Nimet ja niiden valitseminen on aina ollut minusta mielenkiintoista. Vaikka en julkaisekaan lasten nimiä täällä blogissa ja pyrin pitämään anonyymiä linjaa, tänään ajattelin hieman valottaa kolmannen lapsemme nimenvalintaprosessia.

Esikoiselle meillä oli nimi valmiina jo ennen raskaaksi tulemista. Olimme puhuneet iät ja ajat yhdestä tietystä nimiyhdistelmästä tytölle, joten kun rakenneultrassa selvisi, että meille on tulossa pikkuinen tyttö, valinta oli saman tien selvä. Keskimmäisen kohdalla meillä ei ollut mitään valmista nimeä kehiteltynä, mutta etunimi löytyi kuitenkin varsin helposti ja oli selkeä valinta melko varhaisesta vaiheesta lähtien. Hänen toista nimeään pohdimme pidempään. Kurkkasin äsken täältä blogista, ja näköjään se varmistui vasta paria viikkoa ennen laskettua aikaa.

Tällä kertaa sekä vauvan etunimen että toisen nimen keksiminen oli aiempia kertoja hankalampaa. Tuntui, etten oikein ikinä ehtinyt kunnolla keskittyä pohtimaan niitä. Ennen sukupuolen selviämistä en rehellisesti sanottuna tainnut miettiä aihetta juuri lainkaan. Tuumin, että turha kehitellä nimiä molemmille sukupuolille, kun vain toista kuitenkin tarvittaisiin, heh. Lopulta vauvan etunimeksi meillä oli kuitenkin lähes koko ajan vain yksi oikeasti vahva ehdokas. Se ei ollut mitenkään selvä valinta, mutta vaikka ehdottelin miehelle paria muutakin etunimeä ja selailin ideoita, mikään muu nimi ei noussut kunnolla keskusteluihin.

Valitsemamme etunimen kohdalla pallottelimme kuitenkin melko paljon nimen kirjoitusasua. Mietinnässä oli peräti kolme versiota samasta nimestä. Vauvan etunimi voitaisiin kirjoittaa joko suomalaisittain pitkällä vokaalilla, kansainvälisemmin lyhyellä vokaalilla tai sitten niin, että vokaalin vaihtaisi kokonaan toiseen ja nimi olisi eri, mutta lausunta- ja kirjoitustapa selvä kaikille. Ensimmäisenä hylkäsimme idean eri vokaalin käyttämisestä. Kokonaan eri vokaalilla kirjoitettuna nimi nimittäin muistuttaa nimiä, jotka ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä. Kahdella aiemmalla lapsellamme on harvinaiset etunimet, ja vaikka nimenomaan harvinaisuus on toki tällä hetkellä suosittua sekin, jotenkin ajatus muotinimistä tuntuu itselleni vastenmieliseltä. Haluaisin mieluummin nimet, jotka eivät istu juuri tämän hetken trendeihin.

Päätöksenteko lyhyen tai pitkän version välillä tuotti kuitenkin päänvaivaa, koska meille molemmille on tärkeää, että nimi olisi mahdollisimman selkeä. Ei tuntunut mukavalta ajatukselta, että kirjoitusasua tai lausumista tarvitsisi selventää jokaiselle vastaantulijalle. Yksinkertaisin valinta olisi ollut sekä kirjoittaa että lausua nimi suomalaistyylisesti pitkällä vokaalilla. Siten nimi ei kuitenkaan olisi sointunut kovin hyvin yhteen isosiskojen nimien kanssa. Nimi myös näyttää mielestäni huomattavasti kivemmalta, kun sen kirjoittaa lyhyellä vokaalilla. Päädyimme siis lopulta siihen, että nimi sekä kirjoitetaan että lausutaan lyhyellä vokaalilla. Siten kirjoitus- ja lausumistapa ovat linjassa keskenään. Tietysti on ihan mahdollista, että jotkut sanovat lapsen nimen joka tapauksessa pidennetyllä vokaalilla, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole yhtä iso ongelma tai kuulosta mitenkään pahalta.

Toista nimeä pähkäilimmekin sitten aivan vauvan syntymähetkille saakka. Kun aiemmin nimet ovat olleet valmiina melko hyvissä ajoin ennen syntymää, nyt tuntui oudolta, kun toista nimeä ei vain saatu päätettyä. Meillä oli kyllä useampia ihan kivoja vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut nousevan ylitse muiden. Halusin, että toinen nimi olisi mahdollisimman selkeä kirjoitus- ja lausumismuodoltaan. Isosiskojen toiset nimet ovat pitkiä, joten mikään ihan lyhyt nimi ei sointuisi joukon jatkeeksi. Lisäksi tykkään, että lasten nimet ovat keskenään riittävän erilaisia, joten esimerkiksi etunimen kanssa samalla alkukirjaimella alkavat tai isosiskojen nimiä muistuttavat nimet eivät tulleet kyseeseen.

Vielä vauvan laskettuna päivänäkin pläräsin listoja pitkistä, kauniista tytönnimistä, josko sieltä löytyisi jotain aiemmin silmien ohi vilahtaneita helmiä. (Ja löysinkin yhden uuden, mielestäni ihan passelin ehdotuksen, jonka mies tyrmäsi heti ensi kuulemalta). Lopulta ihan viime hetkillä meillä oli kaksi vaihtoehtoa toiseksi nimeksi, ja päätöksen niiden välillä teki lopulta mies. Hän taisi todeta kantansa tyyliin edellisenä iltana tai päivänä ennen lapsen syntymää, eli ihan loppumetreille asti pohdiskelimme! Tai tokihan jotkut nimeävät lapsensa vasta ristiäisten yhteydessäkin, mutta meille on aina ollut selvää, että nimi kerrotaan lähipiirille heti vauvan synnyttyä. Tuntuisi oudolta piilotella nimeä tai kutsua lasta viikkotolkulla pelkäksi ”vauvaksi”.

Nyt pienimmällämmekin on siis nimi päätettynä. Juhlia olemme aikeissa järjestää vasta ensi vuoden puolella, kun joulu  on ensin vietetty pois alta. Saa myös nähdä, koska viralliset nimilappuset löytävät tiensä meille – kotisynnytyksen vuoksi emme ole saaneet vauvalle vielä edes henkilötunnusta. Mutta tärkeintä, että meillä on hänelle ihana ja sopiva nimi valittuna! On jännä ilmiö, miten eri vaihtoehtoja pyöritellessä helposti tuntuu, ettei mikään yhdistelmä ihan nappaa. Kuitenkin, kun valinnan saa tehtyä, nimi tuntuu niin istuvalta ja itsestään selvältä. Nyt jo tuntuu ihan hassulta ajatukselta, että vauvan nimi olisi jokin muu.