Rakenneultra: meille tulee poika!
Kävimme pari päivää sitten ensimmäistä kertaa ultrassa. Vaikka päällimmäisenä mielessä oli vauvan terveydentila (sitähän ei oltu vielä aiemmin millään lailla tsekattu tai varmistettu), jännitin etukäteen kyllä jonkin verran myös tietoa pienokaisen sukupuolesta. Kun kaikki rakenteet oli tsekattu ja normaaleiksi havainnoitu, kysyimme ultraajalta sen perinteisen vikan kysymyksen: onko se tyttö vai poika?
Minulla ei ole ikinä ollut sellaisia ”sukupuoliaavistuksia”, joita jotkut äidit ilmeisesti saavat jo raskauden alkumetreillä. Olo oli siis etukäteen aivan fifty-fifty sen suhteen, kumpi sieltä mahasta paljastuu. Olin kyllä bongannut tutkimusartikkelin, jossa todettiin sukupuolien yleensä painottuvan isoissa perheissä niin, että jos perheessä on ennestään kolme tyttöä, todennäköisyys sille, että neljäskin on tyttö, on 58 prosenttia. (Kolmen pojan jälkeen lukema neljännelle pojalle on 61 %). Vaikka sukupuolia siis syntyy tosi tasaisesti, jotkut vielä vähän tuntemattomatkin tekijät ohjaavat siihen suuntaan, että samat pariskunnat saavat tyttöjä ja toiset taas poikia.
Vaikka olin tosi avoimin mielin, tyttötrion jälkeen taisin alitajuisesti kuitenkin odottaa, että tyttö se on tälläkin kertaa. Huomasin nimittäin, että poikauutinen yllätti enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Poika oli meillä kummallakin varmaan se salainen ykköstoive, koska jos poikaa ei olisi nyt tullut, olisimme tulevasta lapsiluvusta riippumatta joka tapauksessa hyvin tyttövoittoinen perhe. Olen aina ajatellut, että olisi mukavaa, kun perheessä olisi molempia sukupuolia. Jotenkin sitä on tässä kolmen tytön aikana ehtinyt kuitenkin muodostua sellainen joku ”tytön äidin” identiteetti, että alkuun ajatus pojasta tuntui yhtä kaikki vähän hassulta ja makustelua vaativalta. Iloinen, mutta hiukan hämmentävä uutinen!
Lapset olivat pikkuveljestä innoissaan. Varsinkin esikoinen on puhunut toivovansa veljeä, koska siskoja jo on ja veljen kanssa voi sitten ”leikkiä autoilla ja tehdä muita erilaisia juttuja”. Mieskin oli poikauutisesta ilahtunut. Hän varmaan toivoi tässä kohtaa selkeämmin poikaa kuin minä. Meidän molempien ystäväpiirit ja suvut ovat lasten osalta aika tyttövoittoisia, joten pieni poika on hauskaa vaihtelua jengiin. Ja pääsenpähän nyt luvan kanssa vauvanvaateostoksille!
Kävin tänään jo innostuksissani vaatelaatikot lävitse ja karsin erilleen pojalle sopivan neutraalit kuteet. Sama projekti pitäisi tehdä vielä ulkovaatteille. Pienissä koissa valikoimaa on jonkin verran, kiitos lähinnä esikoisen äitiyspakkauksesta tulleiden vaatteiden, mutta kyllä tässä hankintojakin saa tehdä ihan reilusti. Etenkään yli vuoden ikäiselle pojalle meillä ei ole oikein mitään valmiina. Jotain yksivärisiä mustia legginssejä ehkä, mutta kaikki taaperon yläosat ovat mekkoja, röyhelöjä tai vaaleanpunaista. Onneksi niitä ehtii vallan hyvin haalia sitten myöhemminkin, pääasia että pikkukoissa olisi vauvalle päällepantavaa.
Monet isommat jutut, kuten kaukalopussi ja kantoreppu, ovat neutraalin harmaita. Ihan kaikkea emme myöskään ala tuunata poikamaisempaan malliin. Sitterin kankaassa on pinkkejä kauriita ja leikkimattokin ennemmin tyttömäistä kuin poikamaista tyyliä, mutta molemmat käyvät kyllä pojallekin, joten emme ryhdy mitään isompia hankintoja uusimaan vain ”väärän värin” takia. Vaatteita on kuitenkin helppo hankkia halvalla lisää. Kun viimeiset kaksi vauvavuotta ovat menneet hyvin minimaalisilla ostoksilla, on aika ihanaakin päästä vähän hypistelemään uusia pikku bodyja ja pöksyjä.