Äitiyslomalla tylsistymisestä ja vauvan kanssa kodin ulkopuolella liikkumisesta
Ajattelin ennen vauvan syntymää, että äitiyslomalla oleminen sopii minulle takuulla loistavasti. En uskonut ollenkaan, että aika kävisi kotona pitkäksi. Äitiyslomalla kotona nököttämisen tylsyydestä puhuminen tuntui päinvastoin itselleni tosi vieraalta, koska olen aina ollut kotosalla viihtyvää tyyppiä. Jatkuvien aktiviteettien, ystävien tapaamisten ja harrastusten sijaan introverttiluonteelleni on aina sopinut paremmin rauhallinen puuhastelu kotona. Olen nauttinut omasta rauhasta, tietokoneella surffailusta, pelaamisesta, käsitöiden tekemisestä, blogin kirjoittamisesta… Ylipäätään arkisten asioiden tekemisestä itsekseni tai puolison kanssa, joten uskoin vauvan kanssa hengailun sujahtavan luontevaksi osaksi tätä kaikkea. En käynyt ennen lastakaan kovin paljoa erilaisissa menoissa, joten äitiys ei vaatinut minulta mistään sellaisesta luopumista. Arvelin, että vauvan kanssa ei välttämättä tulisi lähdettyä pois kotoa senkään vertaa kuin aiemmin. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna meille on kuitenkin käynyt juuri päinvastoin.
Usein puhutaan siitä, miten vauva rajoittaa äidin omia menemisiä. Esimerkiksi baariin, kuntosalille tai fiinille illalliselle voikin olla mahdotonta lähteä pikkuinen kainalossa. Yllättyksekseni itse olen kuitenkin kokenut, että vauvan kanssa kodin ulkopuolella liikkuminen on ollut tosi iisiä. Neiti on viihtynyt pienestä pitäen hyvin vaunuissa tai kantorepussa, monista paikoista löytyy nykyään hyvin varustellut lastenhoitotilat ja imetys on mahdollistanut vauvan ruokkimisen ilman kummempia oheistarvikkeita. Olen käynyt vauvan kanssa elokuvateatterin vauvakinossa, joka viikko on ollut perhekerhoa ja muskaria, olemme kierrelleet lukemattomia kertoja kaupungilla, tavanneet ystäviä, käyneet syömässä ja kahvilla. Vauva on ollut sylissäni seurakunnan työryhmän palaverissa sekä jumalanpalveluksissa.
Vauvaikäisen kanssa on ollut helppoa liikkua kodin ulkopuolella, kun hän ei vielä juoksentele ympäriinsä vaan tyytyy yleensä tutkailemaan lelujaan lattialla tai sylissä. Lisäksi ystäväpiirissäni on tosi monta vauvaa samaan aikaan, joten yhteisen vauvaystävällisen tekemisen keksiminen on ollut helppoa. Kukaan ei ole nyrpistellyt nenäänsä mukana menossa keikkuvalle pikkuiselle. Koska en ole tottunut käymään missään sellaisissa omissa harrastuksissa, joissa vauvan läsnäolo olisi haasteellista, en ole kokenut vauvan rajanneen menojani juurikaan. Pikemminkin pikkutyypin myötä olen tullut lähteneeksi paljon enemmän ulos ihmisiä tapaamaan ja harrastamaan kuin yksinäni, kun vauvaperheille on niin paljon kaikkea kivaa tarjolla.
Toinen syy aktivoitumiseeni on se, että – toisin kuin raskausaikana kuvittelin – minullekin seinät alkavat toisinaan kaatua päälle pelkästään vauvan kanssa kotona hengaillessa. Kotoilu vauvan kanssa on nimittäin ihan eri asia kuin kotoilu yksinään. Nykyään kotona oleminen ei tarkoita enää samalla tapaa minun omaa, tee mitä huvittaa -tyylistä vapaa-aikaa kuin aikaisemmin, vaan vauva on ykkösprioriteetti. Hänen kanssaan voi tietenkin puuhastella kaikenlaista mukavaa leikeistä ja loruilusta laulamiseen ja lukemiseen, mutta vaikka vauva kuinka on maailman ihanin ja aurinkoisin tyyppi, päivät pitkät neljän seinän sisällä lasta viihdyttäen alkavat pitemmän päälle puuduttaa.
Tylsistyminen onkin nyt vauvan äitinä aivan erilaista kuin ennen lasta. Mielessä kyllä olisi monta asiaa, jotka täytyisi tai haluaisi tehdä, mutta pienen ollessa hereillä niiden toteuttaminen ei vain ole mahdollista. Toki vauva ei hereillä ollessaan vaadi sataprosenttista huomiota koko aikaa ja viihtyy aina jonkin aikaa itsekseenkin leluja tutkien, mutta vaikkapa tietokoneella tönöttäminen lapsen puuhaillessa omiaan tuntuisi silti väärältä. Aika monet vanhat vapaa-ajanviettotavat ovat joko jääneet pois tai niitä ehtii harrastaa ainoastaan päiväuniaikoina. Minulle äidiksi tulemisessa suurin muutos ja haaste ei olekaan ollut omista, kodin ulkopuolisista menoistani tinkiminen, vaan sen rauhallisen kotivapaa-ajan hupeneminen.
Koska kotona oleilu ei ole enää pelkkää minun vapaa-aikaani vaan vauvan kanssa olemista, tulee tekemisiä tietysti pohdittua enemmän siitä näkökulmasta, mikä on kivaa vauvan kanssa. Erilaiset kodin ulkopuolelle sijoittuvat tekemiset antavat hyvää virikettä ja mielen piristystä meille molemmille. Vauva nauttii, kun saa katsella uusia ympäristöjä, leikkiä uusilla leluilla ja nähdä ihmisiä. Minä nautin, kun pääsen välillä jakamaan ajatuksia aikuisten pariin ja saan lepuuttaa aivoja vauvan viihdyttämiseltä. Erilainen maisema ja tekeminen pitävät hänet yleensä tyytyväisempänä kuin iänikuiset kotipuuhat. Yksittäiset pelkästään kotona vietetyt päivät eivät vielä haittaa, mutta kaksi peräkkäistä on jo ihan liikaa ja näkyy välittömästi omassa fiiliksessä ja jaksamisessa. Menemisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ihan jo ruokakauppaan lähteminen tai piipahdus vanhempien luona auttaa.
Viihdyttekö te äitiyslomalla hyvin kotona vai kaipaatteko tekemistä kodin ulkopuolella?