Ruutuaika, herkut, hygienia… missä kasvatusasioissa olen tiukka ja missä rento?

Koen, että taaperoikäisen kasvatus on monessa mielessä vielä aika helppoa. Vanhempi pystyy määrittelemään kodin kasvatussäännöt diktaattorimaisesti itse, ja on vain hänestä kiinni, tuleeko niissä pysyttyä. Alle puolitoistavuotias ei neuvottele tai tivaa perusteluita, vaan lähinnä kiukuttelee, jos ei saa omaa tahtoaan läpi. Toisaalta keskusteluyhteyden puutteella on myös tietyt varjopuolensa. Taapero ei ehkä kyseenalaista sitä, miksi hän ei saa katsoa Pipsa Possua vaikka kerhokaveri saa, muttei toisaalta kuuntele järkipuhetta myöskään siitä, miksi äiti ei anna hänen maistaa kiehuvan kuumaa puuroa heti. Jo alle kaksivuotias oppii myös yllättävän nopeasti niin hyviä kuin huonojakin tapoja.

Itse olen mielestäni yleisesti ottaen melko jämäkkä äiti. Niistä kasvatusasioista, jotka ovat minulle tärkeitä, en juuri lipsu, vaan olen aika ehdoton. Toki sorrun silti välillä pehmoilemaan liiaksi tai yritän päästä itse helpommalla antamalla periksi. Ja en tosiaankaan tiedä, pysyisikö kuri tätä meidän helppoa taaperoamme vanhemman tai vaativamman lapsen kanssa… Joka tapauksessa listasin teille tänään asioita, joissa olen kasvattajana joko kunnon tiukkisäiti tai sitten päinvastoin lepsu rentoilija. Olisi hauska kuulla, millaisia asioita teiltä löytyy kummastakin kategoriasta!

Näissä olen tiukka:

Lapsen ruutuaika. Tyttäremme ei katso ollenkaan telkkaria tai käytä muutenkaan mitään mobiili- tai vastaavia laitteita. Mielestäni ne eivät yksinkertaisesti ole hyödyksi tämän ikäiselle. WHO:n ohjeidenkaan mukaan alle 2-vuotiailla ei tulisi olla lainkaan ruutuaikaa. Yhden kerran olemme tämän vuoden ja neljän kuukauden aikana kipeinä ollessa katsoneet jakson Teletappeja koko perhe sohvalla röhnöttäen, mutta siinä se. Meillä ei myöskään ole ikinä telkkari taustalla päällä muuten vain. Ainoastaan sunnuntaisin teemme poikkeuksen, kun katselemme streamina jumalanpalvelusta. Lisäksi meille on muodostunut tavaksi, että kerran viikossa mies pelaa hetken erästä videopeliä olohuoneessa niin, että minä katselen ja leikin samalla lattialla tytön kanssa. Muutoin oma telkkarin tai tietokoneen käyttömmekin on rajautunut lapsen uniaikoihin. Kännykkää toki käytän välillä, mistä en ole kovin ylpeä, mutta sitäkin olen onneksi saanut vähennettyä huomattavasti nyt lapsen kasvettua.

Koen jotenkin, että lapsen ruutuajan suhteen ”ei ollenkaan” on helpompi ratkaisu kuin ”vähän joskus”. Kun ruutuaika ei ns. ole edes vaihtoehto omissa ajatuksissa, haastavat tilanteet tulee ratkaistua muilla tavoilla ja luovemmin. Toki kitisevän lapsen istuttaminen videoiden ääreen esimerkiksi siksi aikaa, että saisi itse laitettua ruokaa, olisi helppoa ja kätevää, mutta mieluummin sitten otan hänet toiseen kainaloon tai laitan vaikka syömään alkupalaksi naksuja, kuin turvaudun kännykkään. Osittain ruutuajattomuus on meille mahdollista siksikin, että meitä on kaksi vanhempaa ja mies on suhteellisen paljon kotona. Pystymme siis järjestämään niin, että tarvittaessa kotitöitä hoidetaan toisen aikuisen leikkiessä lapsen kanssa. Tyttäremme on myös persoonaltaan melko helppohoitoinen tapaus. Ehdin halutessani juoda kupin teetä tai selata vähän lehteä hänen hereillä ollessaan ilman ruutuaikaakin, ja pidemmän oman ajan tuokion saan joka tapauksessa joka päivä lapsen uniaikaan. En siis varsinaisesti koe tarvitsevani videoita sitä varten, että ehtisin itse hengähtää.

Herkut. Lapsemme ei ole vielä ikinä maistanut mitään pullia, kakkuja, karkkeja, jäätelöitä, sipsejä tai muita herkkuja, ja suunnitelmana on pitää asia näin mahdollisimman pitkään. Ajattelen, että niin kauan, kun lapsi ei tiedä jäävänsä jostakin makoisasta paitsi, hän ei osaa herkkuja myöskään kaivata. Esimerkiksi mummolan kahvipöydässä hän tyytyy aivan mielellään omiin eväisiinsä. Minä saan syödä rauhassa herkkuja lapsen läsnä ollessa, eikä hän ikinä yritä saada niitä itselleen, kun ei kerran ole koskaan maistanut. Sen sijaan jos syön vaikka omenaa tai mandariinia, hän saattaa pyytää itselleenkin, koska on syönyt niitä aiemmin ja tietää niiden olevan hyviä.

En siis sinänsä ajattele, että joku yksi jäätelön lipaisu veisi turmioon tai olisi suoranaisesti haitallista, vaan kyse on juurikin siitä jatkumosta, jonka herkuttelun aloittaminen saa aikaan. Tiedän, että jos lapsi saisi joskus, hän haluaisi toistekin. Ja oikeasti tämänikäinen ei tarvitse herkkuja vielä pitkään aikaan yhtään mihinkään. Hän ei osaa harmitella niiden puutetta tai saa niistä sen kummempaa mielihyvää kuin terveellisistä välipaloistakaan.

Näissä olen rento:

Hygienia. Olen hygienian suhteen varsin suurpiirteinen ja ajattelen päinvastoin, että lapsen vastustuskyvylle on hyväksi päästä kosketuksiin erilaisten mikrobien ja lian kanssa. Vauva-aikana lopetin rintapumpun ja tuttien keittämisen varsin aikaisin, enkä pikkuvauvavaiheessakaan jaksanut tehdä sitä niin usein kuin suositeltiin. En pese lapsen käsiä rutiininomaisesti ennen ruokailua. Emme myöskään ole ikinä käyttäneet lapsen kylvettämisessä mitään pesuaineita. Itse asiassa lapsi kylpeekin melko harvakseltaan, vain kerran viikossa. Se on meillä riittänyt aivan hyvin, kun kuitenkin kasvot, kädet ja vaippa-alue likaantuvat tiheään ja niitä tulee pestyä monta kertaa päivässä.

Vaatteet. Puen tietenkin lapseni ehjiin, säänmukaisiin vaatteisiin, mutta noin muutoin en ole tarkka hänen pukeutumisestaan. Vaikka vaatteisiin tulisi joku tahra, en yleensä jaksa vaihtaa uusia, jos emme ole menossa enää sinä päivänä ihmisten ilmoille. Koska lähes kaikki lapsemme vaatteet on hankittu kirpputoreilta tai saatu jostakin, asuyhdistelmätkään eivät aina ole järin yhteensopivia. Pyrin kyllä sisävaatteissa valitsemaan nättejä vaateyhdistelmiä, mutta esimerkiksi talven ulkovaatteiksi tytölle on päätynyt aika kirjava kokonaisuus. Pipo on punainen, kengät kirkkaanvihreät ja sitä rataa. Mutta mitäpä tuosta! Minulle on paljon tärkeämpää säästää hankinnoissa rahaa, vaivaa ja ympäristöä ja ottaa käyttöön ne, mitä tuttavilta on saatu tai kirppiksiltä löytynyt, kuin metsästää täydellisen yhteensopivia ja kauniita asuyhdistelmiä. Etenkin nyt tässä vaiheessa, kun lapsi itse ei vielä välitä pukeutumisestaan.

Myönnän kyllä olevani pihi vaateostoksilla ylipäätäänkin. Esimerkiksi suositusten mukaisiin kenkiin perehdyin tuntitolkulla, mutta nyt lopulta meillä on silti tälle ekalle talvelle vain ilmaiseksi saadut ja kaikkea muuta kuin jalkaterveyden kannalta optimaaliset Kuomat. En raaski laittaa melkein satasta kunnollisiin paljasjalkakenkiin, kun taaperon jalka kasvaa hirveää vauhtia ja käyttöaikaa tulisi vain muutama kuukausi. Olen lohduttautunut sillä, että vielä tässä iässä lapsi kävelee kengät jalassa loppujen lopuksi aika vähän. Kesä- ja välikausijalkineiksi on myös helpompi löytää halpoja kompromissikenkiä.

Leikkipuistossa ulkoilu. Käymme kyllä lapsen kanssa vähintään kaksi kertaa päivässä ulkona viikon ympäri. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin ulkoilun nimeen vannova kasvattaja, vaan yksinkertaisesti siitä, että meillä on iso lenkitystä kaipaava koira. Voin myöntää, että ilman koiraa tuskin ulkoilisimme joka päivä. En nimittäin ole mitenkään superinnokas leikkipuistoissa kävijä. On puistoissa käyminen ihan kivaa vaihtelua ja ok hommaa, en mitenkään inhoa sitä, mutta mieluummin lähden lapsen kanssa vaikka perhekerhoon, mummolaan tai muskariin. Mitään päivittäistä puistoilurutiinia meillä ei siis ole. Leikkipuistoihin mennään vaihtelevasti muutaman kerran viikossa. Ajattelen, että tyttö saa raitista ilmaa sielunsa kyllyydestä vaunulenkeillä, koska liikumme usein paikasta toiseen kävellen ja jo koiran kanssa lenkkeilyyn menee helposti tunti päivässä. Lisäksi lapsi ei enää nykyään halua istua kaikkia matkoja rattaissa, vaan kävelee itsekin lenkeillä paljon. En siis koe, että juuri leikkipuistossa käyminen olisi välttämätöntä päivittäin. Paremmin ulkoliikuntaa typy tuntuu saavan lenkeillä mukana tepastellessaan.