lasten hoitoon laittamisen kanssa? Onko päivähoito lopulta sujunut ihan hienosti kaikesta huolimatta? Kaipaan vertaistukea! Perhepäivähoito tai palkattu lastenhoitaja eivät ole ainakaan tällä hetkellä meille realistisia vaihtoehtoja.

Kommentit (2)
  1. Meillä poika ei ole ujo mutta on luonteeltaan hieman hitaasti lämpiävä ja tarkkailee tilannetta ennen kuin haluaa lähteä oma-aloitteisesti mukaan. Hän on myös hyvin voimakastahtoinen oman tiensä kulkija. Hoidon aloitus meni silti ihan hyvin. Poika valitsi itselleen suosikkihoitajan jonka sylin varasi koko hoitopäivän ajaksi. Sittemmin hyväksyttyjen hoitajien määrä kasvoi ja poika innostui tekemään itseään kiinnostavia asioita (mikä ei aluksi koskaan ollut sitä mitä muut tekivät). Nyt 1v7kk iässä menee hienosti ryhmän mukana. Edelleen suosii tiettyjä hoitajia mutta ei istu sylissä enää koko päivää. Onneksi hoitajilla oli aikaa ottaa hänen tarpeeseensa huomioon.

    1. Kiva kuulla! Toivottavasti meidänkin tulevassa päiväkodissa henkilökunta ehtisi antaa aloittelijoille tarpeeksi huomiota. Elättelen ainakin toiveita, että tammikuussa uusia pieniä ei olisi ihan niin montaa kuin syksyisin. Teidän poika kuulostaa ihanalta persoonallisuudelta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *