Miten uskonto näkyy lapsemme kasvatuksessa

Olen kristitty ja usko on perheellemme tärkeä asia. Olen sivunnut välillä aikaisemminkin täällä blogissa uskonnon roolia lastenkasvatuksessa, mutta tänään ajattelin avata vähän tarkemmin sitä, miten kristittynä oleminen näkyy perheessämme. Miten pyrimme kasvattamaan lastamme kristillisten arvojen mukaisesti, ja miten uskonnollinen vakaumuksemme näkyy hänen lapsuudessaan?

Ensinnäkin olen sitä mieltä, että arvoneutraalia kasvatusta ei ole olemassakaan. Toisin kuin usein ajatellaan, uskonnoton tai ateistinen lähestymistapa ei ole neutraaliutta, vaan yhtä lailla valinta kuin jonkin tietyn uskonnon näkemyksistä kertominenkin. Myös päätös olla puhumatta tai ottamatta kantaa uskonnollisiin kysymyksiin perheen arjessa on päätös, jolla on mahdollisesti vaikutusta lapsen omiin myöhempiin näkemyksiin. Tässä mielessä en siis ymmärrä aivopesusyytöksiä, joita uskonnollinen kasvatus saa usein osakseen. Kaikenlainen hengellinen väkivalta, painostus ynnä muu on toki väärin uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Minulle pyrkimys siirtää kristillisiä arvoja eteenpäin on aina tuntunut selvältä ja oikealta. Vanhempien näkemykset etiikasta, elämästä ja maailmasta sekä heidän poliittiset näkemyksensä, mielenkiinnonkohteensa, arvomaailmansa ja nin edelleen heijastuvat väistämättä kasvatukseen. On itsestäänselvää, että ekologista elämäntapaa kannattava vanhempi opettaa lastaankin kierrättämään ja huomioimaan ympäristöasiat. Urheilullinen äiti vie lastaan todennäköisemmin jalkapallotreeneihin ja aikuisen asenne esimerkiksi tietyn ihmisryhmän edustajiin siirtyy herkästi jälkikasvulle. En näe uskontoa tämän ihmeellisempänä asiana: tietenkin kerron lapselleni aiheesta, joka on minulle todella tärkeä ja jonka uskon olevan totta. Se ei tarkoita, etteikö hän saisi tehdä itse omia valintojaan tai olla kanssani eri mieltä.

Lapsemme on vasta alle vuoden ikäinen, joten tässä vaiheessa emme tietenkään ole vielä keskustelleet uskonnosta hänen kanssaan tai päässeet aloittamaan sen syvällisempää arvokasvatusta. Jo nyt arjessamme on kuitenkin monia sellaisia rutiineja, joissa uskomme näkyy. Ehkä selvin niistä on vauvamme iltarutiini: joka ilta ennen nukkumaanmenoa luemme hänelle kertomuksen Lasten Raamatusta sekä sanomme iltarukouksen. Lisäksi rukoilemme perheen kanssa yhdessä ruokaillessamme ruokarukouksen. Meillä on myös muutama kristillinen lastenkirja, joita tyttö selailee mielellään. Hänen kasvaessaan hankimme varmasti lisää Raamattuaiheisia kirjoja sekä elokuvia.

Olemme käyneet jo pitkään seurakuntamme perhekerhossa, jonka alussa on aina lyhyt opetushetki ja jonka kautta olemme tutustuneet moniin muihinkin uskoviin perheisiin. Vauva on kulkenut mukana myös jumalanpalveluksissa, pienryhmässämme ja muissa seurakunnan toiminnoissa. Kun hän kasvaa hieman, pääsee hän pyhäkouluun ja muuhun kirkkomme lastentoimintaan. Nimenomaan lapsille suunnatun hengellisen toiminnan lisäksi tyttäremme näkee, kun me vanhemmat rukoilemme ja luemme Raamattua aamuisin. Paikkakunnallamme on myös kristillinen päiväkoti ja koulu. Koulu sijaitsee sen verran kaukana, että suosin mieluummin lähempänä olevaa tavallista koulua, mutta koska kristillinen päiväkoti sijaitsee lähialueellamme, pidän sitä yhtenä vaihtoehtona tyttäremme hoitopaikaksi sitten, kun asia tulee ensi vuonna ajankohtaiseksi.

Näin pienellä lapsella ja vauvalla kristillisyys on tarkoittanut vielä toistaiseksi lähinnä arkisia rutiineja. Kun lapsi kasvaa, toiveenani olisi, että uskosta keskusteltaisiin yhä enemmän nimenomaan arvojen näkökulmasta ja sen kautta, mitä se todella merkitsee. Esimerkiksi rukoilun pointti kun ei ole olla pelkkä kaavamainen arkiaskare, vaan aktiivista yhteydenpitoa Jumalan kanssa. Toivoisin, että uskosta tulisi tärkeä ja luonteva osa tyttäremme elämää, ja että hän voisi kokea sen henkilökohtaisella tasolla merkitykselliseksi. Arvojen tasolla haluaisin hänen ennen kaikkea näkevän jokaisen ihmisen itseensä mukaan lukien Jumalan luomana ja arvokkaana.