Itsetehty joulukalenteri lapselle: ideoita joulupussiin

Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia ja tänä vuonna meilläkin on ensimmäistä kertaa ajankohtaista miettiä joulukalenteria. Nykyäänhän valikoimaa on vaikka kuinka: perinteisten suklaa- ja kuvakalentereiden lisäksi monenmoisia lelu-, kirja- ja tavarakalentereita. Itselleni kaikista merkityksellisin joulukalenteriperinne on kuitenkin aina ollut nimenomaan itsetehty kalenteri. Kun olin lapsi, meillä oli äitini Amerikan-ystäviltä lahjaksi saadut, isot ja upean överikoristeelliset joulusukat. Ne roikkuivat huoneidemme ovissa ja niihin ilmestyi joulukuun jokaisena aamuna jokin pieni yllätys. Lisäksi meillä oli partiolaisten perinteinen kuvajoulukalenteri, mutta vaikkapa suklaakalentereita lapsuudenperheessämme ei harrastettu lainkaan. Ehkä joskus vanhemmalla iällä minulla oli sellainen parina vuotena.

Koska omat kokemukseni joulusukka”kalenterista” ovat niin hyviä, halusin lanseerata omillekin lapsillemme nimenomaan itsetehdyn joulukalenterin. Itse tekeminen edellyttää vähän enemmän vaivannäköä kuin valmis kaupan kalenteri, mutta takaa sen, että kaikki yllätykset ovat juuri omille lapsille sopivia. Kun kalenterin sisällön tekee itse, on helpompaa yhdistellä sopivassa suhteessa erilaisia yllätyksiä herkuista jouluisiin tekemisiin ja pieniin tavaroihin. Joulukalenteriin on mielestäni kiva sisällyttää aineettomiakin juttuja, kuten yhteiset piparinleivontatalkoot tai korttien askartelu. Syötävät ja erilaiset pikkuesineet toimivat sitten niinä päivinä, kun joulukalenteripuuhiin ei ehdi käyttää enempää aikaa.

Vaikka kalenterin sisällön valikoi itse, tarvitsee itsetehtyä kalenteriakin varten jonkinlaisen pohjan. Katselin kaupoissa erilaisia valmiita, 24 luukkua sisältäviä joulukalentereita, mutta mikään niistä ei oikein tuntunut sopivalta. Monissa luukut yllätyksille olivat erittäin pieniä. Lisäksi mietin, tarvitseeko joulukalenterin ylipäätään välttämättä sisältää omaa luukkua joka päivälle. Joulusukassa kalenterimainen päivien kulun seuraaminen jää toki välistä, mutta varsinkin pienelle lapselle on selkeämpää, että yllätys ilmestyy aina samaan paikkaan. Kolmevuotiaan on vaikea ymmärtää, ettei muita luukkuja saa vielä avata, ja 24 luukun kalenteri vie paljon tilaa siihen nähden, että yllätys löytyy aina kerrallaan vain yhdestä luukusta. Lopulta päädyinkin virkkaamaan joulukalenteria varten pienen joulupussin. Pussukka oli simppelimpi tehdä kuin sukka, enkä keksinyt erityistä syytä, miksi joulukalenterin pitäisi olla nimenomaan englanninkielisen perinteen mukainen sukka.

Ensi vuonna virkkaan varmasti kuopuksellekin oman joulupussukan, mutta tänä vuonna kalenteri on vielä vain esikoisen juttu. Aion toteuttaa kalenterin niin, että kokoan valmiiksi listan luukkuihin sopivista yllätyksistä, ja valitsen sitten vähän päivän mukaan, mitä milloinkin pussiin sujautan. Näin ollen jos ulkona sattuu vaikka olemaan tosi kiva luminen sää, voin valita sille päivää lumiukon rakentamisen, tai jos on kiire, mennä herkkulinjalla.

Laitoin listan mieleeni tulleista ideoista alle, jos joku muukin pohtii itsetehdyn joulukalenterin tekemistä. Kaikkia näitä en aio ottaa omaan kalenteriimme – esimerkiksi kaakaosta esikoisemme ei pidä ja joulukuusta omaan kotiimme ei ole näillä näkymin tulossa. Ideoita voi myös hieman soveltaa lasten iän mukaan. Oma esikoisemme on vielä sen verran nuori, että ihan tavallinen pulkkamäkireissu tiistai-iltana on hänelle ilahduttava yllätys, mutta vanhempi lapsi voi kaivata retkeen jotain vähän spesiaalimpaa erottumaan normipäivän ulkoilusta. Ne yllätykset, joihin ei liity mitään konkreettista esinettä, voi vaikka kirjoittaa pienelle lapulle.

TEKEMISTÄ:

  1. Piparien leivonta (ja seuraavalle päivälle niiden koristelu)
  2. Joulutorttujen leivonta
  3. Joulukorttien askartelu päiväkodin aikuisille
  4. Enkeli- tai tonttuaskartelu (hyviä ideoita löytyy esim. Pinterestistä)
  5. Lahjatoivelistan kirjoittaminen
  6. ”Mikä puuttuu” -leikki jouluaiheisilla tavaroilla
  7. Kuusen koristelu
  8. Leffailta jouluelokuvalla
  9. Joululauludisko
  10. Kirjastoreissu jouluaiheisia kirjoja lainaamaan
  11. Hyväntekeväisyyskeräykseen osallistuminen

ULKOILUA:

  1. Luistelu
  2. Pulkkamäki
  3. Lumiukon rakennus

HERKKUJA:

  1. Pipari
  2. Suklaa
  3. Lasten hedelmäpatukka
  4. Herkkukaakao

MATERIAA:

  1. Jouluinen värityskuva
  2. Tarroja
  3. Kiiltokuva
  4. Siirtokuvatatuointi
  5. Ilmapallo
  6. Hiuspinnit tai -pompulat
  7. Heijastin
  8. Sukat
  9. Pieni lelu, kuten pikkuauto tai maskotti
  10. Joulukuusen koriste

perhe tapahtumat-ja-juhlat vanhemmuus ystavat-ja-perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.