Liikunnan lisääminen arkeen – miten olen onnistunut?

Kirjoitin vuodenvaihteessa toiveestani saada lisättyä liikuntaa arkeeni. En ole ikinä ollut mikään sporttimimmi, mutta varsinkin sen jälkeen, kun koiramme kolmisen vuotta sitten kuoli, liikkumiseni on ollut hyvin vähäistä. Lasten kanssa päiviin sisältyy väkisinkin jonkinlaista liikettä, mutta mitään urheilullisempaa en ole tehnyt vuosiin. Liikun nykyään melkein kaikkialle autolla, työni on istumapainotteista ja perusaktiivisuuteni korkeintaan pulkkamäkeä tai pyöräkävelyitä lasten kanssa. Vaikken ole ylipainoinen tai kärsi terveyshaasteista, tiedän, että urheilullisempi ote tekisi hyvää ihan jo terveydellisistä syistä.

Kuten jo tuolloin alkuvuodesta kerroin, aloitimme ensinnäkin ystäväni kanssa viikoittaiset kävelylenkit. Asumme melkein vierekkäin ja olemme kumpikin äitiyslomalla, joten ne on ollut aikataulullisesti helppo sisällyttää arkiaamupäiviin. Kävelyillä saa liikunnan lisäksi raitista ilmaa sekä päivitettyä kuulumiset, joten ne eivät ole tuntuneet vaivalloiselta urheilusuoritukselta vaan kivalta ja odottamisen arvoiselta ohjelmalta päiviin. Vaikka kävely on tietysti varsin kevyttä liikuntaa, vaunujen työntely on ollut hyvää matalan kynnyksen kestävyysliikuntaa tähän synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Kävelyn lisäksi otin jonkin aikaa sitten tavoitteekseni tehdä 20 minuutin mittaisen jumpan aina joka toinen päivä ennen suihkussa käyntiä. Käytännössä jumppa ei ole toteutunut joka kerta, mutta keskimäärin pari kertaa viikossa olen kuitenkin niitäkin tehnyt. Olen tykästynyt tähän videoon, se on kivan simppeli ja sopivan vauhdikas. Kun jumppavideo on aina sama, siihen saa helpon rutiinin eikä aikaa kulu sopivan treenin etsiskelyyn.

Pakko myöntää, että kotijumppa ei edelleenkään ole oikein juttuni, ja useimmiten fiilis ennen treenin aloittamista on ”onko pakko”. Siihen nähden olenkin ihan tyytyväinen, että olen saanut pidettyä yllä edes tällaista jumppaustahtia, haha. Pidemmällä tähtäimellä joku kodin ulkopuolinen liikuntaharrastus olisi minulle varmaan toimivampi ratkaisu, mutta nyt pikkuvauvan kanssa, kevätlukukauden loppupuolella sellaiseen ei oikein ole mahdollisuutta. Syksyksi yritän löytää jonkun äiti-vauvatunnin, jossa voisin käydä treenaamassa viikoittain isompien lasten ollessa päiväkodissa.

Koen palautuneeni synnytyksestä siinä mielessä hyvin, että kuntoni lienee nyt kolme kuukautta myöhemmin aika lailla lähtötasossaan. Toki jonkinasteista palautumista varmasti edelleen tapahtuu ihan itsestäänkin, mutta enää ei ole sellainen olo, että sisäelimet hakisivat isommin paikkaansa tai kehonhallinta olisi täysin hakusessa. Puntarilla en ole synnytyksen jälkeen käynyt, mutta raskautta edeltäneet vaatteet ovat nyt kutakuinkin sopivia. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen housuissa joutui käyttämään raskausajalta tuttua ponnarikikkaa, kun napit eivät ylettäneet kiinni.

Lähestyvä kesä innostaa viettämään aikaa ulkona, ja pihalla tulee usein oltua aktiivisempi kuin neljän seinän sisällä. Olen siis toiveikas sen suhteen, että saan säilytettyä tällaisen hieman liikunnallisemman otteen arkeen jatkossakin. Mitään superkuntoa tai ihmeitä en tavoittele. Riittää, että liikunta olisi edes jollain tapaa läsnä arjessa viikoittain ja peruskunto hallussa.