Asunnon etsintä on yhtä vuoristorataa

Jokusen kuukauden takainen varovainen ”katsellaan ja seuraillaan, mutta ei nyt vielä oikeasti olla ostamassa” -mentaliteettimme asuntosivustoilla on jalostunut viimeisen muutaman viikon sisään ihan kunnon ostoaikeiksi. Siinä missä etukäteen luulin, että esimerkiksi lainalupauksen saaminen olisi perhevapaalla opintolainan kera hankalaa, kaikki pankit ovat näyttäneet meille vihreää valoa. Saisimme halutessamme reilusti enemmänkin lainaa kuin mitä olemme budjetoineet. Viime aikoina päivät ovat täyttyneet kustannuslaskelmien teosta, lainaehtojen selvittelystä, varainsiirtoverosta lueskelemisesta sekä tilitietojen lähettelystä pankkeihin. Olemme olleet parissa yleisessä näytössä, pyytäneet välittäjiltä dokumentteja ja käyneet yhdessä kohteessa toistamiseenkin pohtimassa tarjouksen tekoa.

Tuosta yhdestä talosta ehdimme innostua jo ihan kunnolla. Se oli tosi tilava ja harkitsimme vakavissamme tarjoavamme. Onneksi kuitenkin otimme toiselle katsontakierrokselle vähän asiantuntevampia lähipiiriläisiä mukaan. Talon kunnossa ilmeni arveluttavia piirteitä, ja vaikka emme etsi mitään uudenkarheaa lukaalia, haluamme totta kai kodin, jossa rakenteet ovat kunnossa ja terveitä. Tarvittavat korjaukset olisivat kustantaneet useita kymmeniä tuhansia, eikä kuntotarkastuksen perusteellakaan olisi välttämättä päässyt selville, ovatko rakenteet kärsineet enemmänkin.Aikamoista vuoristorataa tämä oman kodin etsintä kyllä on. Kaikki voi tapahtua ihan hetkessä, tai sitten sitä selailee asuntoilmoituksia kuukausitolkulla löytämättä mitään sopivaa. Ostoinnostuksen ja sitä seuranneen pettymyksen jälkeen tuli jo hetkeksi olo, että onko meidän toivomaamme kokoa, kuntoa ja sijaintia mahdollista ylipäätään saavuttaa ajattelemamme budjetin puitteissa. Haluaisimme kodin, jonne mahtuvat kaikki nykyiset ja tulevat lapset ilman tarvetta päivittää heti muutaman vuoden päästä suurempaan. Haluaisimme pysyä lähellä lähipiiriä niin, että ainakin osaa heistä pystyisi edelleen tapaamaan arkenakin. Haluaisimme pitää kiinni mahdollisuudesta osittaisen työajan tekemiseen, perhevapaisiin ynnä muihin kahden aikuisen kokoaikatöitä vähäpalkkaisempiin elämäntyyleihin. Haluaisimme kodin, jonne juurtua ja asettua vuosikymmeniksi eteenpäin.

Emme ole tottuneet remontointiin eikä meillä ole ennestään sellaisia tietoja tai taitoja, joiden turvin kunnostaa taloa itse. Toisaalta olemme kyllä valmiita näkemään hieman vaivaa, jos sillä vain säästää rahaa. Mies on esimerkiksi korjannut autoamme omatoimisesti YouTube-videoiden avustuksella, vaikkei koe itseään millään tapaa ”autoihmiseksi” tai välitä tai nauti hommasta tippaakaan. Yhtä kaikki realismia joka tapauksessa on, että mihinkään kovin monimutkaiseen diy-projektiin ei meidän kyvyillä ja resursseillamme kannata ryhtyä. Haluaisimme siis pääpiirteiltään hyväkuntoisen ja rakenteiltaan terveen talon. Pintojen osalta emme ole kranttuja, vaan päinvastoin melkein paras olisi käyttökelpoinen mutta ei enää trendikäs versio. En oikein välitä esimerkiksi moderneista keittiöistä, ja juuri uusitut pinnat nostaisivat vain suotta hintaa.Käytin viikon ajan niin paljon aikaa ja energiaa taloasioiden selvittelyyn, että tavallaan tuntuu kuin olisimme palanneet taas lähtöruutuun. Vaikka eihän se oikeasti niin ole: lainalupaukset, neuvotellut ehdot ja asunnon ostoon liittyvä tietämys säilyvät kyllä tallessa, vaikkei taloa ostaisikaan juuri tällä sekunnilla. Meillä on myös onneksi todella optimaalinen tilanne sen puoleen, että hakusessa on ensiasunto eikä edellistä kämppää tarvitse yrittää myydä koordinoidussa aikataulussa. Markkinat ovat ostajan puolella ja hinnat edullisia. Eikä meillä ihan oikeasti ole hoppua ostaa kotia, vaan pystymme vallan hyvin tarvittaessa lykkäämään sitä vuodella-parilla. Itse asiassa jos odottaisimme ylimääräisen kvartaalin aina lokakuulle saakka, saisimme jopa hiukan paremmat lainaehdot, kun asp-tilimme tulisi täyteen.

Vaikka olisi kiva päästä kiinni siihen ”loppuelämän kotiin” mahdollisimman pian, mieluiten ennen esikoisen eskaria, kolme pikkulasta tai vaikka neljäkin pystyy kyllä mahduttamaan kolmioomme. Eihän se nyt toki ihan optimaalista ole, mutta kuitenkin mahdollista. Ei meillä ole tässä mitään hätää. Luotan, että sitten oikeaan aikaan jokin juuri meille sopiva koti avautuu. Omassa viisaudessa voi yrittää parhaansa mukaan selvitellä kohteiden tietoja ja miettiä ratkaisuja, mutta lopulta on helpottavaa voida tukeutua siihen, että Jumala pitää perheestämme huolen. Hän tietää, missä meidän on parasta asua ja sulkee ja avaa ovet täydellisen ajoituksensa mukaisesti.

Koen, että usko oikeasti helpottaa tosi paljon tätä asuntokaupoilla liikuskelua(kin). Ei tarvitse pelätä, että joku muu vie ”meidän” asunnon nenämme edestä tai ostamme väärän kohteen. Ei ole samanlaista paniikkia tehdä äkkiä tarjouksia tai epävarmuutta siitä, että unelmakohde osoittautuu oston jälkeen pommiksi, kuin ilman uskoa varmasti olisi. Tietysti omaakin järkeä täytyy käyttää, ja meillä ihmisillä on paljon valinnan vapautta elämäämme. Silti tiedän, että lopulta kaikki menee juuri niin kuin parasta on, juuri sopivassa aikataulussa.